Umpikujassa

Vierailija

Enpä löytänyt muutakaan paikkaa jonne avautua mieltäni painavasta asiasta. Tiedän saavani monen vaimon vihat niskaani kun kerron olevani ystäväni aviomiehen rakastajatar, salarakas, väljähtäneen avioliiton piristysruiske tai miten sen nyt ottaa. Ääneen sanottuna tai kirjoitettuna asia tuntuu minustakin aivan järkyttävältä ja olen äärimmäisen hämmentynyt, surullinen, peloissani ja ahdistunut. Toisaalta rakastan ystäväni aviomiestä yli kaiken ja vain hänen kanssaan tunnen oikeasti eläväni. Mies on minua 13 vuotta vanhempi, siis elämää ja asioita nähnyt ja kokenut - silti meillä on uskomattoman samanlainen arvomaailma ja näkemys elämästä, huumori kukoistaa ja nautin hänen seurastaan todella paljon.

Välit naispuoliseen ystävääni("mieheni" vaimoon) ovat hyvät, vähän liiankin ja siksi tuntuu niin pahalta vehdata hänen miehensä kanssa ja kuitenkin esittää ettei minulla ja tällä kyseisellä miehellä ole mitään - kun kohtaamme miehen kanssa vaimon läsnäollessa, välimme ovat jäätävät.Toisinsanoen kätkemme sisällemme kaiken sen intohimon, joka viikonloppuna sitten purkautuu seksin ja syvällisten keskustelujen muodossa. Lisäksi miehen puolesta surettaa, kun hän joutuu kirkkain silmin valehtelemaan vaimolleen päästäkseen tapaamaan minua. Toisaalta mietin sitäkin, mahtaako vaimo aavistaa miehen lähtiessä omille teilleen viikonloppuisin ja pitäessään tiukasti kiinni oikeuksistaan käydä "kavereiden" kanssa ulkona - että jotain tällaista saattaisi olla taustalla? Yleensähän sanotaan että pettämisen ensimmäinen merkki on lisääntyvät työmatkat tai baari-illat kaveriporukalla.

Sekin on kamalaa kun en voi tietää mitä naispuolisen kaverini päässä liikkuu ja kun ei kehtaa / uskalla kysyä, ei voi tietää mitä ihminen oikeastaan ajattelee ja miten hän asiat kokee syvällä sisimmässään. Olen kannustanut molempia osapuolia taistelemaan liittonsa puolesta ja oikeasti näkemään vaivaa sen eteen, että asiat jo pelkästään lastenkin takia lähtisivät rullaamaan. Heillä on takanaan kuitenkin pitkä liitto, josta lapsiakin on siunaantunut ja nämäkin kärsivät tilanteesta melkein aikuisia enemmän. En halua olla kodinrikkoja, enkä saada huoran mainetta sen takia että tunnen liian syvästi miestä kohtaan. Kaverini mielestä maineen voi saada takaisin, mutta olen eri mieltä. Jos maine ja luottamus toiseen ihmiseen todella menee, on sitä helkkarin vaikea saada(melkein mahdoton) takaisin ja vaikka saisikin, kyllä minä ainakin näkisin minulle valehdelleen ihmisen aivan eri valosta sen jälkeen jos hän olisi jäänyt minulle kiinni valehtelusta ja mieheni kanssa vehtaamisesta.

Olen umpikujassa ja huomannut toimivani täysin omia periaatteitani ja moraaliani vastaan. Asiassa on toinenkin puoli: tämä kyseinen mies on pitkästä aikaa ainut ihminen jolle voin puhua aivan kaikesta, johon luotan ja joka osaa lohduttaa. Myös fyysisellä tasolla suhteemme on aivan unelmaa, olemme kuin luodut toisillemme. Taustalla vain ovat salaiset tapaamiset viikonloppuisin ystäväni kustannuksella.

Mies on käytännössä alle kouluikäisten lasten yksin huoltaja vaimonsa työn vuoksi, työ on myös syy siihen ettei läheisyyttä juuri ole ja nyt kun minä tepastelin paikalle ja tarjosin olkapäätä, mies koki että olen hänen pelastuksensa. Olemme tämän miehen kanssa tunteneet noin puoli vuotta, mutta vasta talven kynnyksellä lähentyneet tähän pisteeseen. On ollut aika jännää huomata miten ihminen jota alkuun karsastin ja katsoin tuimasti kun hän tiuski vaimolleen, onkin yhtäkkiä sydänystäväni, sielunveljeni ja uskottuni(eikä vähiten siksi että häntä en niin hyvin vielä tunne, tutustumisvaihe päällä mutta vieraalle on yleensä helpompi puhua koska hän on puolueeton).

Minulla oli pieni romanssi erään miehen kanssa joskus syksyllä, joka sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa ja tämä ystäväni mies eräänä iltana heitti minut baarista kotiin kuunnellen vuodatustani koko matkan - jo silloin tuntui, että oikeasti tuo mies kuuntelee mitä minulla todella on sanottavana ja uskaltaa myös antaa neuvoja ja tuoda julki oman mielipiteensä. Samaisena iltana hän myös kannusti minua jättämään tämän miehen omaan arvoonsa "omaan turvallisuuteeni" vedoten.

Pian tuon kotiin saattamisen jälkeen mies alkoi soitella minulle yli tunnin mittaisia puheluita iltaisin, lähetteli ihania tekstiviestejä ja huomioi kaikin tavoin. Sitten tulivat viikonlopputapaamiset ja tiiviimpi yhdessäolo. Pystymme puhumaan aivan kaikesta toisillemme ja hän on jälkeenpäin sanonutkin minun piristävän häntä ja kuuntelevan aidosti hänen murheitaan- hän luottaa minuun ja hänen on helppo avautua minulle. Voin kuvitella, että välillä jaksaminen on kortilla ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin mutta lasten takia ei viitsi. Juuri tuon peräksiantamattomuuden, sinnikkyyden ja sisukkuuden vuoksi mm. häntä niin paljon rakastan ja arvostan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni ihmissuhde tekee minut onnelliseksi ja samalla tunnen suurta syyllisyyttä kun päästin asiat näin pitkälle. Tuntuu pahalta ajatella, että jos kaverini saisikin joskus minusta ja miehestään tietää, meidän välit katkeaisivat siihen. Kuitenkin olen nähnyt vaivaa yrittäessäni lähentyä tämän naisen kanssa, hän on hieman vaikea luonne enkä senkään takia haluaisi hänen ystävyyttään menettää.

Silti ajatus suhteen lopettamisesta riipaisee sydäntä koska mies on minulle rakkainta maailmassa. Minulla on takana kaksi pitkää -, erittäin epäonnistunutta(joka tasolla) seurustelusuhdetta, joista toipuminen vei kuitenkin oman aikansa. Varsinkin ensimmäisestä poikaystävästäni erottuani tunsin itseni arvottomaksi ja kärsin kaikessa hiljaisuudessa viime vuoteen asti, jolloin erään kerran ex-poikaystäväni otti minuun yhteyttä ja pyysi kylään kihlattunsa ollessa vastasyntyneen tytön kanssa äidillään. Harrastimme seksiä ja tuolla samaisella sekunnilla suihkun lattialla miehen alla maatessani tajusin kuinka ympyrä tavallaan sulkeutui: tajusin olleeni sokea ja tyhmä kun en aiemmin nähnyt mikä exäni on miehiään. Olin tähän asti pitänyt exääni jotenkin hienona ihmisenä, joka vaikeasta lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta huolimatta yritti kuitenkin sinnitellä ja välttää syrjäytymistä yhteiskunnasta. Nyt näin miehen aivan uusin silmin ja tajusin hänen todellisen luonteensa:jos hän oli kykenevä pettämään tyttärensä äitiä ja kihlattuaan minun kanssani, luoja tietää mitä hän minun selkäni takana aikoinaan teki. Olen ollut tälle miehelle joskus raskaana mutta se päättyi keskenmenoon.

Nyt olen tavannut hmisen joka ensimmäistä kertaa katsoi minua syvälle silmiin ja sanoi että riitän juuri tällaisena kuin olen. Kyllä sellaiset sanat ja ennenkaikkea aito välittäminen parantavat itse kunkin pirstaleisen sielun ja saa luottamuksen miehiin(ja ihmisiin yleensä) palaamaan pikkuhiljaa. Tämä kaverini aviomies tekee minulle vain hyvää, rakastan itseäni hänen seurassaan ja näen itseni aivan uusin silmin, hän on kuin terapiaa minulle - terapiaa kohti parempaa, eheämpää ja tasapainoisempaa elämää, uuden minuuteni kulmakivi. Hulluhan siis olisin jos hänestä luopuisin, eikä hänkään minusta erota halua. Tulevaisuus kuitenkin pelottaa minua suuresti. Mietin mitä mahtaa tapahtua, jos kaverini saa selville minun olevan se henkilö joka hänen miestään vokottelee, mihin lapset joutuvat, entä mitä tapahtuu ystävyydelle, kestääkö suhteemme päivänvalon?

Olen puun ja kuoren välissä: en haluaisi luopua miehestä, mutten myöskään halua menettää rinnaltani ihmistä joka on kaikenaikaa puolustanut minua ja muutenkin kohdellut minua hyvin. Tilanne on opettanut nöyryyttä ja pudottanut minut polvilleni yhä uudelleen ja uudelleen. Vasta nyt ymmärrän kuinka paljon tuskaa ihminen voi toiselle tuottaa tahtomattaan ja kuinka haurasta kaikki loppupeleissä on: kaikki voi särähtää hetkessä sirpaleiksi, ei väliä kuinka kauan olet jotakin tiettyä asiaa rakentanut tai nähnyt sen eteen vaivaa. Ymmärrän myös niitä naisia ja miehiä jotka ovat avioliittojen kolmansia pyöriä.

Tilanne on kasvattanut minua parissa viikossa aikuisemmaksi kuin koskaan ennen ja silti toivon, etten olisi koskaan joutunut tähän tilanteeseen koska minulla on sellainen miestennielijän maine on valmiiksi, että jos ystäväni joskus saa meidät rysän päältä esim. kiinni, hän tulee huomaamaan puolustaneensa minua turhaan eri ihmisille. Kokemuksistani voisi kirjoittaa kirjan jonka pääteemana olisi ihmisen nöyrtyminen kovan paikan tullen, ihmissuhteiden monimutkaisuus sekä se miten tällaiset tilanteet kasvattavat. Jos ihmisillä on ideoita, miten tämän asian kanssa pitäisi toimia ja menetellä olisin erittäin onnellinen ja lukisin samantyyppisisistä kokemuksista ja niistä ratkaisuista joita on ennen pitkää pakko tehdä: jättääkkö mies ja olla onneton iänikuisuudelta tuntuvan ajan vai jatkaako teeskentelyä joka syö sisältäpäin?

Kommentit (3)

Vierailija

Melkoinen tarina. Mitä eroa mielestäsi on exälläsi (ks. kuvauksesi ajatustesi kirkastumisesta hänen petturimaisen luonteensa suhteen) ja ystäväsi miehellä?

Vierailija

Huh huh. Eiköhän nyt ole niin, että jos sinun kaikki miessuhteesi ovat olleet hyvin ongelmallisia, on sinun aika selvittää että miksi näin on. Tuo mies joka pettää vaimoaan ja lastensa äitiä sinun kanssasi on siis parasta mitä sinulle on sattunut. Mitä se sinulle kertoo itsestäsi? Ja tuollainen kolmiodraamaan osallistuminenko on kasvattanut sinua aikuisemmaksi? Aikuisuus on sitä kun ottaa vastuuta omista ratkaisuistaan.

Toimitko mielestäsi kuin hyvä ystävä, oletko luotettava? Mietihän sitäkin. Minulle ei ole ikinä tullut mieleeni alkaa pelehtiä ystävieni miesten kanssa.

Vierailija

Kuulostaa vaikealta ja hankalalta tilanteelta. Minua on joskus vuosia sitten pettänyt mieheni hyvän ystäväni kanssa, joten tiedän mitä on olla tämän kuvion kolmas osapuoli. Petyinkö? kyllä, olinko surullinen? tottakai, mikä sitten satutti eniten? ehkä se, että kaksi minulle tärkeää ihmistä ja ihmiset jotka tuntevat minut ja minun synkimmätkin salaisuuteni eivät arvostaneet minua niin paljon, että olisivat kertoneet minulle. Kysyin miksi, vastaus oli ettei haluttu satuttaa. Niin, no kumpi satuttaa enemmän se, että salaillaan asioita vai se että sanotaan asiat suoraan. Minun tapauksessa kyse oli ollut yhden yön jutusta, mutta sinun tapauksessasi on ilmeisesti jostain isommasta. Minulla meni kauan, että pääsin asian tuomasta pettymyksestä yli. Miehelle en puhuisi vieläkään mitään, entiselle ystävälleni sanon terve ja voin kuulumisia vaihtaa, ystäviä meistä ei ikinä enään tule.

Sitten asian toinen puoli. Olen itse tutustunut nykyiseen mieheeni niin, että elimme molemmat parisuhteessa. Päätimme elää toistemme kanssa ja erota. Näin teimme ja edelleen ollaan onnellisesti yhdessä, enkä ole päiväkään katunut. Suuret tunteet on vaan niin suuria, että niitä on joskus seurattava. Ja kun sanot että joku tuntuu niin hyvältä, pystyn täysin tietämään mistä puhut.

Toivottavasti saatte asiat järjestymään, mutta yritä olla ystävällesi rehellinen ja antaa hänelle edes pieni arvostus tässä asiassa vaikka vaikeaa onkin. Hän ansaitsee sen kuitenkin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat