Kommentit (6)

Kaikki keksittyjä?

Esimerkiksi Punkalaitumen uutiset kertoi paikkakunnalla tapahtuneista ahdisteluista, johon myös paikallinen pakolaiskeskus puuttui. Eli kyllä vain osa jutuista on täysin tottakin vai valehteliko paikallislehti?

Ja ylipäätään somessahan puhutaan mamujen tekemistä ahdisteluista, joiden ei haluta lisääntyvän tulevaisuudessa. Ja lähinnä samojen ryhmien, jotka ylikorostuvat myös esim. virallisissa raiskaustilastoissakin. Ja eihän ahdistelun uhri voi tietää täysin tuntemattomasta mamutaustaisesta ihmisestä, että onko tämä turvapaikanhakija vai joku maassa pidempään oleskellut? Sitä ei kyllä tiedä poliisikaan, joten hiukan ihmeellistä  ja saivarteluakin leimata kaikki somessa liikkuvat ahdistelujutut suoralta kädeltä perättömiksi tai jopa ns. rasistisiksi salajuoniksi!

Ja kuka muka ilmoittaa jostain katuhäirinnästä poliisille - ellei kyse ole pienistä lapsista? Kun eihän Suomessa saa raiskauksistaan kuin ehdollista eli käytännössä ei yhtään mitään. Seksuaalista katuahdistelua voi olla myös hyvin vaikea todistaa!

Suhteellisuudentajua

Huhut ovat huhuja. Niiden levittäminen voi olla ikävää, mutta ketään ei sentään kuulustella viranomaisen taholta, pidetä tutkintavankeudessa tai tuomita syyttömänä. Sen sijaan perättömät raiskausilmoitukset on ihan oikea ongelma. Eräänkin komisarion arvion mukaan joka toinen raiskausilmoitus on perätön, mikä tarkoittaa noin tuhatta aiheetonta syyllistämistä vuosittain. Siinä leikissä tapahtuu todellisia oikeusmurhia.

Outi

Niin ,eihän pakolaiset osaa tehä mitään. Kattokaa ruottiin, siellä sattuu ja tapahtuu.

Kyllä tässä saa olla peloissaan kun virka valtakin menee pakolaisten puolelle, eikä kuuntele kantaväestön huolia, ja pelkoja. Kauhulla odotan ,mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Päivi

Ahdistavaksi on kyllä mennyt. Tyypit (kuten MV-lehti) levittävät keksittyjä juttuja, jotka niin moni kyseenalaistamatta uskoo ja levittää eteenpäin. Jos ei enää eroteta faktaa (eli sitä, mitä oikeasti on tapahtunut tai ei ole tapahtunut) omista peloista ja harhoista (eli siitä, mitä jonkun kuvitelmissa voisi sattua, vaikka tosiasiassa niin ei olekaan sattunut) niin todella pelottavalla tiellä ollaan. 

Posliini

No nyt on Suomen Poliisilla arviointikyky hävinnyt kokonaan. Eihän tuollaista kuraa usko kukaan, Poliisi. Teitäkö pitäisi vielä arvostaa näiden juttujen jälkeen??

Mistäs toi nyt tuli?

Nimimerkille "Kaikki keksittyjä?"

Ei tuossa tekstissä väitetty, että kaikki olisivat keksittyjä, vaan että keksittyjä tai tekaistuja uutisia ja tarinoita on olemassa ja niiden määrä on lisääntynyt. Lisäksi todettiin, että valheellisilla uutisilla on suuressa osassa tapauksista rasistiset tarkoitusperät.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat