m26 random-vuodatus elämästä

Vierailija

Hei naiset. Eksyin tänne googlettelemalla ja ajattelin kysyä kysymyksen ja vuodattaa "vähän" tunteitani. Mitä ajattelette nuoresta miehestä joka on 26 ja risat ja hänellä ei ole naispuolinen ihminen sukulaisia lukuunottamatta puhunut kuin korkeintaan muutaman lauseen sanoja koko elämän aikana. Oikeasti.

Tuijotellut tuossa ikkunasta ulos ja miettinyt mitä olen tehnyt elämässäni väärin ja mitä on enää tehtävissä. Olen asunut lapissa ja keski-suomessa. Pyörinyt töitä etsimässä turhaan ja reppu täynnä pelkkiä pettymyksiä.
Nyt aloitin uudelleenkouluttautumaan alalle jota voidaan sanoa "äijämäiseksi" työksi.

En pidä alasta yhtään ja kouluttaudun siihen pelkästään rahan takia, että joskus pääsisin pois täältä lapista/suomesta.

Onkohan ajatteluni virheellistä? Kouluttautua työhön jonka tietää olevan vastenmielistä vain sen unelman takia että ruoho olisi jossain vihreämpää. Tuskinpa se kuitenkaan sitä on koska vika on minussa itsessäni.

Kävin nimittäin eilen psykiatrialla ja hän määräsi minulle reseptilääkkeitä vakavan masennuksen takia. Olen kuulemma arka ja sosiaalisia tilanteita karttava ihminen. Tottahan tuo on. Eihän normaali ihminen pysyttele aina yksin niinkuin minä.

Tuntuu vain että ulkomailla olisi ihmisiä helpompi lähestyä jostain syystä. Suomalaiset jutut ei ole ikinä oikein kiinnostaneet. Vai onko semmoista olemassakaan. Onko täällä muka jotain kulttuuriakin? Ainanakaan nämä lapin humppa/poro-hommat ei ole koskaan kiinnostaneet. Sen takia lapsesta asti olenkin tuijotellut vain näyttöpäätettä ja sulkeutunut omaan maailmaani. Ulkona näen vain harmaita tasapaksuja laatikoita, joita jotkun myös kutsuvat asunnoiksi.
Minkälainen elämä tämä on kun tuntuu olevansa vanki paikassa mistä ei pääse pois ilman orjatyön tekemistä jossain kamalassa työssä. (jonne pääseminenkin tuntuu olevan mahdotonta)

Työpaikka tulee olemaan täynnä ihmisiä joiden arvomaailma on täysin erilainen kuin omani. Itse olen enemmän vasempaan kallellaan ja arvoiltani enemmän suuntautun liberalismiin. Työpaikkani tulee olemaan täynnä konservatiivisia oikeistolaisia ihmisiä. Metrohousuisia apinamiehiä joiden kanssa saan nauttia mahtavista keskusteluista aiheina: autot/viina/uskonto/isänmaa/naiset.

Mikään noista ei erityisemmin ole kiinnostanut muu kuin naiset tietysti, mutta kyllä ne jutut jää osaltani pelkän kuuntelun puolelle.

Tämä paikka vain tuntuu senkin takia niin ankealta, että tiedän etten varmasti ikinä tule löytämään täältä ketään naisystävää oman juron persoonani takia. Olen kuitenkin viriilissä iässä oleva mies. Ainoa toivo saada jotain lohtua on prostituutio joka sekin on aika surullista. Käydä nyt koulua ja tehdä töitä sen takia että pääsee jonnekkin pois täältä viemään joltakin ihmisarvoa.

Suomi on täynnä kauniita naisia. Mikähän siinäkin on, että olen aina pitänyt naisia kauniimpina ja seksikkäämpiä kuin nuoria tyttöjä. Ehkä heistä huokuva itsevarmuus on minusta seksikästä. Ihmisillähän on tapana pitää eniten niistä asioista muissa missä itse on huono.

Ehkä minun pitäisi vain luopua toivosta. Dalai Laman oppien mukaan luopua halusta, että voisin saavuttaa tyyneyden. Grindata täällä ensin tuplavuoroja vuosia ja sitten muuttaa kaakkois-aasiaan johonkin buddhalaiseen temppelliin sytyttelemään suitsukkeita. Ainakin miljöö lämmittäisi mieltä ja kehoa. Aurinkoa pimeyden sijasta. Yksinäisyyden sijasta ympärillä hymyileviä ja ystävällisiä ihmisiä. Jos elän siihen asti, että saan sen verran tienattua jostain niin miksipä en lähtisikään. Ei minulla ole täällä ollut eikä luultavasti koskaan tule olemaan mitään. Korkeintaan paikka varattuna johonkin palapelitehtaalle hullunpapereilla kohta.

Semmoista vuodatusta tälläkertaa. Ei tätä varmasti kukaan lue mutta helpotti oloa kummasti vähän valittaa. Olen siinä tosi hyvä. Kiitos äiti mahtavista valitusgeeneistä. Kiitos Internets. Peace.

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat