Pitkän avioliiton salaisuus?

Seuraa 
Liittynyt21.5.2015

Olen ollut naimisissa kohta 16 vuotta. Mitään kyllämistymistä ei tunnu, päinvastoin ikäänkuin uppoaisimme aina vaan syvemmälle rakkauden kierteeseen. Vaikea ymmärtää itsekään mistä se johtuu, ehkä olemme sielun kumppaneita. Uskon silti, että suhteen eteen pitää myös tehdä töitä, että rakkaus kukostaisi niin sanotusti. Meillä on yksi lapsi, joten emme niin usein saada olla kahdestaan, mutta kun poika oli muutaman päivän leirillä, niin kävimme elokuvissa ja syömässä. Satuimme poikkeamaan tsekkiläiseen ravintolaan, mikä innoitti meidät muistelemaan yli 15 vuotta tehtyä yhteistä matkaa itäiseen Eurooppaan. Oli tosi kivaa viettää aikuisten ilta keskenään ja virkistää suhdetta. Olisi mukava kuulla muiden vinkkejä parisuhteeseen!

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Oi, kuulostaa ihanalta. Itse olen suhteessa, jossa tunnen myös voivani loistavasti. Itselleni avainasiat ovat olleet, että olen tiennyt, mitä parisuhteeltani tarvitsen. Tein listan asioista, jotka olivat minulle tärkeitä, mutteivät rajanneet pois esim tiettyä hiustenväriä, pukeutumistyyliä, ammattia jne. Listalla näkyivät rauhallisuus, huolenpito, tunteellisuus, itsenäisyys, huumori, rohkeus, itseluottamus ja seksikkyys, ja uskoin myös itse olevani näitä kaikkia! (Se on tärkeää!) Tapasin hyvin pian tuon listan tekemisen jälkeen ihanan poikaystäväni, jonka kanssa koen kaikilla tasoilla syvää yhteisymmärrystä. Punnitsin tarkkaan suhteemme alkua, mutta uskalsin myös heittäytyä siihen tunteideni mukana, vaikka asuimme silloin hyvin kaukana toisistamme. Nykyään asumme yhdessä ja elämä on ihanaa. On silti hetkiä, jolloi toinen ällöttää, ärsyttää, raivostuttaa, jne, mutta tiedostan että nämä tunteet ovat omiani, eivätkä liity oikeastaan mitenkään kumpaaniini. Hän ei koskaan tee asioita, jotka todella loukkaisivat, satuttaisivat tai ahdistaisivat minua, tai saisivat minut epäilemään, ettemme kuulu yhteen. Toinen tärkeä oivallus on, ettei kukaan muu lopulta tee minua onnelliseksi. Olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani, mutta parisuhteelta haluan juuri niitä asioita, jotka tekevät minut parisuhteessa onnelliseksi. Parisuhde on minulle kuin aamiaismysli: sen pitää olla hyvää, ja se antaa minulle ravintoa, mutta tarvitsen myös muita aterioita päivän aikana: ihania ystäviä, innostavan työn, spontaanin elämänrytmin ja ennen kaikkea itseluottamusta ja rakastavan suhteen itseäni kohtaan!

Vierailija

Hyvin kirjoitettu anonyymi. Itse olen eronnut suht pitkästä suhteesta lapseni isän kanssa ja olen hyvin onnellinen. Parisuhde, jossa olimme, ei ollut minua, eikä häntäkään tyydyttävä. Olen tässä sinkkuvaiheessa tehnyt päässäni listaa asioista, joita pidän tärkeänä parisuhteessa ja siihen kuuluu paljon juuri noita elementtejä joista kirjoitat yllä. Rakastan nykyään itseäni (ja lastamme) niin paljon, etten siedä minkäänlaista huonoa kohtelua. Olen tullut niin rohkeaksi, että uskallan sanoa siitä. Tunnen itseni paremmin, ja osaan asettaa rajat, joiden puitteissa voin hyvin. Odotan inolla uutta parisuhdetta ja olen vakuuttunut, että siitä tulee meitä molempia tyydyttävä. Ehkä uskaliasta sanoa näin, mutta koska tiedän olevani onnellinen myös itsenäisenä naisena ja äitinä, uskon, että osaan tunnistaa ja lopettaa huonon ja tuhoisan ihmissuhteen. Näin olenkin itseasiassa tehnyt muutaman muun ihmissuhteen osalta. Se on vapauttanut minut ja valanut uskoa siihen, että minä itse voin ja minun pitää tehdä päätöksiä elämässäni, jotka edistävät omaa hyvinvointiani. Onnea kaikille itsensä ja hyvän parisuhteen löytäneille!

Vierailija

Olen vähän sillä kannalla, että ihmissuhteesta totuus paljastuu, kun on "liian myöhäistä" . Luulen, että silloin ollaan jo syvällä, kun oikeasti alkaa toista tuntea ja peruuttaminen vaikeaa. Asiassa voi olla yksilöllisiä eroja.

Vierailija

Anonyymi nro 1 tiivisti viestiinsä kyllä loistavasti hyvän parisuhteen määritelmän. Mikään suhde ei ole ongelmaton, joten on siis hyvä tiedostaa ja myöntää niiden olemassaolo.

En itse ole naimisissa enkä omista lapsia ja parisuhteenikin on vasta nuori, joten olen siis kehno vastaamaan tähän aiheeseen kokemuksen perusteella. Kuitenkin, olen etäsuhteessa oppinut panostamaan viikonloppuihin erityisesti, ja pyrimme kumppanini kanssa keksimään juuri niille viikonlopuille kaikkea mukavaa tekemistä, mikä sitten piristääkin sitä tylsää perusarkea.

Olemme esimerkiksi mökkeilleet (talvellakin uskomattoman rentouttavaa!), tehneet talvisen kävelyretken metsään (jonne teimme myös nuotion ja paistoimme makkaraa), käyneet laskettelemassa, elokuvissa, ravintoloissa syömässä, teatterissa, stand-up-klubilla, ystävien kanssa porukalla ulkona jne.

Yksi loistava keksintö oli sopia tekevämme kerran kuukaudessa kunnon kolmen ruokalajin aterian kotioloissa. Tarkoituksena on siis panostaa kunnolla ja keksiä yhdessä miellyttävä ateriakokonaisuus. Myös siis kotioloissa voi piristää sitä yhteistä pitkää taivalta! Ja tässä tapauksessa ei tarvitse välttämättä hankkia lapselle edes hoitajaa.

Muistakaa myös ilahduttaa toisianne joillain pienillä lahjoilla tai muistamisilla aina ajoittain. Näin etäsuhteessa olemme tavanneet yllättää välillä toisiamme lähettämällä postitse jotain pientä kivaa sille toiselle paikkakunnalle. Miksei tämä voisi toimia myös saman katon alla tekemällä vaikkapa toisen suosikkileivonnaisia jääkaappiin odottamaan, että tämä tulee töistä tms.

Vierailija

Kiva huomata, että aihe herättää keskustelua! Parisuhde on tärkeä asia, jota pohtia. Varmasti on hyvä, että on jotain yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Itselleni oli hyvä oivallus, että mies ja parisuhde ei välttämättä ole tosiaan ratkaisu kaikkiin tarpeisiin. MIeheni ei esimerkiksi ole aina kovin innokas keskustelija, mutta siitä voi sitten nauttia kavereidenkin kanssa. Lapsen kanssa on vaikeampi ehtiä yhteisiä juttuja, mutta pitää keksiä jotain pientä arkeen. Nytkin pitää rientää noutamaan poikaa harkoista!

Vierailija

Minäkin olen ollut avoliitossa jo pitkän aikaa ja välillä tuntuu siltä, että ei jaksaisi enää, mutta aina sitä rupeaa vain miettimään, että jos pitäisi etsiä uusi mies, niin kyllä se olisi aivan hirveää. Mistä löytäisi niin hyvän sitten kuitenkaan, kun tämä mies on. Ihmisen on vain aika ajoin arvioitava itseään ja suhdettaan, että jaksaa taas nousta huomiseen päivään.

Vierailija

Suhteissahan voi tulla monia juttuja väliin, alkoholin liikakäyttöä ym. Jos mitään vakavaa ei ole, niin uskoisin, että aina on jotain tehtävissä. Ilman yritystä asiat taitaa mennä vaan huonompaan suuntaan ikäänkuin noidankehässä. Ehkä teidän pitäisi käydä vakava keskustelu suhteen tilasta ja mikä sitä piristäisi? Toinen vaihtoehto on kokeilla jotain pientä, jos siitä alkaisi jotain mennä eteenpäin. Ehkä miehesi olettaa, että et enää arvosta häntä? Pieni hymy, iltasuukko tms.?

Vierailija

Minä mietin usein sitä, kumpi loppujen lopuksi hyvässä suhteessa on tärkeämpää: se, että on samaa mieltä suurista kysymyksistä, samanlainen arvomaailma yms. - vai se, että pitää samanlaisesta arjesta ja tykkää tehdä samanlaisia asioita. Eli ne isonisot kysymykset, vai pienet arjen asiat. Itse olen alkanut yhä enemmän kallistua jälkimmäiseen, vaikka ennen ajattelin, että en esim. voisi olla miehen kanssa joka ajattelee uskonnosta eri tavalla kuin minä.

Vierailija

Oon miettinyt ihan samaa! Johtuu varmaan huonosta itseluottamuksesta, mutta ahdistun säännöllisesti, kun olemme poikaystäväni kanssa eri mieltä joistain pienistäkin mutta arvoihin liittyvistä asioista. Tulee sellainen tunne, että mitä, enkö olekaan "yhtä" tämän ihmisen kanssa. Hölmöähän se on, kun kaikki muu toimii, ja oikeasti olemme arvomaailmaltammekin hyvin samanlaisia. Yritän päästä sen yli. Minusta kuitenkin suurien linjojen on oltava edes saman suuntaiset, muuten en taitaisi suhteeseen kyetä. Esimerkiksi uskonto kun ei itselleni ole tärkeää, ei siihen liittyvillä eroillakaan ole niin väliä, kunhan ei aivan toiselta äärilaidalta ole.

Vierailija

Minä rakastan yhä miestäni, ainakin luulen niin. Takana 23 yhteistä vuotta ja neljä lasta. Nyt tiellemme on tullut vaikeuksia..ihan kaikesta. Tunnen olevani aivan yksin, tuntuu että yksin yritän hoitaa tätä juttua. Ja mies vaan sulkee korvat ja silmät kaikelta mitä kotona tapahtuu. Ei osallistu mihinkään, ei innostu mistään.. minä vien arkea eteenpäin ja taidan kohta kaatua. On jaettu jo kippoja ja kuppeja ja erottu ja taas päätetty yrittää, mutta mikään ei muutu. Hän voi mennä ja tulla ja minä jään. Olen niin yksin!!!

Vierailija

Kyllä minusta pariskunnan arvomaailman pitäisi olla suhtkoht samansuuntainen, mutta muuten luulen, että erilaisuus tuo vain rikkautta suhteeseen. Koko ajan ei tarvitse myöskään kyhnätä yhdessä. Useat pariskunnat pelästyvät, kun eivät alkuhuuman jälkeen enää viihdy koko ajan vain toistensa kanssa. Se on normaalia! Elämä on niin kiinnostava juttu, että pelkkä kahden kesekn kyhnääminen ei riitä.

Vierailija

Minulta on jotenkin mennyt usko pitkiin parisuhteisiin. Olen itse vasta parikymppinen, mutta kun katson ympärilleni, kaikki parit, jotka ovat olleet tyyliin 20 vuotta naimisissa, ovat ani harvoin onnellisia. Se on jonkinlaista tyytymistä, jämähtämistä ja jatkuvia kompromisseja.

Vierailija

MIstä tiedät, että ovat ani harvoin onnellisiä? Pitkään yhdessä olleet eivät välttämättä lääpi toisiaan julkisesti yms. mutta voivat silti olla onnellisia. Tietenkään kaikki eivät ole. Itse olen ollut mieheni kanssa 20 v, ja kesällä vietämme 15v. hääpäivää ja sanoisin,että olemme onnellisia. Onhan meilläkin omat ongelmamme olleet, niistä on selvitty. Puhuimme vähän aikaa sitten, että aika on todella vierähtänyt nopeasti.
Voimia kaikille oman parisuhteensa ongelmien kanssa painiskeleville, päädytte sitten mihin ratkaisuun tahansa.

Vierailija

Minä uskon, että suhteen saa onnistumaan, jos molemmat osapuolet oikeasti haluaa onnistua. Mulla on takana "vaan" 3,5 vuotinen suhde, johon on mahtunu aika paljon asioita, hyviä ja huonoja. Kaikista ollaan selvitty puhumalla paljon. Mun mielestä puhuminen auttaa todella paljon suhteen rakentamisessa.

Kyllästymis/arkistumisvaiheitakin on ollut, mutta nekin ollaan päästy ohi, kun ollaan "väkisin" piristetty toisiamme, esim. käyty syömässä/lenkillä/elokuvissa kahdestaan.

Vierailija

Hienoja ajatuksia hyvästä suhteesta. Minä en saa ensimmäistäkään suhdetta.. :( Olen 27-vuotias ikisinkku ja luulen, ettei mulle ole ketään tarkoitettu. Onnea kaikille niille joilla on hyä parisuhde ja joku jonka kanssa jakaa elämää! Sitä minäkin olen itselleni aina toivonut.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat