Lasten puolesta.

Vierailija

Olen miettinyt, mitä lapset ajattelevat kun "joutuvat" uusperheeseen ja kun tulee vielä uusia sisaruksia sekä on kaksi kotia. Äidin ja isän luona vuorottelu ei varmaan ole helppoa.

Ei ole mahdollisuutta muuhun kuin hyväksyä. 

Onkohan se mahdoton ajatus, että jos erotaan niin kasvatettais lapset isoksi ja etsittäis se uusi elämänkumppani sitten. Siis jos ei voi mitenkään asua avioliitossa yhdessä lasten kanssa.

Sääliksi käy näitä lapsia todella.

Oma kohtaisesti koen lapsenlapseni elämän pirstaloituneen, juuri siitä syystä kun äiti toi uuden miehen kotiin, joka oli pojan ja äidin oma vanhempien eron jälkeen. Se ero oli helppo, koska kotitilanne rauhoittui, mutta uusi käänne muutti kaiken päälaelleen.

Onko vanhempien pakko olla itsekäs ja ajatella vain omaa hyvinvointiaan, rakentamalla suhteita ottamatta huomioon pienen ihmisen mielipide ja se ettei hän jää toiseksi sen uuden ihmisen tullessa.

Voiko sellaisesta perheestä kasvaa ehjää ja vahvaa aikuista?

Tiedän että avioero omalla kohdallani oli rankka, kolme lasta kasvoi ilman kasvattavaa isää. Mutta uuden kumppanin tyrmäsin, juuri siksi etten halua lasten enää muusta kärsivän. Olenhan heidät vapaaehtoisesti ja rakkaudella heidät saanut ja he ovat minulle ykköset.

Kova tahdonvoima siitä, että lapset on ykkösasia, niin en voinut uutta suhdetta ajatellakaan ja tunnen, että se oli hyvä niin. 

Viisautta lasten huomionottamisiin. Älkää riistäkö ja polkeko lasten mielipiteitä!

Nimim. Eräs huolestunut mummeli.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat