Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Heh heh, samasta Hannasta kerrottin jo aikaa sitten että "Hanna ei syö nopeita hiilihydraatteja kuten perunaa, riisiä ja pastaa, mutta karppauksesta hän varoittelee." Niinpä niin. Hienoa, että painon pudotus onnistui, mutta lieneekö mahalaukkun kajottu vai ei, mutta kyllä ko. hiilareilen jättäminen pois on aika pitkälti karppausta.

Sarjassamme huuhaa-tarinoita?

Jos ko. henkilö on operoitu(lihavuusleikkaus), tällä "uutisella" ei ole mitään arvoa, koska oleellisin koko laihdutusprojektissa on jätetty kertomatta. Huijausta ja tämän johdosta pettyneitä laihduttajia saatiin taas aikaiseksi.

Vierailija

Hei. Ehkäpä lihavuusleikkaus on jätetty mainitsematta sen vuoksi, että ihmiset eivät kuvittelisi, että se pelkästään riittää ylläpitämään normaalia painoa ja on itsestään ratkaisu painonhallintaongelmiin. Varmasti on leikkauksella ollut varsinkin alussa suuri merkitys, mutta kyllä pysyvyyttä ajatellen nimenomaan säännöllinen ruokarytmi, terveellinen ruokavalio ja liikunta on ihan jokaisella ihmisellä avainasemassa painonhallinnassa. Huomattavasti parempi tie on laihduttaa ruokavalion ja liikunnan avulla ja vasta viimeisenä vaihtoehtona turvautua näihin leikkauksiin. Minusta ainakin on ihan hieno juttu, että korostetaan oikeiden elämäntapojen merkitystä, koska vaikka saisitkin laihdutettua jollakin muulla keinolla, niin ihan takuuvarmasti paino palaa, jos palaa vanhoihin epäterveellisiin elämäntapoihin.

lihavuushoitaja

Kyllä melkein kaikki "ihme"laihtuneet ovat leikattuja.Muu on höpöhöpöä jos niin sanoo.Kukaan ei laihdu 60-80 kiloa vaan liikkumalla ja ruokavaliolla.Hyvänä tukena tietenkin ovat.

Irma Seikkula

Kunnollinen painonpudotus on helpointa juuri karppaamalla. Karppaaminen ei ole mikään Atkinsin dietti. Hannan kaltaiset suurten kilomäärien laihduttajat voisivat reilusti kertoa jättäneensä ruokavaliosta huonot hiilarit pois. Peruna, riisi, pasta, viljat ja sokerit korvataan kasviksilla. Jos oikein tarkka haluaa olla, niin käyttää kasviksia, jotka kasvavat maanpinnan yläpuolella (tomaatti, paprika, kaalit, kurkku...) Pois jätettäviin viljoihin laskisin myös maissin. Salaateissa käyttäisin pähkinöitä, siemeniä, neitsyt oliiviöljyä, kanaa, kalaa, lihaa, äyriäisiä. Jokainen löytää mieleisensä. Muita rasvoja olisi oikea voi ja kookosöljy. Jos epäilet, niin ainahan voi palata takaisin leipiin ja margariineihin ja makkaroihin sekä sokeriin. Kokeilla kannattaa aina.

Mielensärikkonut

On hieno tulos, nostan hattua. Mutta rehellinen on oltava. Jos on leikattu niin se pitää kertoa eikä ottaa KAIKKI kunnia itselleen. Itse lihavana ihmisenä tiedän kuinka vaikeaa on laihtua. Ikää on kertynyt 65v. ja terveys krakaa ja estää melkein kaiken liikunnan niin laihduta nyt sitten. Yksin asuessaan sitä vielä käpristyy omiin ympyröihinsä ja monesti tuntuu että elämän ainoa ilo on ne munkkikahvit tai jotain muuta hyvin kalori pitoista. Sitten vielä mieleen hiipii se ajatus että jos tämä on tämmöistä tämä elämä niin joutaahan täältä lähtemäänkin..

Mai

Jos on käynyt vatsalaukun pienennyksessä niin juttuhan on sitten täyttä huuhaata ja silmään k***ttamista. Toimittajan olisi varmaan syytä kertoa jos leikkaus on tehty sillä otsikon huutaessa NÄIN HANNA ONNISTUI PUDOTTAMAAN 75 KILOA olisi aika olennaisesta asiasta vaiettu...

Sanna

Ilman muuta pitää kertoa, jos on leikkauksen avulla laihtunut, ei siinä mitään, mutta kertoa pitäisi. Varsinkin. jos kerrotaan, että miten on laihtunut, niin oleellisin asia pitäisi kertoa. Ihme toimittaja todella.

toiset saa

Pitäisi myös kertoa onko tehty löysän nahkan poistoleikkauksia.

Tuntuu todella epäreilulta, että toiset pääsee kunnalliseen hoitoon ja toiset ei.

Itse olen saanut "synnyinlahjaksi" eripariset hörökorvat.

Olen käynyt julkisella puolella lääkärissä ja pari lähetettä saanut julkisen puolen polille:

ei leikata-eivät ole liian ulkonevat.

Valitettavasti lääkäri kuvasi myös pään takaa korvat-silloin tuli vielä pahempi olo:

en tiennyt että ne on noin irti päästä ja vinossa.

Hercu61

Ymmärrän täysin ton laihdutuksen, mutta lihotusta en ole koskaan ymmärtänyt siis tyyliin 30kg:ta-80kg:oon ylipainoo.Siis toisinsanoen EI liiku kuin pakolliset autosta kotiovelle ja päin vastoin ja työmaan päässä sama ja  sitten vielä jääkaapille....

ihme selityksiä

Itse olen kyllä tällaisilla ohjeilla eli säännöllisellä syömisrytmillä ja lisäämällä liikuntaa x 4 viikossa + pari kehonhuoltosessiota saanut tippumaan 20 kg puhumattakaan hyvästä olosta ja ryhdistä jne. Mitään hiilarit pois tai atkinson tai muuta höpötystä ei ole tarvinnut, kunnon aamupala puuroineen ja siitä kolmen tunnin välein maukasta ravintoa ja riittävästi vettä. Ja olen viisikymppinen, vatsanahka kyllä hiukan roikkuu, mutta ei sen väliä, senhän voisi kyllä käydä halutessaan operoimassa. Tehkää itsellenne hyvinvointia älkääkä etsikö tekosyitä. Ja lihavuushoitaja nim merkille tiedoksi, että tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat saaneet painoa tippumaan näillä opeilla 60 kg, tosin ovat kyllä olleetkin reilusti ylipainoisia. Aineenvaihdunta vaan liikkeelle.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat