Väkivaltainen nainen

Vierailija

Olen äärettömän surullinen , pian vuoden vanhan pojanpoikani mummi.
Miniäni oli aivan suloinen kun tutustuin häneen poikani tyttöystävänä noin 6v sitten.
Vasta äskettäin sain kuulla, että suhteessa oli ollut jo alussa "tulta ja tappuraa" , jopa läpsimistä , siis naisen puolelta. Hänellä on äkkipikainen luonne ja voimakas (ja melkoisen joustamaton) tahto. Siis kauniisti sanottuna;Hän on kaunis hiomaton timantti...
Vauvan ristiäisissä itkin vuolaasti onnen kyyneleitä: Tämä lapsi on todella toivottu, odotettu. Toivoin heille kaikille kaikkein parasta, tietysti ! Paljon rakkautta, rohkeutta ja ennenkaikkea pitkää pinnaa ja anteeksi antoa ja lujaa luottamista tulevaan.
Mutta pian lähti maa jalkojeni alta. Sain kuulla, että hän muuttaa vauvan kanssa omaan asuntoon. Hän lähtee pois.
Olin shokissa.
Olin joskus keskustellut hänen kanssaan ja todennut, ettei "vanhemman ja kokeneemman" naisen kultaiset ja kaikella rakkaudella annetut "neuvot" olleet minkään arvoisia, päin vastoin, sain haukkua. Ja minä olin sitten "se kamala anoppi "! Näinkö sellaiseksi tullaankin ?!
Minulle miniäni oli kuin oma tytär, rakas, ja halusin hänelle kaikkea hyvää ja koitin nimenomaan tuppautumatta auttaa: "Olen saatavilla, jos tarvitset."
Kun sain kuulla erosta, annoin ainoan kipakan kommenttini, silkkaa pettymystäni ja harkitsemattomasti, sitä kadun ja olen anteeksi pyytänytkin. Tilanne tuskin olisi muuttunut, vaikka olisin vaiennut.
Siihen se jäi. Siitä tehtiin suuri numero ja minusta syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen. Olin aivan pihalla !Meidät hylättiin kaikki: Poikani, minut, ja isomummi, siis äitini ja muut sukulaiseni , tottakai.
En saanut mitään tietoa uudesta ihanasta ihmisestä elämässäni, pikkuisesta ja rakkaasta lapsenlapsestani. Poikaani haukkuivat (ja varmaan minuakin) sekä miniäni ,että hänen äitinsä, jota tuskin tunnen. Me emme saaneet edes mahdollisuutta avautua, etenkään minä. Poikani koitti parhaansa, toivoi, että säilyisi edes keskusteluvälit....
Meille ei vastattu puhelimeen, ei tekstareihin, ei meileihin.
Olin äärettömän surullinen. Mieheni sanoi, ettei hän ole koskaan nähnyt minua niin pohjalla, niin äärettömän surullisena ja itkevänä, täysin murtuneena. Minä suorastaan putosin johonkin, jossa oli vain ääretön ikävä pientä ihmistä,ja miniääni, hänen ihanaa pesuettaan. Surin poikani suurta menetystä: kahta hänen elämänsä rakkainta ihmistä.
En ole toipunut kunnolla vieläkään. Olen saanut tavata lasta muutaman kerran, aluksi vain itkin ja itkin, puristin häntä rintaani vasten naama märkänä sopersin pienelle, kuinka paljon häntä rakastan ja hän vastasi yhtä märällä pusulla kuin minun kyyneleiden kastelema naamani ! Sydämeni tuntui hajoavan surusta ja rakkaudesta yhtäaikaa.
Tiedän sanonnan , että on parempi yksin kuin huonossa liitossa. Tällä liitolla oli kaikki onnistumisen edellytykset, vain nainen siinä liitossa oli väkivaltainen, kärsi puutteellisesta vihan hallinnasta ja ties mistä. Olen miettinyt, mikä oli hänen lapsuutensa ja taustansa? Mitä hänelle oli sattunut? Miksi hän löi ja riehui mitättömistä syistä? MIKSI? Siihen en koskaan vastausta saa. tai jospa jonakin päivänä... Toivon, että lapseen hän ei kajoa väkivallallaan ikinä, vaikka kuinka kiukuttaisi, kun kaikki ei menekään niinkuin Strömsössä ! !!! Loppukaneettina sanottakoon, etten ole niitä naisia ja äitejä, jotka ovat sokeita poikiensa virheille, tässä on sekä riidelty ja yritetty. Ja joustettu aivan varmasti , välillä tuntui, että jopa liikaakin.
Miten toivonkaan, että tulisi se päivä, jolloin saisin olla läsnäoleva mummi ja voisin opettaa hänelle kärsivällisyyttä ja antaa hänelle suurta huolenpitoa, hellyyttä ja rakkautta ....
Tulisi se päivä, jolloin tuo pieni ihminen tulisi luokseni ja sanoisi: Mummi !

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat