Kommentit (2)

Kärsivä

Minulla alkoi toispuoleinen punakkuus ja hikoilu noin vuosi sitten.Neurologisissa kokeissa mm magneettikuvat päästä ja ylävartalosta eivät antaneet selvitystä.Lääkärieden arvio on,että sympaattinen hermostoni on vaurioitunut oikealla puolella,josta syystä vasen puoli ylireagoi punaisuutena ja hyvin voimakkaalla hikoilulla.Nyt kokeiltiin koemielessä botoksia joka ainakin otsan alueella auttoi,koko vasenta puolta ei ole vielä pitkitetty.Vaiva on minulle todella stressaava ja sosiaalisesti lamauttava,en hirveästi tahdo liikkua kodin ulkopuolella.Toivotan tsemppiä ja että vaivasi todella häviää.

PekkaS

Mielenkiintoista! Saaran kasvot ovat kuin omani n. 20 vuotta sitten kun tulin pikkupakkasessa käymältäni lenkiltä. Tosin vain peilikuvana. Minulla oli oikea puoli kasvoista punakka ja vasen ei. Raja oli kuin vedetty viivaimella.
Sen jälkeen aloin hikoilla voimakkaasti vain toispuoleisesti. Minulla hikoaa päänseudun oikea puoli ja vartalosta vasen puoli. Toiset puolet eivät hikoa ollenkaan. Lisäksi tuli herkkyys lämpötilaan. Kun huoneen lämpötila nousee yli 24C, niin alan hiota toispuoleisesti, vaikka istun vain paikoillani. On aiheuttanut hieman (aika paljon) sosiaalista painetta ja stressausta.

Olen aina välillä kysellyt lääkäreiltä mistä mahtaa olla kysymys, mutta kukaan ei ole ollut tietoinen mistään asiaan liittyvästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat