Vihantyö

Sivut

Kommentit (128)

Vierailija

Järjestäytynyt vainoaminen
ihmisten manipulointi haitan tekoon ja vihaamaan esim tekemällä itsestään uhrinsa uhrin tai muita puolustavan sankarin
-värvääjien värvääminen
-valheiden systemaattinen levittäminen
-yksityisyyden rikkominen rikollisesti tarkoituksena saada pilkan kohteeksi jolloin kohteesta tulee lainsuojaton eikä kukaan häntä auta
-ihmisten värvääminen seurailemaan ja vahtimaan esim puhumalla tarkoituksellisesti kohteesta sivullisten kuullen
Tai varoittelemalla jolloin yllättäen useimmat ihmiset kehittävät pakkomielteen, mielenhäiriön varoiteltuun asiaan
-kohteen asioiden ja elämän tarkkailu ja levittäminen negatiivisessa valossa
-Palvelukset, vastapalvelukset, ihmisten arviointi, jolloin osalle paljastetaan tahallisuus , osa jää varoittelun asteelle riippuen siitä miten luontevaa juoruilu ja tahallinen pahuus, laskelmointi kullekin on
-netissä julkkisten, blogistien ympärille vihailmapiirin luominen, jolloin esim lavastukset, esitetään että tunnetaan kohde, on kuultu, kaikenlaista sairasta nimettömänä
Periaatteessa kaikkea samaa kuin tehdään myös kotona
-hovin kerääminen, jolloin logiikka toimii niin että mitä enemmän populaa sitä pienempi mahdollisuus joutua vastuuseen teostaan ja sitä enemmän oikeassa että kohde on perustavanlatuisesti vääränlainen
-pyrkimys eristää, tuhota ammatillisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti, laitostaa,

Vierailija

Järjestäytyneen vihatyön määritelmiä, joukkovainon määritelmiä (ei itse keksitty)
-väkijoukoista kumpuavaa totalitarismia
-pahuuden banaaliutta in action
-äärimmäinen kiusaamismuoto
-COINTELPRO versio
-"Hyvien tyyppien", cool kids autoritaarinen esikuva
-uusnatsien valtakultti
-kyberkiusaamistapa
-valvontavallan puolustusverkosto
-tyrannian demokratiaa
-aikamme dystopian oire
-vallankaappaus pelin muodossa
-valtion ahdistelukoneisto
-Hitlerin todeksi tullut märkä päiväuni
-ison mittakaavan Cossack- terapia
-kapina väärinpäin
-all-new all-inclusive klaani
-vapaussota kansalaisyhteiskuntaa vastaan
-narsistiryhmän suorittama pahoinpitely

auktoriteettiuskoa, the MMORG
-järjestäytynyt rikos ihmisyyttä vastaan
-todella vääristynyttä, hakoteillä olevaa joukkovoimaa
-keskinkertaisuuksien itsevaltiutta
-Stanford vankilakoe valtion tasolla
-uusi pimeä aika teknotalonpoikien tyylii
-Amerikan suosituin harrastus
-sodankäyntiä medicore sielun opettamiseksi
-tahallinen, harkittu, päämäärätietoinen loputon noitavaino
-USA:n Zersetzung

Vierailija

Lainattu teri niitin kolumin kommenteista (is)
"Ajan henki: ihmiset, jotka ovat asiaan täysin ulkopuolisia, alkavat isolla porukalla käydä jonkun kimppuun. Sillä, mistä asiasta on kyse, ei ole juuri väliä. Siitä saadaan tekosyy sille, mitä todella halutaan eli nöyryyttää jotain.
Tässä ei löydy enää edes sanoja sille, mitä pitäisi ajatella kyseisestä äärimmäisen raukkamaisesta ja vastenmielisestä touhusta, joka tuntuu olevan monien lempiharrastuksia.
Ja suomalaiset vielä ovat onnistuneet uskottelemaan itselleen todeksi myytin, miten täällä muka ollaan erityisen reiluja ja kunnon ihmisiä ja mielellään kuvittelevat itsensä toisia paremmiksi.
Oksettavaa."

Vierailija

Tämäkin kommentti on iltasanomista teri niittiä koskevasta kolumnista. Siinä oli hyvien ihmisten kommentteja.
"Sinut voidaan ihan hyvin lynkata vaikka kukkapenkin kuvasta jos niikseen tulee. Mutta kun sinulla on vaan "kauniita asioita ja tarpeellisia asioita" niin ei voi tapahtua. Se on aivan sama onko minkäänlaista tekniikkaa olemassakaan kun periaate on aina tuo sama alkaen luolamiesajoilta. Toisenlaiset olosuhteet ovat niitä, jolloin kaikki mitä sanot tai teet on tyhmää, myös kaunis kukkapenkkisi. Tätä kun jatketaan tarpeeksi kauan et tiedä enää itsekään mikä on tavallista, ei hävettävää tai pelottavaa. Koko höykytyksen syy ja seuraushan on puhtaasti se häpäisy ja lynkkaajien oma olo, ei mikään kukkapenkki tai edes alastonkuvat. Ei kai nyt oikeasti kukkapenkkisi, hammasraudat, kainalokarvat tai edes se imetys ketään kiinnosta ihan tähän mittakaavaan asti. Tarvitaan joku jota potkia ja se kyllä tehdään jostain vaikka kenelläkään ei olisi edes koneita, saati "vääriä" kuvia. Siitä sinulla ei ole kokemusta eikä tajua mutta siinähän takerrut johonkin logiikkaan jos se sinulle turvallisuutta luo"

Vierailija

kopioirtu skeptikon päiväkirjasta:
Kelan tutkimusprofessori Raimo Raitasalon mukaan nuorten väkivaltaista käyttäytymistä "ymmärretään liian pitkälle".

Raitasalo haluaisi, että väkivaltaa kutsuttaisiin väkivallaksi eikä "kiusaamiseksi" ja että väkivaltaisesta käytöksestä rangaistaisiin aina. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Koulukiusaajien paapomisen taustalla lienee ajatus, että nämä häiriökäyttäytyjät olisivat itsekin uhreja ja kärsivät jostakin mielenterveyden häiriöstä. Vaikka mielenterveyden ongelmat eivät juurikaan lisää väkivaltakäyttäytymistä, varsinkaan henkirikollisuutta, toki osa nuorista väkivallantekijöistä voi selittää tekemisiään ankealla lapsuudella. Mutta selittääkö se (fyysistä väkivaltaa sisältävän) koulukiusaamisen?

Tuskin. Koulukiusaaminen on valitettavasti niin yleistä, ettei edes lehdistössä tyypillisesti liioitellut luvut mielenterveyden häiriöistä nuorilla oikein riitä selittäjäksi. Diagnooseja ei riitä kaikille, tuskin enemmistöllekään koulukiusaajista.

Koulukiusaaminen onkin ymmärrettävissä paremmin, jos se mielletään nimenomaan tavallisten ihmisten pahuudeksi. Yhdysvaltalainen tutkija Philip Zimbardo kutsuu tätä tietyissä olosuhteissa ja rooleissa ilmenevää, lähtökohtaisesti tasapainoisten ihmisten julmuutta Lucifer-efektiksi.

Zimbardo ei ole tutkinut koulukiusaamista, mutta hänen tutkimuksensa osoittavat, että lähes kuka tahansa meistä - aikuisistakin - pystyy tietyissä olosuhteissa yllättävään julmuuteen.

Koulu ei ehkä ole niin äärimmäinen ympäristö kuin armeija tai Zimbardon laboratorio, mutta kyllä se silti eräänlaisen pienoisyhteiskunnan muodostaa. Ryhmässä ollaan tiiviisti kymmeniä tunteja viikossa, eikä oppivelvollisuuskoulusta noin vain lähdetä poiskaan.

Tällaisessa ympäristössä moni sellainenkin lapsi, joka periaatteessa inhoaa kiusaamista, ei puutu kiusaamiseen tai jopa liittyy kiusaajan hoviin ja hyväksyy tai rohkaisee kiusaamista, ehkä syyllistyy siihen itsekin. Voimme tietysti yrittää kampanjoida lapsia rohkeammaksi ilmoittamaan kiusaamisesta opettajille ja muille aikuisille. Jos riskinä kuitenkin on, että ilmiantajasta tulee uusi kiusattu, kuinkahan moni lapsi ottaa aikuisten typerästä rohkaisusta vaarin? Ja kuinka eettistä tällainen rohkaisu ylipäätään on?

Mutta miksi kiusaaja sitten kiusaa?

Kasvatustieteiden tohtori Päivi Hamaruksen mukaan kiusaamiseen ei tarvitse etsiä valtapeliä ihmeellisempiä motiiveja. Evoluutiopsykologin termein kiusaamisessa on kyse statuksesta. Kiusaaja on hierarkian huipulla ja kiusaaminen hyödyttää kaikkia siihen osallistuvia pysymään vähintään omalla tasollaan hierarkiassa. Kiusaaminen jatkuu niin kauan kuin sitä suvaitaan ja niin kauan kuin se hyödyttää siihen osallistuvia. Paras keino sen ehkäisyyn on rikoshyödyn ottaminen pois.

Siksi olisi paitsi oikeudenmukaista, myös todennäköisesti tehokasta kiusaamisen ehkäisemiseksi, että kiusaaja - ei kiusattu - joutuisi vaihtamaan koulua, kuten on ehdotettu. Kiusaaminen edellyttää kavereita ja sosiaalisten verkostojen hyödyntämistä. Kun kiusaaja joutuu aloittamaan uudessa ympäristössä nollasta - parhaimmillan vielä yhteisössä, joka ei ole aiemmin suvainnut kiusaamista - hänellä menee ainakin melkoisen kauan aikaa noustaakseen asemaan, jossa hän voisi taas ottaa päällikön roolin.

Vierailija

Esimerkiksi hyväksynnän tai taloudellisen edun vuoksi lähdetään tuhoamaan porukassa täysin tietoisesti kohteen, mutta myös hänen läheisten elämää tarkoituksena jopa tappaa, tuntien hyvää mieltä omista teoista, ja esiintyen hyvänä ihmisenä ja suoraselkäisenä muille tuttavilleen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat