Kommentit (2)

Aatoksia arjessa

Ilmastonmuutoskeskustelun koomisuus on huvittanut meitä/minua jo pitkään. Ja huvittaa jatkossakin, saaden aina uusia, jopa tragikoomisia piirteitä entisten, jo kyseenalaisten kaupallisten argumenttien lisäksi. Siksipä ajattelin osallistua keskusteluun, kuten brittiläinen ympäristöaktivisti, viestinnän asiantuntija, kirjailija ja tunnustettu visionääri George Marshall teoksessaan Don’t Even Think About It perää.

Ajatus kaikkivoipaisuudesta, myös maapallon ilmaston ja ilmiöiden suhteen, toki hivelee ihmiskunnan itsetuntoa. Fakta on, että emme kuitenkaan voi mitään maapallon mekanismeille, emme edes tulivuoren purkauksille. Ja säähänkin voivat vaikuttaa vain venäläiset voitonpäivän juhlansa sateelta pelastaen. Näkyvimmin ilmastonmuutoskeskustelua käyvät tahot eivät ole tieteellisiä ja koko ilmastonmuutoskeskusteluahan käydään pääasiassa taloudellisista näkökulmista ja taloudellisin tarkoitusperin. IPCC (kaupallinen järjestö) perustaa ideologiansa vaatimattomasti vain 1000 vuoden lämpötiloihin. Tieteelliset, vakavasti otettavat tutkimuspiirit tarkastelevat ilmaston muutoksia yli 8500 vuoden jaksolta, eivätkä lainkaan hysterisoi normaaleja, pitkän aikavälin muutoksia. Ja George Marshall taas pohtii teoksessaan enemmänkin psykologisia mekanismeja ko. aiheesta käytävään keskusteluun. Teoksensa on hyvin myyvä!

Useita kyseenalaisia tavoitteita voidaan perustella ilmastonmuutoksella…

Tarvitsemme konkretiaa asioiden sisäistämiseksi. Ilmastonmuutoskeskusteluissa ajoittain vilahteleva konkreettinen esimerkki on ristiriitaiset mielipiteet merenpinnan noususta tai laskusta. Toisten mielestä se nousee ja toisten laskee. Riippuen missä asiaa tarkastellaan. Fakta on, että merenpinnan korkeus vaihtelee; aivan luonnollisesti ja joka puolella maapalloa. Lähimpänä meitä erinomainen esimerkki on Pohjanlahti. Vain tuhat vuotta sitten pohjanlahden vedenpinta oli 10 metriä korkeammalla kuin nyt. Keskiajalla silloisen meren rantaan rakennetut satamat, kylät ja kaupungit ovat nyt kilometrien päässä merenrannasta. Jos merenpinta nousee vaikka sentin sadassa vuodessa, vie vielä kauan, ennen kuin entiset, keskiaikaiset kylät ovat jälleen meren tuntumassa.

Faktaa on myös se, että Päästökauppa kuuluu niihin tragikoomisimpiin ilmiöihin ilmastonmuutoskeskustelussa. Karkeasti kuvattuna tässä joku, jolla ei päästöjä ole, myy päästöoikeuksia niille, jotka saastuttavat eivätkä aiokaan tehdä asialle mitään. Lopputuloksena toisella on lupa liata ja suuri summa valuuttaa on vaihtanut omistajaa.

Eri tahot ovat ennustaneet maailmanloppua tapahtuvaksi jo moneen monituiseen kertaan. Kyllä se varmaan joskus tulee mutta ei ihmisen aiheuttamana. Sitä ja seuraavaa pientä jääkautta odotellessa voimme me tunnolliset suomalaiset elää säästeliäästi luonnonvaroja törsäilemättä ja ympäristöämme sotkematta. 

Cucco

Yellovstonen 'jättitulimeri' jos purkutuu, niin käypä elo maailmaassa ankeaksi monivuotisen tuhkapilven alla ja ilmasto jäähtyy ja tulee jääkausi. Myös iso asteroidi n  v 2030 vaiheilla jos, osuu on se aika tälli. Äsken meni 1 läheltä.

Atomisodalla maapallon hävittäminen onnistuu omatoimisesti parhaiten.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat