Kommentit (5)

Vierailija

Edes sata vuotta yliopistoa ei tee kenestäkään hyvää johtajaa, joten mites olisi jos naiset nyt aluksi kävisivät vaikka sen johtajakoulutuksen (jota armeijaksikin kutsutaan)?

Tai jos perustaisivat vaikka ihan oman yrityksen, niin pääsisi suoraan pomoksi, ja voisi oikeasti kyetä muuttamaan markkinoita jollain tasolla? Olisko ihan mahdoton ajatus, vai onko tärkeintä päästä valmiiseen pöytään parhaalle paikalle?

Vierailija

Naiset ovat suurin kuluttajakunta, joten he päättävät itse ostovalinnoillaan minkälaiset yritykset menestyvät. täysin demokraattista siis.

(naiset myös suurin äänestäjäkunta, joten sillä demokratiassa myös silloin valta)

 

Ja on kysytty. Ellun Kanojen Mitä tapahtuu huomenna työnantajuudelle -väitekirjassa, josta esitän pari lainausta.

-"Yli puolet naisista olisi kiinnostunut ylimmän johdon tehtävistä."

Tässä vaan pieni mutta, sillä ylimpään johtoon kuuluu alle promillen kymmenesosa, 3 000 henkeä työikäisestä, noin kolmesta miljoonasta ihmisestä. Ja yli 1,5 miljoonaa naista on kiinnostunut noista 3000:sta tehtävästä.

Pitäiskö siis myös miettiä, mitä se halu todellisuudessa merkitsee? Ja että millä tasolla se halu yleensä olisi jokin oikeuttava tekijä minkään saamiseen, noin niinko ihan todellisuudessa?

-"Vastaajista 71 prosenttia oli myös sitä mieltä, että heissä on ainesta johtajiksi."

joka kertoo myös varmaan jotain juuri siitä mielipiteen ja todellisuuden erosta.

Vierailija

Ulkomailla näkyisi kyllä olevan naisia myös korkeissa johtotehtävissä. Ja siihen on varmasti auttanut myös se että on alunperin valinnut työpaikkansa oikein.

Vierailija

Akateemisessa ympäristössä on tutkittu sitä, miten työnantaja suhtautuu naisten ja miesten työhakemuksiin, jotka olivat identtiset kaiken muun paitsi nimen kohdalla. Naisten hakemuksia pidettiin huonompina. Sukupuoleen perustuva syrjintä on valitettavasti todellista. Naisille toitotetaan sitä, miten täytyy tehdä kolme kertaa enemmän töitä kuin mies, jos haluaa menestyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että naisten työ myydään alennuksella. Jos teen kolme kertaa enemmän töitä kuin mies, niin haluan myös enemmän palkkaa. Silti yhteiskunnassa oletetaan, että nainen saa olla tyytyväinen, jos pääsee edes samaan summaan kuin mies. Ei ole reilua ei. Tämän ketjun edelliset kommentoijat ovat todiste siitä, ettei lasikattoa haluta tunnustaa, koska sittenhän asialle pitäisi tehdä jotakin ja sille omalle työpaikalle tulisi kunnolla kilpailua. Jos on kaksi oppilasta tai työntekijää, joista jatkuvasti toinen saavuttaa pientä etua toiseen nähden ilman omaa ansiota, niin on turha ihmetellä, jos nämä edut kumuloituvat toiselle samalla kun toisen uralle ilmestyy hidastuksia ja esteitä, jotka estävät etenemistä ja kehittymistä.

http://www.pnas.org/content/109/41/16474.full

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat