Kommentit (14)

Vierailija

Jaa, kyllä vastoinkämiset vaan kuuluvat elämään, kaikille niitä tulee. Kyse ei ole siitä että olisi "tehnyt jotain väärää" että niitä kohdalle sattuu, sellainen ajattelu on täysin älytöntä ja lapsellista. Olen itse Annikan kanssa suht saman ikäinen ja menettänyt jo molemmat vanhempani ja kokenut paljon muutakin rankkaa elämässäni. Silti näen tällaiset asiat vain osana elämää, enkä rangaistuksena jostain tekemästäni. Life is, deal with it.

Vierailija

Eiköhän tässä ole ajatuksena se, että vastaavat asiat kuuluvat elämään se satuttaa ja kasvattaa. On hyvä että asioista puhutaan ja voidaan kenties sillä auttaa vastaavassa tilanteessa olevia ymmärtämään että eivät ole yksin vastoinkäymisiensä kanssa. On myös oikeutettua ja ymmärrettävää olla surullinen ja jopa vihainen. 

Vierailija

Pahempaa olisi kuitenkin jäädä työttömäksi yli 50 vuotiaana, kun työnantajat eivät enää usko, että pystyy sopeutumaan uuteen työhön. 

Vaikka nelikymppisellä voikin olla rankkaa, niin ikärasismi ei vielä jyllää pahimmin. Itse olen samanikäinen kuin Metsäketo, mutta työssäni nään paljon vanhempien ihmisten kohtaloita ja en voi olla samaa mieltä siitä, että 40-vuotias olisi työmarkkinoiden suhteen vielä erityisen vaikeassa iässä, vaikkei se ehkä olekaan yhtä helppoa kuin parikymppisenä. 

Muuten toivotan metsäkedolle onnea

Vierailija

Ei 44 v ole vielä ikä eikä mikään, mutta tämä aika on niin vaikea. Joka puolella yt - rumbaa ja potkuja. Ihan kauhistuttaa kuinka Suomi selviää tästä lamasta. Itse onnekkaasti sain vakínaisen uuden työpaikan vielä 48 -vuotiaana, tosin vuonna 2008.

Voimia ja onnea työnhakuun niin Annikalle kuin muillekin vaikeassa tilanteessa oleville. Toivottavasti uusi hallitus saa uudistukset käyntiin..

Vierailija

Itse, alle kolmikymppisenä menetin kolmen vuoden sisällä vanhempani, appivanhemmista toisen ja veljeni, ja opiskelin, pienet lapset vaativat oman osansa, mutta elämä menee joskus näin. Kaikki empatia Annikalle, mutta tuohon ikään osaa varmaankin mieltää, että vanhemmat eivät elä ikuisesti.

Ja työttömyys koskettaa julkkista kuin tavistakin, joten 44 veellä on vielä hyvät mahikset työllistyä. Nyt, itse akateemisena pätkätyöläisenä ei ole ollut vara valittaa, vaan puseka työtä. Annikalle tsemppiä, mutta tätähän tämä elämä on, vastoinkäymisiäkin.

Piija

Vierailija

Artikkelin lehtiversiossa oli jokin linkki "milloin Annika on viimeksi pussaillut" informaatioon.. Ihan oikeasti. Minkä ikäisille MN on tehty? 15...16..

Annika pohtii, mitä hän on tehnyt ansaitakseen vaikeudet. Kenelle hän ne sitten antaisi jos voisi? Kuka ne olisi ansainnut? 

 

Vierailija

15 vuotiaana muutto pois kotoaäidin uuden puolison vuoksi, olin 18 kun äitini tapettiin ( tuo puoliso tappoi ), isäni kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin kun täytin juuri 21, mummoni siitä 2 vuotta myöhemmin, sain 1.lapseni 20vuotiaana, avopuolisoni joi, erosin nuorena ja uusi avioliitto afrikkalaisen mihen kanssa ( kesti 12 v ), suhteesta poika ja suhteesa henkistä väkivaltaa, tyttäreni isä kuoli syöpään, tyttäreni täti kuoli mystillisesti ja hänen toinen mummonsa löydettiin myös kuolleena, tyttärelleni puhkesi vakava masennus ja paniikkihäiriö, ero toisesta puolisosta ja kuitenkin opiskelin itselleni huonossa avioliitossa ammatin työn ja lasten hoidon ohella, tyttäreni kirjoitti ylioppilaaksi ja ammatin itselleen. Uusi liitto ja muutto. Mieheni isä löytyi kuolleena . Avioliitto ( joka onnellinen ja kestää yhä :)). Poika kirjoitti yliopppilaaksi ja kävi armeijan ja opiskelee nyt ammattia. Itse sain leikkauksesta hermovaurion, lääkitystä ja kipuja ja töistä poisjääminen, kipupolilla juoksua, toinen leikkaus, sairastelu ja kivut vaan jatkuu, epäonnistunutta työkokeilua ( ai niin ja välissä mieheni yritys meni konkkaan ja mieheni oli vuoden kotona ). Itse nyt taas poissa töistä..kipuja ja lääkärillä juoksua...että kyllä sitä sattuu näitä vastoinkäymisiä muillekin..;), ja silti eletään ja osataan olla onnellisia siitä mitä on..minusta tuli mummo 5 vuotta sitten ja tyttäreni opiskelee nyt toista ammattia itselleen ( ja hoitaa lapsen ja opiskelut opintovelalla, mutta onnellisena )..mutta kaiksesta vastoinkäymisistäni johtuen en silti antaisi yhtään päivää pois..kesän lopula ehkä alan opiskella uutta ammattia myös itselleni tai mitä nyt minulle yhdessä työeläkevakuutusyhtiön kanssa suunnitellaankaan. Olen onnellinen..aurinko pasitaa, minulla on ihana mies, lapset, laspenlapsi, koira, koti ja ruokaa ja rakkautta yllinkyllin..niillä pärjää loppuelämän, tuli sitten taas vastaan mitä vaan..ja en suko että vastoinkäymiset tähän loppuu..tai haasteeksi minä niitä nimitän, ja hasteet on tehty voitettaviksi. Tämmöinen elämäntarina täällä..ollaan onnellisia että saadaan herätä aina uuteen aamuun ja hei...päivä voi tuoda eteen jopa jotain aivan ihanaakin tai voit itse tehdä jonun päivästä iloisen.

Vierailija

Eikös tuo ole juuri paras työikä? Nuoremmilla on se "rasite" kun hankkivat lapsia ja vanhemmilla taas muita rasitteita. Ainakin omalla työpaikallani palkataan mieluiten nelikymppisiä. Minusta tuntuu, että nuorten tosi vaikeeta nykyään työllistyä, ei enää suosita kakskymppisiä. Pian 19v täyttävä veljenpoikani ei ole koskaan edes kesätöitä saanut. Muistan itse sen ikäisenä olleeni vaikka kuinka monessa eri duunissa. Työnantajat näkee huonona asiana ettei mitään työkokemusta ole, mutta mistä hän saa sitä kun ei mihinkään oteta?

Vierailija

Jotenkin tuntuu että aika vähällä olet elämästä selvinnyt jos 44-vuotiaana tuntuu tuolta potkujen jälkeen. Omaisten kuolema on osa elämää jonka kaikki tulevat kokemaan ja siihen ei tarvita mitään erillistä huonoa "tuuria" saati pahoja tekoja. Jos 44-vuotiaana on ollut radiossa töissä 20-vuotta ei juurikaan muuta työkokemusta taida olla taustalla niin toki voi olla aika vaikea vakuuttaa työnantajaa muusta osaamisesta. Olisiko näin että 20-vuotta höpöttämällä radiossa diipa daapaa ei välttämättä olekkaan ikuinen virka ja nyt pitäisi jostain taikoa jotain samanlaista diipa daapaa sitten tilalle. Ehkä hetki työttämän arkea voi olla avaava kokemus ja antaa sitten sysäyksen johonkin ihan uuteen asiaan. Kaikella on tarkoituksensa ja ehkä tämä on se sun hetki miettiä että voisinko minä todellakin tehdä jotain aivan muuta? 

Vierailija

No kyseisen naisen työmoraali nyt on mitä on, en ihmettele että potkut on saanut. Itkee sitä sitten vielä julkisesti! Läheisen sairastuminen toki ikävä asia. Mutta ihmetyttää myös, miksi aviomiehelle ei voi näyttää, kuinka rikki on (toisessa jutussa sanoi, että on iloinen siitä, ettei mies nähnyt missä kunnossa on ollut). Pistää miettimään, onko avioliittokaan ihan oikealla pohjalla, jos et voi toiseen tukeutua oikeasti ja pitää näytellä jotain muuta kuin olet.

Maija

Jos 44-vuotias nainen kutsuu isäänsä "isiksi" pistää ihmettelemään pitääkö julkisuutta hakea isän kuoleman jälkeen jutulla. Ihmetyttää vaan, en pidä koko perheestä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat