Kommentit (3)

Kesäheinä

Kiitos kauniista selviytymistarinasta. Mainitsit siinä pohjattomasta yksinäisyydestä. Olen itsekin kokenut tuon tunteen astuessani nuorena 2 lapsen äitinä sairaalan ovesta sisään tietäen, että jos tulen siitä vielä ulos, mikään ei tule olemaan ennallaan.

Sellaista yksinäisyyttä ei varmaan voi kokea tuon lisäksi kuin kuoleman hetkellä. Tiedän, että tämä taakka on kannettavana vain minulla eikä kukaan ympärilläsi oleva voi sitä puolestani kantaa. Oli tunne, kuin olisin lasikuvussa täysin eristettynä muista ihmisistä seurana vain oma sairaus ja pelko lasten tulevaisuudesta.  Ihminen ei voi olla yksinäisempi ja alastomampi. Kaikki "kaupanteko" Jumalan kanssa oli ohi - jos tämä ei ole.., jos parannat minut niin..... Oli vain se hetki ja tulossa oleva leikkaus.

Sitten, odotellessani huoneen vapautumista jostain ilmestyi istumaan vierelleni vanhus - ihana mummu, joka piti kädestä kiinni, kyseli ja jutteli  ja antoi uskomattoman paljon voimaa pelkällä läsnäolollaan. Olisin luullut jälkeenpäin kuvitelleeni koko kohtaamisen, ellei huonetoverini olisi kertonut mummusta, joka vaatimalla vaati päästä katsomaan leikattua rouvaa. Itse olin vielä muissa maailmoissa enkä tiennyt vierailusta mitään. Mummu oli silittänyt poskeani ja todennut että tulisin selviämään kyllä. Niinkuin kävikin. Leikkauksesta on kulunut nyt 27v.

Ihanaa kesää Sinulle Kati.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat