Kommentit (12)

Pädi

Ja vielä täsmennyksenä, MVkin on vain blogi, joka ajaa omaa agendaansa, ei mikään lehti, vaikka itseään niin tituleeraakin. Venäläisvetoinen äärioikeistoblogi

Aalda

Mistäs me voimme olla varmoja, ettei Saku Timosen esittelemä tapaus ole joidenkin maahanmuuttoon äärimmäisen myönteisesti suhtautuvien tekemä ns. klassinen olkiukko? MV-lehti julkaisee todennäköisesti kaiken, mihin voi vain linkata netissä, joten kenen tahansa olisi helppoa tehdä olkiukkohuijaus ja lähettää linkki MV-lehteen, jonka jälkeen juttu paljastetaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien suurena huijauksena. En kuitenkaan väitä, että Saku Timonen olisi tällaisessa mukana. 

Raili Sergejeff

Timonen kirjoittaa aina faktan pohjalta, ja hän pystyy näyttämään nämä faktat, ja nehän ovatkin aina esillä hänen kirjoitustensa yhteydessä.

Esim. tuo äärimmäinen esimerkki "Niina" on feikkiprofiili, kävin itsekin tarkistamassa, koska tuntui äärimmäisen omituiselta, että ihminen paljastaisi sellaisia juttuja, mitä tämä Facebookin sivuillaan paljasti. Nyt profiili onkin kadonnut.

Esim. kuvan voi tarkistaa itse googlen kuvahaulla. 

Löysin itsekin ne kuvat juuri noilta alla mainituilta sivuilta:

"Profiilikuva vie kuvahaulla venäläiselle Facebookia vastavaalle sivulle  ja taustakuva on suoraan ulkomaalaiselta seksivaatteiden myyntisivulta. Kirkon Ulkomaanavulla on siis melko räväkkä tyttö avustustyöntekijänä Torniossa. Uskokoon ken tahtoo."

Saku on niitä harvoja, jotka taistelevat tällaisia vastaan. Ja tietenkin saa sitä ihtiään niskaan koko ajan juuri niiltä trollaajilta - ja uhkaukset päälle. Hänestä on tehty myös törkeitä feikkiprofiileja. 

Onneksi on muutama rohkea tässä maassa, joka uskaltaa kritisoida tällaisia, ja joka pystyy vielä antamaan faktatkin. Toinen on Jori Eskolin. Kaksi aivan erilaista kirjoittajaa, mutta kumpikin samalla hyvällä asialla. On niitä muitakin - onneksi!

Lukija

Timonen kirjoittaa äärimmäisen tärkeistä aiheista. Harvalla on kärsivällisyyttä ja taitoa lähteä netin sameimpiin syövereihin ryömimään ja perustelemaan, miksi rasistiset vihapuheet rakentuvat harhaisille peloille, eivät totuudelle.  Hatunnostoni!

hdlmb

Nimimerkki Aalda ei selkeästikään tiedä mitä "olkiukolla" tarkoitetaan.Tai mistä me voimme olla varmoja, ettei nimimerkki "Aalda" ole ns. klassinen trolli.

Mjuu, mutta

Timonen käsittelee asioita varsin yksipuolisesti ja "kumoaa" ne "valheet" vastaavilla puolitotuuksilla asian toisesta ääripäästä. Muutaman kerran olen yrittänyt blogiinsa kommentoida, mutta asialliset vastineet on poistettu. Kyseenalaistaminen on toki arvokasta työtä, mutta tuo blogi on älyllisesti epärehellinen, vaikka muuksi tekeytyykin. Valitettavasti.

Frank

Saku, teet aivan älyttömän hienoa työtä ja et varmasti saa siitä niin paljon kiitosta kuin pitäisi. Tulin itse ulkomailta takaisin suomeen pari vuotta sitten ja pistin yrityksen pystyyn. Vaikka firmalla hyvin meneekin, on myönnettävä että suomen nykytila on aika järkyttävällä mallilla. Ellet pistäisi kirjoituksillasi kampoihin tätä henkistä ja intellektuellista taantumaa, olisin todennäköisesti jo masentunut liikaa ja vaihtanut maisemaa.

Pätkäaikaistyötön

Voin tunnustaa olevani vanha "Uuninpankkopoika" -fani, ja kommentoineeni jo WordPressin aikoina (ennen kuin alusta joutui ilmeisesti bottihyökkäyksen kohteeksi). Saku Timonen jaksaa ihailtavasti vääntää rautalangasta aina vain uudestaan, miksi yhdeksän euron päivärahalla tehtävä "työkokeilu" ei ole OK jos se tarkoittaa sitä, että työtön tekee töitä ilmaiseksi, tai miksi MV-sivuston esittämissä jutuissa täytyy olla äärettömän lähdekriittinen.

Go Saku! Tarvitsisimme lisää kaltaisiasi, sillä luulo ei ole tiedon väärti.

SRT

Hyvin kirjoitettu, ainoastaan loppua en tajunnut: – Ne, jotka uhkauksia lähettelevät, ovat reppanamiehiä. He uhkailevat naisia, eivät aikuisia miehiä, jotka ovat juristeja.

Jotenkin särähti korvaan tuo vertaus aikuisten juristimiesten (lue:vahva) ja naisten (lue:heikko) rinnastaminen. Edes juristikoulutus ei varmaan nostaisi naista tuohon A- luokkaan.

Reinhold

Saku Timonen on ansioitunut ristiriitojen luojana ja vääntelee totuutta itsekin varsin taitavasti. Erityisen ovela hän on kritiikin suhteen: hyvin argumentoitu kritiikki ei koskaan tule julkaistuksi hänen bloginsa kommenteissa, vain samanmieliset tai häntä kielellisesti heikommat, helposti voitettavat, kirjoittajat saavat saavat kommenttinsa julki. Tämä sopii hyvin Timosen vihervasemmistolaiseen maailmankuvaan jossa kaikki muut kuin poliitisesti korrektit mielipiteet ovat rasismia.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat