Kommentit (4)

Vierailija

Kiitos hienosta jutusta ja kiitos Maaretille aiheesta kirjoittamisesta. Koska kaikki nuo ovat aivan totta, miksi sitten käyttäydymme toisin. Mikä on se kiinnipitävä voima joka saa ihmiset kerta toisensa jälkeen toistamaan tuhoisan riitelyn kaavaa. Osaksi se on totta kai opittua, mutta miksi emme tunne ja tunnista sitä lohdutonta lopputulosta mikä seuraa meille niin tyypillisestä tavasta riidellä.

Olen asiaa pohtinut paljon oman työni sekä opintojen kautta. Olen tullut jonkin näköiseen johtopäätökseen, että yksi iso asia taustalla on häpeän tunne. Se että sallisi itselleen lempeästi kertoa, tämä tapani on tässä kohtaa huono, muuttuu mielessämme usein niin että olet tehnyt tähän asti väärin ja silloin se väärässä olemisen tunne aiheuttaa sen häpeän tuntemuksen. Meillä on olemassa jonkin moinen oikeassaolemisen ja erehtymättömyyden kulttuuri. "Olen tehnyt näin aina ja minulle ei ole syytä muuttaa toimintatapojani" lukitsee ihmisen mielen johonkin mikä on tuhoisaa.

Teidän DrAlban  :)

mitään tehtävissä

Mites tilanteessa kun sanon kumppanille haluavani olla rauhassa ja se tahallaan tekee p äinvastoin, esim. tulee iholle? Tyyppi on kai ollut lapsesta saakka provosoiva. Ei tunnu menevän jakeluun mitä sille sanoo. Kaikki oli tietenkin niin kuin hän alun alkaen on sanonut. Turhahan siinä on sitten enää mitään puhua. Hittolaine kun on lapsi.

Jatkaja...

mitään tehtävissä kirjoitti:
Mites tilanteessa kun sanon kumppanille haluavani olla rauhassa ja se tahallaan tekee p äinvastoin, esim. tulee iholle? Tyyppi on kai ollut lapsesta saakka provosoiva. Ei tunnu menevän jakeluun mitä sille sanoo. Kaikki oli tietenkin niin kuin hän alun alkaen on sanonut. Turhahan siinä on sitten enää mitään puhua. Hittolaine kun on lapsi.

Kerrot "Ei tunnu menevän jakeluun mitä sille sanoo"

Tämä tapa toimia on siis nyt kokeiltu, voiko ajatella että kokeilisit jotain muutatapaa lähestyä tätä sinua selvästi häiritsevää asiaa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat