Artikkelista: Lapsettomuushoidot johtivat pettymykseen

Kommentit (7)

Vierailija

Lehdessä juttu loppui: "Biologinen lapsi ole lapsettomuustarinan ainoa mahdollinen onnellinen loppu." Hyvin sanottu. Lapsettomuuteni hyväksyneenä ja toiveet biologisesta lapsesta heittäneenä kaipaisin saada lukea lisää näistä erilaisista onnellisista lopuista. Ne antaisivat toivoa paljon enemmän kuin tarinat siitä, että vuosien jälkeen yllättäen syntyikin terve lapsi.

Vierailija

Hienoa, että joku uskaltaa puhua avoimesti myös lapsettomuuteen liittyvistä kateuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista. Yritimme saada lasta neljä vuotta, joista kaksi lapsettomuushoidoissa. Aina en todellakaan jaksanut olla iloinen ystävien vauvauutisista! Meidän tarinamme päättyi onnelliseen raskauteen, mutta muistan aina, kuinka kamalaa aikaa lapsettomuushoidot olivat. Niitä jatkuvia pettymyksiä en minäkään olisi pidempään jaksanut.

Vierailija

En halua kuulostaa ilkeältä, mutta en ymmärrä, miksi käydä lapsettomuushoidoissa kun maailma on täynnä onnettomia pikkuisia, joita voisi auttaa adoptoimalla.

Vierailija

Harmi vaan että adoptiolapsen saaminen on hankalaa, hidasta ja kallista. Muuten haluaisin adoptoida, vaikka voisinkin saada biologisia lapsia.

Vierailija

On pitkä prosessi saada adoptiolapsi ja täytyy olla valmis menemään melkoisen mankelin läpi. Sitä täytyy olla valmis olemaan loppuelämänsä vanhempi lapselle, joka ei ole biologinen ja se ei ole aivan niin helppoa. Ei voi ajatella, että minäpäs autan köyhän maan hylättyä lasta ja adoptoin ja annan paremman elämän. Sitä pitää sitoutua niin myötä- kuin vastamäessä olemaan loppuelämänsä vanhempi hylätylle lapselle, ja vaikka kuinka hyvän kodin ja elämän annat, lapsi silti kokee niin kauhean kipeänä sen että omat äiti ja isä eivät häntä halunneet ja ovat antaneet hänet pois. Adoptiovanhemmuus on vaativampaa kuin äkkiä ajattelisi, ja pitää olla ihan varma että se on "meidän juttu" kun sille tielle lähtee. Samalla tavalla kuin biologinen lapsi niin adoptiolapsikin muuttaa elämän lopullisesti ja siihen täytyy olla valmis. Lisäksi oman lapsen tavallaan tuntee jo odotusaikana, sitä myös tuntee oman perimänsä ja miehensä perimää ja sukua. Adoptiolapsesta ei millään saa samanlaista tietoa. Mutta on paljon onnellisia ja vahvasti sitoutuneita adoptioperheitä ja olin siihen itsekin valmis ennen kuin oma pikkuiseni saikin alkunsa!

Vierailija

Anna-Kaisan kirja on kuin oma elämä.
Samat pettymykset, kova odotukset, kaikki ystävät/naapurit ohittaa raskausjonossa. Meillä ei vielä IVF olla menossa mutta 2 vuotta on prosessia kestänyt.
Lainan kirjaani sekä siskolleni että tutuille jotka eivät käsitä millaista on käydä lapsettomuushoidoissa ja millasta on kun ihmiset ei ymmärrä miltä sinusta itseltä tuntuu.
Tämä oli TOSI hyvä kirja.

Vierailija

Kirja oli melkein kuin omasta elämästä. Tunteet kuvattu todenmukaisesti, aivan kuin kirja olisi kirjoitettu omasta elämästäni. Toivottavasti kirja saa jatkoa adobtioprosessista tunteista ennen ja jälkeen. Lapsettomuus saa elämään aivan uuden näkökulman. Ehkä tämä on tarpeen, että ymmärtäisi arvostaa sitä mahdollista pienokaista entistä enemmänkin. En vielä tiedä mikä tämän piinan tarkoitus on elämässäni, miksi meitä koetellaan, ehkä osaan vastata siihen kymmenien vuosien kuluttua, ehkä en vielä silloinkaan. Olisin niin toivonut onnellista loppua kirjan "päähenkilöille", mutta toivottavasti adobtioprosessi tuo onnellisen (lopun) alun heille.

Vaikka pidin kirjasta ja toivoisin melkein kaikille kirjan pakolliseksi luettavaksi, myös niille jotka saavat lapsia helposti tai jopa vahingossa. Ehkä se auttaisi ymmärtämään niitä läheisiä paremmin, joilla raskautuminen ei onnistu. Kirjan luettuani tosin pelko ikuisesta lapsettomuudesta kasvoi entisestään. Meillä myös takana kaksi keskenmenoa ja matkalla kohti ivf hoitoa. Kerta kerran jälkeen on täytynyt siirtyä rankempiin hoitoihin onnistuakseen, mutta entä sitten, kun ivf hoito ei tepsi? Kiitos kirjasta!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat