Kommentit (12)

Mummo töistä

Isovanhemmat remmiin, sitten kun se mummu on 60+ ja tekee 8h siistijän töitä niin ei enää hirveästi jaksa astua lapsenhoitoremmiin. Viikonloput menee toipuessa työviikosta, ja omiakin ystäviä pitäisi ehtiä tapaamaan. Täytyy sanoa niin kuin lasteni mummu sanoi 30v sitten, itse olet tehnyt muksusi hoidat ne myös itse

Äiti myös

Täysin samoilla linjoilla.Lapsia voi tehdä 2-3 vuoden väliajalla,jolloin niiden kanssa jaksaa mainiosti,ihan omin voimin.Sitä perhesuunnittelua siis.Hyvä aihe Hintikan tuleviin ohjelmiin,vink vink.

Walma

Samaa mieltä edellisten kanssa. Lapset tehdään siten, että ne pääasiallisesti itse jaksaa hoitaa. Minä tein todella nuorena kolme ja isovanhemmat olivat silloin tiukasti kiinni vielä työelämässä. Sain apua ja olenkin kiitollinen siitä. Mutta en hetkeäkään ole ajatellut,  että heidän velvollisuutensa olisi ollut, ensin jo omat lapset aikuiseksi kasvatettuaan, hoitaa myös minun lapseni. Mitä ihmettä kolmikymppiset naiset sitten oikein ajattelevat, kun villien "bilevuosien" jälkeen ryhtyvät lapsentekoon???? Totta kai se on uuvuttavaa, väsyttävää, rutiininomaista jne. Mutta lapsilukuun voi aika paljon itse vaikuttaa ja kuten edellä mainittiin; kuinka pienet/isot ikäerot sisarusten välillä on. Jotenkin tuntuu, että perhe-elämästä on tullut ihmeellistä extremeä.

einimimerkkiä
Seuraa 
Liittynyt21.5.2015

Onkohan nykyisillä äideillä vähän elämän realiteetit hukassa? Mistään ei osata eikä haluta ottaa vastuuta itse. Onhan pikkulapsiaika rankkaa mutta positiivisella asenteella siitä selviää. Ei tullut parikymmentä vuotta sitten mieleenkään odottaa, että isovanhemmat olisi lapsiani hoitaneet. He olivat työelämässä ja elivät omaa elämäänsä harrastuksineen sun muine menoineen. Kun on lapset tehnyt niin itse niistä on huolehdittava. Näin mä ajattelin ja ajattelen edelleen. Ei ole isovanhempien velvollisuus sitä tehdä. Ihan turhaa narinaa, ettei saa apua lasten hoitoon. Onhan lapsilla myös isät. Ja ulkopuolista apuakin on saatavissa, se vaan maksaa. Onko siinä syy, ettei sitä käytetä?

Ihmeellisiä haavekuvia on nykyisillä kolmekymppisillä perhe-elämästä. Jotenkin ruusuisia. Arjesta kaukana.

mammamiiiiia

Enpä aikoinani edes kuvitellut että omat, saati mieheni vanhemmat hoitaisivat lapsiamme, isovanhemmat olivat noin  40-vuotiaita silloin, kulkivat töissä ja osa oli yksityisyrittäjiä. Ja toinen lapseni vaati vielä leikkaushoitoa jonka takia jouduin kuljettamaan pohjoisesta suomesta lapsen leikattavaksi Helsinkiin, ensimmäisen kerran kun lapsi oli 3kk ja siitä muutaman kuukauden välein kunnes lapsi oli 2v. Vanhemmalle lapselle joka oli tuohon aikaan n.2v oli hoitopaikka + kotiin palkattu hoitaja ja isä osallistui hoitamiseen töidensä jälkeen. Voi sanoa että ei ollut vapaa-ajan ongelmia. Itse palasin työelämään kun vanhin oli 3v ja nuorempi 1v. Ei tarvinut haaveilla ravintoloista, ei kekkereistä yms. Kunhan kulki töissä ja hoiti lapsensa. Taisinpa ensimmäisen kerran päästä tuulettumaan (työpaikan illanistujaiset) siinä vaiheessa kun vanhin lapsi oli 7v. En oikein tiedä mikä on nykyään ajatus, kaiken pitää olla helppoa/kivaa/hauskaa. Lapsiperhearki on puuduttavaa, yksitoikkoista, aikataulutettua, stressaavaa. Onko tämän päivän vanhemmat itsekkäitä, olemmeko me vanhemmat opettaneet lapsemme itsekkäiksi ihmisiksi jotka eivät osaa pistää muita ihmisiä oman itsensä edelle, eivät edes omia lapsiaan

Kahdenäiti

Tai sit se on vaan niin että nyky isovanhemmat ovat poikkeuksellisen itsekeskeisiä. Ovat eläneet nousukautta ja nyt nauttivat suurista eläkkeistä ja elävät kadotettua nuoruuttaan välittämättä ympärillä olevista ihmisistään. Meillä vain yhdet isovanhemmat,eronneet ja elävät juurikin omaa elämään välittämättä juurikaan lasten lastensa olemassa olosta. Eikä se meille tarkoittaisi sitä että oltaisiin lapsia jatkuvasti työntämässä muiden hoidettavaksi mutta olisihan se heillekin rikkaus jos mummo tai pappa joskus osoittausivat aitoa kiinnostusta. Me ollaan kyllä ihan itte lapsemme kasvattaneet. Eivät ole olleet päivääkään päiväkodissa (4,5 veet) ja käydään kahdestaan jossain ehkä kerran vuodessa jos silloinkaan. Itse jos joskus mummoksi tulen,aion olla mukana lasten lasteni elämässä. Mielestä i se on vain rikkaus ja ihana asia elämässä.

einimimerkkiä
Seuraa 
Liittynyt21.5.2015

Älkääs syyllistäkö isovanhempia itsekeskeiseksi. Eikö he ole oman osansa lasten kasvatuksessa ja hoidossa jo tehneet ja ansaitsevat elää itsensä näköistä elämää? Mun mielestä ovat. Poikkeuksellisen itsekeskeisiä ovat mun mielestä Hintikan laiset 30+ ihmiset, jotka ajattelevat vain itseään. Heillä on äitiys ja isyys ihan hukassa. Kyseessä lienee sukupolvien välinen ero ajatuksissa ja etenkin kasvatuksessa. Mä olen lähes viiskyt v ja ei tullut mieleenkään vaatia isovanhempia hoitamaan lapsia kun he olivat pieniä. Joskus väsytti ja uuvutti mutta se kuuluu mun mielestä luonnollisena osana lapsiperheen elämään. Mä sain vanhemmiltani opin, että lapsistaan huolehtii jokainen itse. Näin olen toiminut ja olen kiitollinen siitä, että he olivat mukana lasten elämässä ja ovat edelleen omalla tavallaan. Arvostan heitä suuresti. Mua ei kasvatettu prinsessan elämään. 

Isovanhemmat ovat todella rikkaus lasten elämässä. Mutta antakaa heidän olla isovanhempia sillä tavalla, joka tulee heiltä luonnostaan. Ilman vaatimuksia. 

Olisi mielenkiintoista lukea mielipiteitä ja perusteluita heiltä, jotka ovat Hintikan kanssa samaa mieltä. Miksi kokevat näin ja millaiset suhteet heillä oli omiin isovanhempiinsa. Mulla oli ihanat mummo ja ukki. Joilta ei vaadittu meidän lasten hoitoa.

Ziisus

R-kioskilta saa myös spärdäreitä käyttöohjeineen. Tai mies voi tuikata vaihtoehtoisesti kakkoseen ettei mummot ja vaarit  joudu valituksen kohteeksi lapsenlapsistaan.

Vierailija

Ei ennen vanhaan.. no eipä !
Kyllä sillon 20v sittten oli isovanhemmuus vallan erilaista kun nykyään
Itse sain nauttia molemoien mummojen ja pappojen seurasta ja seurassani tahdottin olla. Toista se on tänä päivänä 😂
Vahemmuus hukassa hoetaan kokoajan mutta kyllä se on isovanhemmuus 😂 samalla tapaa täällä painetaan töitä ja hoidetaan lapset. Enkä lapsia kyllä sen vuoksi jättäisi tekemättä että tämän päivän isovamhemmat on laiskoja ja mukavuuden haluisia 😂

ihana vauva-aika

Miten ihmeessä tänä päivänä perheessä jossa on 1-2 lasta, elämä nyt niin katastrofaaliseksi muuttuu.

Odotusaikana jo tein itselleni selväksi, että keskityn tulevaan lapseeni ja jätän turhat kotkotukset väliin joksikin

aikaa. Yli puoli vuotta valvoin yöt ja lapsen isä kävi vuorotöissä. Toiseen lapseen tuli usean vuoden ikäero, eikä

yövalvomisia ollut. Isovanhemmat kävivät, mutta apua emme tarvinneet. Tunnen useita isovanhempia jotka

ovat koko ajan kiinni lastenlastensa hoitamisessa, eikä se ole mielestäni ihan oikein.

Isoisä 53v.

Olen 53 vuotias neljän lapsen isoisä. Omia lapsia on kolme ja heovat kolmenkympin paikkeilla. Kun itse hankimme lapsia 80 -luvulla, omat vanhempamme olivat 40-50 vuotiaita. Ei tullut mieleenkään esittää mitään vaatimuksia heille lastenlasten hoidon ja osallistumisen suhteen, hankimme lapsia siihen tahtiin ja sellaisissa olosuhteissa, että kykenimme itse huolehtimaan heistä kaikin tavoin. Kävimme perheenä kylässä isovanhempien luona, näin tarjosimme isovanhemmille mahdollisuuden nauttia lasten lasten seurasta usein, toki aina sopien kyläreissuista etukäteen. Hankkiessamme lapsia pidimme itsestään selvänä, että elämäntyylimme muuttuu ja ryhdymme elämään lapsiperheen elämää, joka on erilaista kuin lapsettomien nuorten.

Biletyksestä olimme saaneet tarpeeksemme, vaikka nuoria olimmekin. Omia harrastuksia vähensimme ja harrastimme vuorotellen, toisen hoitaessa lapsia. Sen sijaan matkailua, retkeilyä, vaelluksia ja monenmoista muuta menoa emme katsoneet tarpeelliseksi lopettaa, menimme vain lasten ehdoilla, automatkoilla ulkomaille jo imettävän kanssa, lentäen kaukomatkoille, rinkassa luontoretkille, elämä muuttui vain rikkaammaksi kun oli joka päivä uutta ihmettä tarjoavat taaperot mukana. Eipä tullut mieleenkään, että lähtisimme kahdestaan etelään ja pukkaisimme lapset isovanhemmille. Kun kerran lapset oli hankittu, halusimme luonnollisesti myös antaa heidän nauttia matkailusta ja retkeilystä. Sitten lasten kasvaessa ohjasimme heitä kokeilemaan eri harrastuksia ja elimme siinä mukana. Luonnollisesti hidastimme urakehitystämme lasten ollessa pieniä, kaikkea ei voi tehdä yhtäaikaa, kyse on valinnoista ja katsoimme tämän rikkaamaksi.

Lasten lapset oppivat kyllä rakastamaan isovanhempiaan, koska kyläilimme heidän luonaan varsin usein, sen mukaan mikä sopi myös isovanhemmille. Sen verran saimme ja otimme vastaan lastenhoitoapua isovanhemmilta, että he saattoivat tulla joksikin aikaa meidän kotiin vahtimaan lapsia, kun menimme vaikka puolison kanssa illallistamaan, tuolloin laitoimme kuitenkin yleensä lapset nukkumaan ennen kuin lähdimme ja palasimme takaisin muutaman tunnin kuluttua, selvinpäin. Isovanhemmat saivat siis kuoria kermat päältä, he näkivät lasten lapsia kyläillessämme, kauempana olevien isovanhempien luona kesäisin jopa viikon lomareissulla. Silloinkin hoidimme perushuolenpidon lapsistamme ja jos nämä olivat känkkäränkkiä, me hoidimme vanhempina tilanteen. Isovanhemmat saivat pelata ja olla levänneiden ja hyvin syöneiden lasten lasten kanssa näiden ollessa parhaimmillaan, toki myös lohduttaa pipin tullessa ja antaa syliä pahan mielen kohdatessa, sen mukaan miten tilanne meni luontevasti. Näin suhde isovanhempiin kehittyi mitä mainioimmaksi ja jatkuu edelleen.

Oma isovanhemmuutemme on ollut saman tyylistä. Olemme kyllä ottaneet lastenlapsia myös yökylään, jossain vaiheessa aika paljonkin. Olemme myös joutuneet opettamaan omille lapsillemme sitä, että vanhemmuus on valinta, joka pitää katsoa arvokkaammaksi ja mieluisammaksi kuin asiat, joista täytyy tinkiä tai joita täytyy elämäntyylissä muuttaa vanhemmuuden myötä ja sen he ovat hyvin käsittäneetkin. Ihminen elää itsepetoksessa, jos hän kuvittelee voivansa bilettää kuten ennenkin, viettää railakkaita juhlapyhiä aikuisten kesken ja luoda uraa kuten lapsettomat, asettaen vaatimuksia yhteiskunnalle, isovanhemmille ja vaikka kenelle lasten suhteen. Nimittäin asiahan on niin, että isovanhemmat, kuten muutkaan parisuhteen ulkopuoliset eivät yleensä saa osallistua perhesuunnitteluun, joten vaatimusten esittäminen heitä kohtaan ei ole oikein. Näin ainakin itse ajattelimme lapsia hankkiassamme.

Jos siis aiotte asettaa vaatimuksia isovanhemmille roolinsta suhteen, keskustelkaa heidän kanssaan ennen lasten hankintaa, kysykää mihin he ovat valmiita sitoutumaan taloudellisesti, ajallisesti ja henkisesti, pyytäkää lupa lasten hankintaan :)

Olen keskustellut asiasta monen ikäiseni miehen kanssa ja useimmat ovat sanoneet, että kun itse hankittiin lapset, pidettiin kunnia-asiana näyttää erityisesti appivanhemmille, että tässä on mies paikallaan joka huolehtii perheestään ja muista vastuistaan, jotka on kontolleen hankkinut, eikä mene kitisemään iso/appi vanhemmille vaatimuksiaan.

Joitakin tämän sukupolven "hintikoita" vaivaa äärimmäinen itsekkyys, halutaan kaikki mulle heti. Ura, lapset, bileet, matkat aikuisten kesken, harrastukset, oma aika...kaikki. Ja kun aika sekä rahkeet ei riitä, valitetaan valittamasta päästyään, vika on isovanhemmissa, yhteiskunnassa, yhteisössä... peiliin katsomisen paikka. Vastuu seurauksista on aina sillä, jolla on valta, sillä joka jalkansa levittä ja sillä joka sinne lastinsa laskee, yhdessä. Ennen sitä valintaa pitää ottaa selville mitä yhteiskunta tarjoaa lapsiperheille, miten ja mihin yhteisö ja isovanhemmat ovat valmiita ja halukkaita sitoutumaan, jälkikäteen heille on turha kitistä, jos ei anna heille etukäteen valtaa päättää milloin ja minkä verran lasten lapsia tulee. Heillä on taannoin ollut valta päättää omien lastensa hankinnasta ja ajankohdasta ja vastuu hankkimistaan lapsista, jonka he ovat toivon mukaan kunnialla hoitaneet.

Vierailija

On hyvä, että rankasta pikkulapsiajasta keskustellaan ja Marja Hintikan pointti siitä, että vanhemmat on tosi yksin pienten lasten kanssa on todella hyvä pohtimisen aihe! Ei kukaan jaksa ilman tukiverkkoa, koska pienten lasten hoitaminen on yksinkertaisesti todella rankkaa jo fyysisestikin, siihen vielä päälle kaikki se henkinen painiskelu omasta äitiydestä jne. Mutta itsekin sanon tähän hyväksi vinkiksi sen, että hankkii lapset tarpeeksi isolla ikäerolla, meillä lasten välillä on kolme vuotta ja aina vaan enemmän oon nauttinut pikkuvauva-ajasta! Ei se tunnu ollenkaan noin rankalta! Toinen tärkeä juttu on olla sopivasti itsekäs, pitää kaikkina aikoina kiinni omista harrastuksista ja ajasta, jos niitä ei olis ollut, en olisi jaksanu, enkä varsinkaan nauttinut!

Toisaalta yksinhuoltajakin voi nauttia, kuten täällä https://mukavamutkatonhotelli.wordpress.com/2016/08/25/rauhallista-pikku...

Lukekaapa tuo blogijuttu, niin ihana että joku bilettäjätyyppi on osannut noin täydellisesti heittäytyä pikkuvauvaelämään vaikka vauva tuli vielä vahingossa reissutuliaisena! :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat