Kommentit (2)

Sykerö

No huh huh. On sitten yli puolet kansasta riski rajoilla. Voi voi. Itse kuulunut jo pienestä pitäen ylimpään riski ryhmään. Jännästi ainoa alkoholi ongelma ollut ettei sitä ollut tarpeeksi. Todellinen ongelma oli kokis. Sen rajoittaminen oli todella vaikeaa ja kesti pitkään. Kiitos kaljan siinä lopulta onnistuin. Alkoholin kanssa sietää olla varovainen mutta lopulta kaikki ollaan erinlaisia. Joillekkin jo pieni käyttö johtaa ongelmiin jotkut taas voi tintata suurestikkin ilman ongelmia. Viinaa pitää kunnioittaa monen elämän tuhonnut ja jopa tappanut. Aina kun tuputetaan tipatonta kuuta tahdon vetää kännit entistä enemmän. Olenko ollut ilman olen ja omasta mielestä yliarvostettua höpötystä. Todistaa vain itselle että ei ongelmaa voi huoletta vetää enemmän. Lopputulos ottaa tasaisesti silloin tällöin ja välillä harvoin kunnon nollaukset.

hakaneula

Ihan samoilla linjoilla. Ja mikä lomajuominen? Minen juo lomalla välttämättä ollenkaan kun taas työaikana melkein joka ilta. Alle 60 alkoholiannosta viikossa on liian raitista minulle. Töissä pystyy käymään ja tulee maksettua reilusti enemmän veroja kun nää raittiit pummimatkustajat. Ihan valtiota ajatellen en edes hae virosta, vaikkakin valtio käyttää rahaa yhtä järkevästi kun äidin luottokortin saanut teinityttö.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat