Kommentit (3)

Vierailija

Olen vain kolmessa ollut. Lontoossa nuorena tyttönä pari kuukautta v. 1952. Vanhaan Old Viciinkin pääsin silloin, en varmaan osannut sitä tarpeeksi arvostaa. Nyt vasta pari vuotta sitten uudestaan Lontooseen, 60 vuoden jälkeen. - Olisi pitänyt jäädä pitkäksi aikaa, British Museumissakin olisin saanut viikon kulumaan. Nyt osaisin ottaa paljon irti, mutta kun askeleet ovat niin hitaat. 

Sevillassa parikin kertaa. Toisella kerralla eksyimme autoinemme ja jouduimme kiemurtelevia katuja pitkin jonnekin historialliseen keskustaan, pienen kyläaukion varjoisaan rauhaan, joka oli kuin toiselta planeetalta. Kukaan - taksitkaan - ei osannut neuvoa reittiä pois. Nuori leipäkuski sitten johdatteli meidät ihmisten ilmoille, ajoi edellä ja aina liikennevaloissa (sitten kun niitä alkoi tulla) juoksi kertomaan seuraavat ohjeet. - Sevillassa katedraali on se, jonka voisin kokea yhä uudestaan, vaikka muuten katedraalikiintiöni on täyttynyt jo parikymmentä vuotta sitten.

Jordaniassa vierailimme yli 27 vuotta sitten. Koko perheen voimin, kolme lasta puolisoineen mukana ja yksi lapsenlapsi. Akaba ei ollut mikään turistirysä silloin vielä. Ainoa ulkomainen lentoyhtö joka sinne lensi, oli Finnair. Kohtelu oli sen mukaista. Kuningas Hussein oli Suomen vierailunsa jälkeen ylsitänyt koko maan ja kansan taivaisiin saakka. Siitä saimme sitten nauttia, koko joukko kutsuttiin vierailuille moniin koteihin. Yksi oli kuin sadusta patioineen ja suihkulähteineen, ulkoa aivan ikkunaton kivimuuri surkean näköisessö korttelissa. 

Ratsastus Petraan kapeassa kallionhalkeamassa ja koko laaja kaupunki oli todella mykistävä kokemus. Pientä ryhmäämme lukuun ottamatta ei muita turisteja siellä ollut. Huivipäisiä työmiehiä siellä täällä nuotiolla kahvia keittelemässä tai jotain puuhailemassa. Uskomaton hiljaisuus kaikkialla. - Aikuiset lapsemme ottivat taksin sinne vielä toiseen kertaan koko päivän retkelle.

Vierailija

Itse käynyt 5 noissa paikoissa, asunutkin vuosia Nykissä.

Petrassa pääsi vielä 13vuotta sitten sisään kuvan esittämään hautakammioon, joka oli tyhjä tila. Pääsi rauhassa ratsastamaan ja aasi-ajelulle. Kallis paikka tänä päivänä.

Nykyjään sinne ei enää pääse sisään, on vartitoitu ja aidattu alue. Liikaa turisteja sielläkin tuhoamassa, jos näin olisi. Suomalaisilla oli Jordanin Akabassa tehdasprojekteja 2000-luvun vaihteessa ja suomalaiset tunnettiin hyvin ja oltiin pidettyjä Akabassa. 

Amerikan terrori-iskujen jälkeen Jordaniaan oli turvallista matkustaa, kaikki tarkastettiin hyvin.

Rooma antaa paljon, varsinkin, jos on kiinnostunut historiasta ja kahvila-kulttuuri-ja viihde-elämän kannalta Lontoo ei koskaan petä!

Tosi on, ettei New York ole koko Amerikka, se on kaikkien kansojen sulatusuuni, mutta jos aikaa on, sieltä voisi matkustaa muihin osavaltioihin.Jotkut ajaa autolla läpi maan, missä näkeekin kaikkea ihan eri tavalla.

 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat