Naimisissa työnarkomaanin narsistin kanssa

Vierailija

Haluaisin jakaa tunteeni "normaali ihmisten" kanssa, koska itsestäni tuntuu että olen aina vain huono/ väärässä/laiska/osaamaton/tyhmä mieheni mielestä.

Perheeseeni kuuluu 18, 13, 3 ja 1½ -vuotiaat lapset, mies, kissa ja kaksi koiraa.

Mieheni on "aina" töissä, tarkoittaen että lähtee maanantai aamuna 04 töihin ja tulee perjantaina 18 takaisin. Pääosin, toki poikkeuksia on. Kun hän tulee kotiin, perjantai-ilta menee saunoen perheen kanssa. Lauantaina hän nukkuu puoleenpäivään, hohhailee kahvikupin kanssa siihen saakka kun menee pienempien lasten kanssa päiväunille klo 14. Sieltä hän herää 18 aikaan, syö, katsoo telkkaria kunnes on aikuisten saunan vuoro. Saunoo kanssani, katsotaan ehkä elokuvaa jonka jälkeen kuvioon kuuluu lauantai-illan seksi ja nukkumaan. Sunnuntaina samat kuviot, eli nukkuu pitkään + päiväunet.

Eli, minä olen vastuussa "kaikesta". Fyysisesti. Hän tuo hyvinkin julkisesti esille sen, että hän tuo rahan taloon ja siksi joutuu tekemään pitkää päivää ja siksi saa siis nukkua ja olla osallistumatta mihinkään ns. talon töihin.
Hän toki maksaa taloutemme lainan lyhennyksen, veden, sähkön ja yleisesti ottaen muutkin laskut mutta minä puolestani huolehdin ruoka- ja vaateostot ja pääosin bensan oston koska autollamme ajankin.

Talomme non iso, joten siivottavaa pinta-alaa riittää. Pyykkiä tulee myöskin melkoinen määrä. Ruoka on aina kotiruokaa joten sekään ei itsestään valmistu. Lämmityskautena pannuhuoneessa on vierailtava aamuin illoin. Käyn myös työssä.

Nyt onkin ongelmaksi herännyt se että töitä olisi kotona paljon (talven vesivahingon jälkeisiä remontteja, lämmitysjärjestelmän korjausta ja monen monta muuta remontti-hommaa normaali nurmikon leikkuiden ym. arkisten kotihommien lisäksi), mies ei osallistu, suuttuu jos asiasta huomauttaa, arvostelee, nälvii ja ihan suoraan sanottuna v****lee. Kaikki on aina ja poikkeuksetta toisten vika, ei koskaan hänen. Jos jotain yritän tehdä itse (esim. pieniä remonttihommia, joita entisessä elämässäni olen tehnyt paljonkin) alkaa arvostelu että "pitäisikö ensin miettiä ennenkuin alkaa touhottamaan". Jos en tee, hän syyttää että hänelle kasataan kaikki jonninoutavat hommat. Lasten hoidon hän kokee palveluksen tekemisenä minulle...haloo! Omien lasten kanssa ajanvieton....

En halua erota vaan haluaisin tilanteen "kauhun tasapainoon", että mies ymmärtäisi että minäkin teen täällä jotain ja hän ei todellakaan tee ihan kaikkea.

Kommentit (4)

Vierailija

Ymmärän kyllä, että miehesi on väsynyt , jos todella tekee noin paljon töitä. Aika kohtuuttomalta tuntuu, että hänen pitäisi jaksaa vielä tehdä remonttihommia kotona raskaan työviikon jälkeen. Ei kai perhe ole sama kuin työleiri?

Jätä hommia tekemättä, niin hänkin osaltaan näkee ja oppii arvostamaan sinun työpanostasi. Kotitalousvähenennyksen jälkeen kotisiivoojan hankkiminen ei maksa kovinkaan paljon.

Vierailija

Pahalta tuntuu lukiessa juttuasi. mutta sosittelen kodinhoitoapua,mm. remontissa ,siivoksessa ja nehän saa vähentää vertuksessa. Ja yksi mahd. ottaa yhteyttä tukihenkilöihin ja jutella heidän kanssa, jo "pelkkä"jutteleminen voi aukaista eri ajatuksia sinulle. Voimia

Vierailija

Eikös nuo ole juuri niitä miehiä, jotka etsivät syliä muualta, jossakin vaiheessa? Jotka eivät hoida parisuhdettaan saattika perhettään? Joille tulee ero, koska kasvoimme erilleen?
Nainen, olet yksinhuoltaja. Mistä saat itse hellyyttä ja kunnioitusta? Lapset ovat ihania, minullakin niitä on kolme. Mutta et tule kestämään tilannetta pitkään, eikä sinun tarvitsekkaan, jos arvostat itseäsi ollenkaan. Lapset kasvavat ja tulevat arvostamaan sinua, mutta mies ei. Valitettavaa, mutta totta.

Vierailija

Teillä on perheessänne hyvinkin ikävä tilanne.. ymmärrän täysin sinua, mutta myös sen, että ei miehesikään pysty edellä mainitun työmäärän jälkeen parempaan.. jokainen ihminen tarvitsee lepoa, niin myös sinäkin siinä missä miehesikin. Lisäksi lapsillasi on oikeus molempiin vanhempiinsa.. ja molempien vanhempiensa pitää ottaa vastuu lapsistansa. Mielestäni olet liian kiltti miehellesi ja vaadit itseltäsi liikaa. Oma mielipiteeni on miehesi pitäisi vähentää työtä, kukaan ei jaksa huolehtia perheellisen velvollisuuksista, jos työtä on noin paljon.. Eli asiat tärkeys järjestykseen. Toivon sinulle voimia ja jaksamisia pienten lasten äitinä ja, että tilanne korjaantuu jollakin tavalla oikeaan suuntaan..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat