Artikkelista: Kympin tytöt

Kommentit (4)

Vierailija

Olin kympin tyttö, mutta aika kaukana siitä enkelimäisestä vekkihametyypistä. Olin taatusti opettajille välilä todella inhottava oppilas: otin etukäteen selvää aihealueista joita opetettiin, ja kyselin jatkuvasti tarkentavia kysymyksiä, kyseenalaistin ja kiistelin. Olin päättänyt, että osallistun tunneilla opiskeluun, niin pääsen muuten vähemmällä, ja näin olikin. Läksyt tein yleensä ainakin jollain tavalla, mutta esim. kokeisiin en pingottanut koskaan. Vapaa-aikanani harrastin musiikkia ja urheilin, mutta aikaa jäi silti ihan kiitettävästi myös ryyppäämiseen ja rellestämiseen. Kokeista napsahteli kuitenkin kymppejä, joten vielä lukionkin päättötodistuksessa keskiarvo oli 9,5 luokkaa.

Hain ilmeisesti vääriin paikkoihin, koska en päässyt kirjoitusten jälkeen yliopistoon ollenkaan. Mitään unelma-ammattia ei tosin ollut edes kiikarissa, ja nämä perinteiset hyvin menestyneiden lääkikset ja oikikset eivät kiehtoneet, lähinnä tuskaisen valtavan pääsykoekirjavuoren vuoksi. AMK-tutkinnon jälkeen lähdin vielä tekemään yliopistotutkintoa, mutta työelämä imaisi mukaansa, en ole valmistunut ja tuskin koskaan valmistunkaan yliopistosta.

Minua on kiehtonut aina tavata erilaisia ihmisiä ja olla mukana kaikenlaisissa projekteissa. Tällä hetkellä teen jokseenkin unelmaduuniani, eikä tutkintojen perään ole työelämässä juuri kyselty (jos ei julkiselle puolelle hae töihin, niin minun työkokemuksellani ei enää kysellä, onko maisteri vai ei). Jonkin rekrytoinnin yhteydessä psykologi teki minusta arvion, jonka mukaan minulla on kapasiteettia keskittyä useaan asiaan yhtä aikaa, ja turhaudun jos ei ole haasteita. Tämä pitää kyllä paikkaansa.

Vierailija

Niinhän se on, että parhaat miehet pärjäävät kaikessa aina paremmin kuin parhaan naiset. Mitä sitten näihin ulkoaopettelulla pärjääviin tyttöihin tulee, niin ihan toivottomiahan he ovat siinä vaiheessa, kun pitäisi oikeasti jotain tietää. Pääsykokeita ei saa poistaa, koska niissä vaatimustaso on yleensä ihan toista luokkaa kuin lukion "opettele maksimäärä ulkoa, niin pärjäät" -kokeissa. Yliopistoon on kyllä mahdollista päästä pelkällä ulkoa opettelulla, mutta paremmissa yliopistoissa pärjääminen voi olla aika tuskan takana, jos todellista älykkyyttä ei löydy.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat