Yksinäinen parisuhteessa

Vierailija

Olemme maanviljelijäperhe l. samassa työpaikassa 24/7. Meillä on viisi lasta. Mieheni ei ole aikoihin puhunut minulle muista kuin työasioista. Perhe-elämään hän ei osallistu, ellei ole pakko. Sisällä ollessaan hän on omassa huoneessaan katselemassa televisiota, hän jopa syö siellä. Hän ei koskaan vietä aikaa lasten kanssa, viikonloput menee joko työssä, kavereiden kanssa tai metsällä. Perheen kanssa jonnekkin lähteminen on hänelle kauhistus. Ulospäin hän on kyllä luonut itsestään mukavan ja hyvän perheenisän mielikuvan. Jos pyydän häntä esim. opettamaan lapsille jotain maatalon työtä hän tiuskaisee, ettei häntäkään ole kukaan opettanut tai että voinhan minäkin sen tehdä. Meidän väliltämme puuttuu kaikki läheisyys ja keskusteluyhteys muissa kuin työasioissa ja niissäkin mies päättää kaikesta. Lapsia koskevat asiat jäävät minun hoidettavikseni.On kuin kaksi sisarusta asuisi yhdessä. Olen yrittänyt ymmärtää sitä hänen kotitaustansa valossa. Äiti oli työmyyrä ja isä kuljeskeli kyläilemässä. Viime aikoina tilanne on alkanut tuntua sietämättömältä, kuin elämä valuisi ohi vaikka pidän työstäni, kodistani ja ennenkaikkea lapsistani. Haluaisin kuitenkin tuntea olevani rakastettu ja elää toimivassa parisuhteessa.

Kommentit (2)

Vierailija

Onkohan miehesi masentunut? Tai hän inhoaa työtään, eikä saa siitä tyydytystä ja se heijastuu kaikkeen muuhun.
Oma isäni joutui pakosta ottamaan tilan, kun veljet lähtivät muualle töihin. Ja hän inhosi koko sydämestään "maanilveilyä", kuten hän sitä nimitti. Koko elämänsä hän haaveili muualle töihin lähtemisestä ja kannusti meitä lapsia lukemaan, että voi tehdä sellaista työtä, josta oikeastiu nauttii.
Mene rauhassa puhumaan miehellesi. Älä syytä. Älä tuomitse. Miettikää avoimin mielin uusia mahdollisuuksia.
Kyllä maanviljelijällekin voi tulla burnout, silloin ei mikään kiinnosta, eivät edes läheiset.
Voimia teille kaikille!
(Meistä kolmesta lapsesta ei kukaan jäänyt maalle, kaikki opiskelimme yliopistossa mukavan ammatin. Nyt säälin syvästi isääni. Hänen koko elämänsä meni työtään inhotessa!)

Vierailija

Kiitos vastauksestasi, olen itsekin ajatellut hänen olevan masentunut, mutta en ole keksinyt keinoa auttaa. Olen yrittänyt aloittaa keskustelun asiallisesti ja syyttämättä, mutta mieheni kieltäytyy keskustelemasta, hänen mielestään kaikki on okei ja minä kuvittelen asioita "hullussa päässäni". Viime aikoina olen antanut hänen olla rauhassa omissa oloissaan, asiat on tehty niin kuin hän haluaa, enkä ole vaatinut häneltä perhe-elämään osallistumista. Näin vältyn ristiriitatilanteilta, mutta samalla olen huolissani omasta jaksamisestani ja siitä millaisen mallin parisuhteesta lapsemme saavat. Asiathan voisivat toki olla huonomminkin, mutta huomaan varsinkin poikien kärsivän siitä kun he näkevät kaverien isien tekevän kaikenlaista poikiensa kanssa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat