Kommentit (8)

oppia ikä kaikki

Itselläni työuupumuksen oireita aiheutti epämääräinen työnkuva,liian rutinoituneet toimintamallit,epätietoisuus työsuhteen jatkumisesta sekä esimies joka ei koskaan antanut mitään palautetta!Ala oli sellainen jossa ammattitaitoa pitäisi ylläpitää erilaisilla koulutuksilla mutta esimies ei itse koulutuksissa käynyt, joten ei sitä järjestänyt työntekijällekkään.No työ päättyi viime vuoden lopussa ja kyllä jäi"thanks for nothing"-fiilis.Nyt aionkin kouluttautua uudelle alalle ja olen vaan helpottunut,että tuo epämääräinen aika on ohi.

Vierailija

Omalla kohdalla työ meni siihen pisteeseen, että henk.koht. elämää ei enää ollut ja sitä ei pidetty hyveenä. Piti olla kotonakin työpaikan käytettävissä, jos on tarvis ja ilman mitään palkkaa. Vuorotyö, josta ei saanut edes lisiä. Toimenkuvaa saatettiin muuttaa kertomatta työntekijälle ja tyhmänä idioottina työntekijä ei tietenkään uskaltanut puolustaa oikeuksiaan. Työpaikan vaihto, koska pidemmän päälle kynnysmattona oleminen ei enää kiinnostanut. Jatkuva väsymys ja huonommuudentunne. Onneksi toinen työ oli määräaikainen ja nyt olen työttömänä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen fyysisesti terve, ensimmäistä kertaa olen nukkunut kunnolla, ensimmmäistä kertaa ei minkäänlaista stressiä, ensimmäistä kertaa elämässäni näen muutakin kuin työpaikan huonon ilmapiirin, ensimmäistä kertaa elämässäni koen eläväni...vaikka olenkin työtön. Edelleen käyn silti läpi työn aiheuttamia traumoja, mutta helpottuneena, koska ei tarvitse enää elää sitä todeksi! Kohta olen valmis uuteen työhön.

ei enää ikinä sellaista

Olin uupunut työssäni koska se oli raskasta henkisesti. Pidin itse työstä jota tein mutta kun tein vuokrafirman kautta niin painostusta tuli sieltä sekä asiakasfirmasta. Kävin läpi vain määräaikaisia sopimuksia, aina sanottiin että jatko ei ole varmaa mutta kuitenkin sitten ennen määräajan loppumista tarjottiin perään seuraavaa määräaikaista. Siitä syntyi myös kauhea stressi. Viidennen määräaikaisen jälkeen riitti. Ehdin olla kaksi vuotta töissä siinä firmassa. Sen lisäksi että sopimusasia stressasi niin jatkuvasti sai tietyiltä esimiehiltä kuulla olevansa laiska ja huono asiakaspalvelija vaikka ruuhkahuiput teit hiki hatussa töitä. Jos omatoimisesti siivosit koko myymälän tiptop kuntoon niin kehuja ei tullut, esimies saattoi vaan olla että "huomioitko asiakkaatkin siinä siivouksen lomassa." Sitten vielä kaikenpäälle stressasi jatkuvasti muuttuvat säännöt; ensin säädeltiin löyhästi miten voi pukeutua mutta loppujen lopuksi alettiin säätelemään siistien mustien kenkien sijaan millaiset siistit mustat kengät tulee olla. Tuli myös sääntö että työkaverin kanssa ei saa jutella työaikana muuta kuin pakon edessä jostain mikä liittyy työhön itsessään, ei vaikka kuinka kaikki hommat olisi tehty ja asiakkaat palveltu. Kaikki nämä yhdessä ja pari muuta asiaa ajoi siihen että paloin loppuun ja päätin että viimeisimmän määräaikaisuuden jälkeen jään työttömäksi ko. firmasta. Parempi etsiä uutta työtä kuin kärsiä masentuneena työpaikalla.

Miten jaat päiväsi

En halua kieltää työuupumista. On vain käynyt niin että työpaikalle tuodaan myös henkilökohtaisen elämän kuormaa: suoritetaan arkea: ollaan mukana kaikessa, työ alkaa olla tiellä kun suunnitellaan vapaa-aika, vkonloput ja lomat.
Vuorokaudesta työn osuus on se 1/3 ....

Vierailija

Työuupumuksesta on vaikea puhua esimiehelle silloin kun nimenomaan esimiehen ammattitaidottomuus aiheuttaa työuupumuksen ja huonon ilmapiirin. Esimies kieltää tilanteen ja sen seurauksena hänen esimiehensä ei tee asialle mitään. Ainoa järkevä vaihtoehto on vaihtaa työpaikkaa.

työuupunut

ei kyllä päde nuo, mutta olen uupunut. työ tuntuu mielekkäältä ja sillä on tarkoitus. odotan innolla taas loman jälkeen töihin palaamista. uupumus näkyy tosin siinä, että olen aivan tavattoman väsynyt ja stressaan töistä edelleenkin lomalla, ja unhtelen asioita "saman tien".

pikemminkin nuo ylläolevat kuvasi masentuneisuutta kuin työuupumusta.

Työuuvutettu ilman omaa syytä

Samaan työhuoneeseen muutti puheliastakin puheliaampi leskirouva. Viikoittain, joskus jopa päivittäin joku tietty päivämäärä, viikonpäivä, kellonaika, vuodenaika, värisävy, säätila, uutinen, radion kappale - oikeastaan ihan mikä vaan toi aina mieleen jotain, joka lopulta aina kääntyi tai päätyi tavalla tai toisella puolison hautajaisiin, sairaskertomuksiin, vollotukseen tms. VAIKKA leskiaikaa oli takana tuolloin JO vajaa 10 vuotta(!).

Työkaveri ei ioskaan, ei kai vieläkään tajua miten suuri taakka jatkuva kuuntelijaksi oleminen oli meille muille -kaikki päivät omat työt joutui tekemään iltaisin kotona, kun töissä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta samassa tilassa keskittyä mihinkään järkevään. Oli vain minä-minä-minän asiat. Ilta-ja yöaikaan tehdyt extratyöpäivät veivät lopulta vakavaan työuupumiseen, jolloin onneksi pääsin pois samasta työhuoneesta. Tilanne ko. työhuoneessa on ennallaan, ei tietoakaan työrauhasta eikä esimies puutu mitenkään - sanoo vain että työkaverilla on nyt vähän vaikeaa. Jos tähän rankemmin itse olisi puuttunut, olisi voinut tulla syyte eaim. syrjimisestä tai epäasiallisesta kohtelusta - ko. leskirouvaa kohtaan siis.

Jos oma napa on tosiaankin se maailman keskipiste, muiden työrauha on sivuseikka ja vain omat asiat ja jutut ovat tärkeitä, silloin kannattaisi hakeutua esim. hautausmaalle haravointihommiin. Hautakiville kun juttelee, ne eivät uuvu eivätkä ylikuormitu jatkuvasti ylipursuavasta ja EI-TOIVOTUSTA , tarpeettomasta infosta. Ajattelethan sinäkin seuraavan kerran kanssaihmisiä kun alat avautumaan - ei oikeasti kiinnosta kaikkia!

Toistaiseksi vielä töissä

Artikkelissa on kuvattu hyvin tilanteen kehittymisen alkuvaihe. Olisi voinut myös kertoa mitä tapahtuu jos uupumukselle ei tehdä ajoissa mitään. Totaalinen burnout ja masennus on sellainen tapahtumasarja, että sitä ei toivo kenellekään. Ihminen on siinä tilassa käytännössä pikkulapsi. Minkään asian tekemiseen ei riitä tahdovoimaa, eikä uskoa, että asian edes pystyisi tekemään. Ulos lähteminen on ylivoimaista, ja muita ihmisiä välttelee kaikin keinoin. Yöuni on 2-4 tuntia, ja päivät zombie-olemista ennen uutta unetonta yötä. Kuvauksesta jokainen ymmärtääkin, että siinä vaiheessa ei olla enää töissä, eikä myöskään pitkään aikaan työkykyisiä (jos koskaan).

"Toipuminen" on sitä, että palaa jollakin tasolla työkykyiseksi, muttei ole enää sama ihminen. Elämästä nauttiminen on jäänyt, ja ihminen on pelkkä kone, joka käy työssä, koska rahaa on hankittava, ellei halua olla toisten elätettävä (senkin hyväksyn, koska tilanne voi olla niin paha, että ei todellakaan enää pysty työhön). Kaiken aikaa on "pelko perseessä", että milloin sama helvetti on taas edessä. Itselläni katosi vähintäänkin 30% älykkyydestä ja henkisestä kestokyvystä ensimmäisessä burnoutissa, ja elämä on pelkkää nuorallatanssia seuraavaa vältellessä. Kun ihminen on kerran itseluottamuksensa menettänyt, ei se tule mistään takaisin, päinvastoin vain heikkenee koko ajan.

Mitä tulee "downshiftaamiseen" tai työelämän "keventämiseen", niin ne ovat kauniita korusanoja. Jos sinulla ei ole huomattavaa omaisuutta säästettynä, niin voit unohtaa ne ajatukset. KELA pitää huolen, että et pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, vaan kärvistelet toimeentulotuella työttömänä kunnes sinut armahdetaan eläkkeelle (jos niin pitkään elät). Toinen KELA:n vaihtoehto on, että puuhastelet korkeakoulukoulutuksen saaneena ja vaativissa tehtävissä toimisen sijaan työpajoissa nakuttelemassa kasaan linnunpönttöjä. Näin sinut siivotaan tilastoista "työllistetyksi". Työnantajat "uudelleenjärjestelevät" työtehtäväsi mielellään = saat potkut. Jos satut vielä olemaan viisikymppinen, niin olet sitten kortistossa, ja myös pysyt siellä. Nämä ovat faktat, korupuheet ovat sitten jotain muuta.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat