16 lapsen lestadiolaisäiti: "Emme saisi väsyä"

16 lapsen lestadiolaisäiti: "Emme saisi väsyä"

Lukittu
16-lapsisen suurperheen äidin Päivin mukaan lestadiolaisvanhempien väsymyksestä on tehty kielletty tunne. Päivi tai hänen perheensä ei esiinny kuvituskuvassa (Shutterstock).

Tällä viikolla ilmestyvä Usko, toivo, raskaus -kirja on nostanut taas esille vanhoillislestadiolaisuuden ja siihen liittyvät ongelmat, kuten suurperheen pyörittämisestä johtuvan uupumuksen. – Arki on haastavaa, mutta ei sietämätöntä, 16 lapsen lestadiolaisäiti Päivi Tuomivaara kertoo.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (78)

Rahalla ei silti voi ostaa positiivista elämänasennetta , ei voimia , eikä terveyttä. Ei uskoa ja luottamusta Jumalaan. Eikä rahaa tarvita siihen että kaikilla perheessä on omaa vapaa-aikaa tasapuolisesti ja mukavaa tekemistä yhdessä ja erikseen. Opiskelijaperheenä on tuokin perhe aloittanut ja varmasti penniä venytetty.

Mistä te tiedätte, että he ovat loisia!? Kysyn tätä ketjun aloittajalta. Helppo on leimata ihminen loiseksi, joten pyytäisin tarkennusta, kuka on loinen ja kuka ei.

...ja olen yhden lapsen äiti, en siis lestadiolainen. Patriarkaalinen järjestelmä tekee naisista vain uuden elämän tuottajia, ei suurta osaa miehiä varmaankaan kiinnosta, miten äidin terveys kestää jatkuvat raskaudet ja tärkeintä on psyyke.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näinpä,

opiskelijaperheessä pennin venytystä ei ole kuitenkaan ollut suurperhe vielä aikaansaamassa.

Positiivinen elämänasenne on säilynyt varakkuuden nopeasti kasvaessa erikoislääkäriperheessä.

toisin käy alemmissa tuloluokissa, missä sosioekonominen asema huomattavasti heikompi.

 

 

Kertokaa suurperheen äidit

Miltä tuntuu kulkea VL liikkeen mukana 20 vuotta uskollisena synnyttää lapsikatras ja sitten tulla erotetuksi liikkeestä? Meneekö siinä 20 vuotta ihan hukkaan?

Kuka kysyis suurperheen lapsilta miltä tuntuu, miten jaksat?

Itse olen suurperheen lapsi, jaksoin huonosti. Aina oli niitä "ihania hetkiä" yhdessä puuhastella perheen eteen, eli siivousta tiskinlaittoa, pyykin limppausta, marjan keruuta... Ei hetken rauhaa, rakastava äiti lempeästi ohjaamassa lapsiaan, siis karjumassa ja uhkailemassa. Isä oli aina "töissä/rauhanyhdistyksen luottamustehtävissä" kun ei jaksanut kotona olla.

Ihan oikeasti ei näillä isoperheisten äideillä enään kaikki muumit ole laaksossa, auttakaa heitä jotka kykenette, auttakaa myös heidän lapsiaan.

Kylläpäs on taas jollain järjen jättiläisellä tullut mahtava idea ajatella suurperheiden vanhempia yhteiskunnan loisina. Ei muuta kuin itsekin kokeilemaan sitä "loisimista", jos se sellaisena näyttäytyy? Muutenkin kommentista näkee, ettei ole edes luettu artikkelia ajatuksen kanssa, vaan on ollut kova kiire päästä kirjailemaan omia "ajatuksia" näytille.

"Emme saisi väsyä". Onpa harhaanjohtava otsikko että sais enemmän klikkauksia. Luulin että tällä tarkoitetaan ettei yhteisö anna lupaa väsähtää. Mutta olikin aivan toista tarkoitettu. Media on nykypäivän jumala: haluaa käyttää ylintä valtaa maailmassa ja hallita. Ihminen sokeasti uskoo kaiken mitä media-jumala tuottaa ulos. Tässä ns sivistyneessä Suomessa asuu ennakkoluuloinen,  epäluuloinen, vihainen ja suvaitsematon sekä pelokas kansa. Valtaväestö näkee oman pahuuden kun he peilaavat elämäänsä uskovaisten elämään, jossa yritetään elää tavallista, työteliästä ja toisia kunnioittavaa elämää. Eli omatuntoko siellä kuitenkin pikkuisen kolkuttaa? Kiinnittäkääpä huomionne välillä siihen omaankin elämäänne. Olenko onnellinen vai katkera ja kaunainen iltapäivälehdistä totuudenetsijä ja muiden ihmisten kautta eläjä? Niin paljon helpompi "kantaa huolta" muiden "lastenteosta" kuin alkaa käsitellä omaa pahaa oloa. Kun alat elämään aidosti omaa elämääsi, huomaat, ettet ehdi toisten elämästä huolta kantaa eikä se tunnu tarpeelliseltakaan. Mukavaa matkaa itsetuntemuksen tiellä! 

Luultavasti et olisi saanut syliä, huomiota, hyväksyntää jne vaikka vanhempasi eivät olisikaan vl ihmisiä. Usko ei tee ihmistä paremmaksi ihmiseksi tai vanhemmaksi vaikka siihen pitäisi itsekelläkin ihmisellä pyrkiä vaan persoona on mikä on kuten valtaväestön ihmisilläkin. Eivät hekään automaattisesti ole hyviä, lempeitä ja rakastavia vanhempia, koska suurimmaksi osaksi ihminen on olosuhteidensa tulos ja sukupolvien ketjussa sekä hyvät että huonot piirteet siirtyvät ellei ketju katkea välillä. Kuka auttaa oikeasti vanhempia jotka juopottelevat? Kuka auttaa oikeasti niitä erolapsia, jotka kantavat pienillä hartioillaan hylkäämisen taakkaa loppuelämänsä?

Itse olen suurperheen lapsi, jaksoin huonosti. Aina oli niitä "ihania hetkiä" yhdessä puuhastella perheen eteen, eli siivousta tiskinlaittoa, pyykin limppausta, marjan keruuta... Ei hetken rauhaa, rakastava äiti lempeästi ohjaamassa lapsiaan, siis karjumassa ja uhkailemassa. Isä oli aina "töissä/rauhanyhdistyksen luottamustehtävissä" kun ei jaksanut kotona olla.

Ihan oikeasti ei näillä isoperheisten äideillä enään kaikki muumit ole laaksossa, auttakaa heitä jotka kykenette, auttakaa myös heidän lapsiaan.

[/quote]

Olen suurperheen lapsi. Perheeni on elänyt monenlaisia aikoja. Työtä suuressa perheessä on, ja vaatiikin vanhemmilta hyviä organisointitaitoja, että kaikki toimii. Monet vanhemmat sekä lapset siinä kehittyvätkin vuosien varrella.
Työelämässä olen saanut kiitosta organisointitaidoista, oikeuden ja tasapuolisuuden ajamisesta,  omatoimisuudesta ja ahkeruudesta. Ajattelen, että siitä suuri osa tulee perheestä, jossa on oppinut näitä asioita. On niitäkin asioita, joita ei ole ollut helppo ymmärtää, mutta joiden kanssa on oppinut elämään ilman, että on tarvinnut katkeroitua. Tuskin kenenkään elämä on helppoa, on monenlaisia vastuksia ja taakkoja. Apu on silloin tärkeää. Jos ei itse huomaa, on toisten hyvä huomata avun tarve ja toimia. Toimia mieluummin kuin levitellä asioita muille. Lasten tehtävä ei ole kantaa aikuisten vastuuta, minkäänlaisessa perheessä.
Olen kohdannut monia rikkinäisiä ihmisiä, jotka eivät ole suuresta perheestä. Heille suuresta perheestä olisi voinut olla iloa, tukea ja turvaa. Itse olen kuullut useita kertoja yksinäisten lasten, vanhempien, isovanhempien, elämää paljon nähneiden suusta ihailevia, mutta myös kadehtivia kommentteja suuresta perheestä. Suuressa perheessä lapsella on monenlaista iloa, hellyyttä ja vuorovaikutusta, jota moni suomalainen kaipaisi arkeensa. 
Tehtäisiinpä mediassa kuvaa esimerkiksi sisarusrakkaudesta, jota suurissa perheissä on mahdollista kokea. Moni ei osaa näkemättä kuvitella, millainen ilon hetki on esimerkiksi se, kun koko sisarusparvi kannustaa pientä ensiaskeleisiinsa.   

turha naisen valittaa. jos tekee lapsia niin paljon että pelkästää lapsilisistä tuleva raha on isompi ku monen palkka niin saa käydäkki töistä tuo touhu ja väsyttää, niinku jokainen työssäkäyvä väsyy.

Itselläni on myös iso hämmennys siitä, kuinka yhtäkkiä VAIN vanhoillislestadiolaiset äidit väsyvät arjessaan. Eivät hekään AINA ole väsyneitä.

Näkökulma täytyy asetella toisin. Täytyy nähdä se, että ilman uskoa he eivät ymmärtäisi itsekään itseään. Niinkuin surullisen kuuluisaksi tulleen Vuokko Ilolan on käynyt. 

Usko on juuri se voimavara. Se on suuri lahja KOKO elämässä. Joka tilanteessa. Ihan kuin lestadiolaisperheissä ei olisi mitään hyvää, kun siellä on paljonkin lapsia.

Miksi nämä äidit ja isät, jotka ovat luopuneet uskostaan ovat ne joita tulee kuunnella. He ovat asiantuntijoita siinä, miten ajatukset muuttuvat, kun uskosta luopuu. Eivät siinä asiantuntijoita, millaista uskovan elämä on.

Tuo on myös tärkeä pointti huomata, että tällä mediamyllytyksellä juuri estetään ihmiseltä lupa olla väsynyt, hakea apua, kun kiviä lentää ovista ja ikkunoista. Sekö onkin tarkoitus?

 

Kiitos sille kirjoittajlalle, joka toi esiin lapsen näkökulman. Miettikää nyt hyvänen aika jokainen : voiko lapsi saada riittävästi yksilöllistä  aikuisen huomiota ja tukea, jos perheessä on vaikka kymmenen parin /vuoden välein syntynyttä lasta? Jos vastaat kyllä, haluaisin kovasti kuulla perustelut eli kuulla vaikka ihan käytännössä, miten se onnistuu. Jos  vaikka ekaluokkalainen tulee koulusta ja pakahtuu koulupäivän kuulumisista ja äidillä on hoidettavana ne viisi, neljä ja kolmevuotiaat ja vauva! Missä välissä se ekaluokkalainen saa kuulumisensa kertoa niin, että häntä oikeasti kuunnellaan ja kysymyksiin vastataan? Ja tähän on ihan turha sanoa, että ei kaikissa muissakaan perheissä lasta kuunnella ja huomata, kun voi olla vaikka alkoholismia. Juu, ihmisillä on erilaisia ongelmia, mutta nyt puhutaankin monilapsisuuden vaikutuksesta eikä mistään muusta.

Ja vielä lisään, että sisarukset eivät korvaa vanhempia, koskaan. Siihen on turha vedota. Sisarussarjan vanhimmilla on toki tässä suhteessa parempi "onni", että he pieninä saavat enemmän vanhempien huomiota. Toisaalta he sitten joutuvat hoitamaan jo nuoresta pikkusisaruksia.  Ja vieläkin lisään, että isot ikäerot aiheuttavat myös sen, että - sisarusrakkautta vähättelemättä - usein helposti nuorimmat ja vanhimmat ovat toisilleen kuin setiä ja tätejä, eivät sisaruksia. Ikäero kun voi olla se parikymmentä vuotta. Tästä(kään) ei juuri puhuta.

 

Siinäpä vaaditaan organisointitaitoa, että ehditään kuunnella sekä isojen että pikkukoululaisten asiat. Mikäli perheessä on vauvakin, oletettavasti äiti on silloin kotona eikä töissä. Oletko sinä kuuntelemassa kotona kun sinun koululaisesi tulevat asioineen koulusta kotiin? Vai odottavatko he tuntikausia yksin tai keskenään kotona tai iltiksessä pakahtuen tärkeisiin kuulumisiin? Istahdat ehkä hetkeksi työpäivän jälkeen vaihtaen kotivaihteen päälle. Alat keittämään perheelle päivällistä.  Pyykkiäkin on välillä pestävä vaikka ei ehkä niin paljon kuin suurperheessä. Sitten lapset harrastuksiin ja itse jumppaan. Kotona vielä ennen nukkumaan menoa suihku ja iltapala. Hupsista. Siinähän vietettiin pari tuntia yhteistä aikaa lasten kanssa. Ilta on aika lyhyt. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen, eikö vaan? Niin muistikohan lapset sanoa niitä asioitaan? Onneksi on opettaja tai päiväkotitäti,  joka on niiden kanssa enemmän päivän aikana kuin oma äiti. 

Ja mitähän tekemistä minun tai kenenkään kuvitellulla (!!)  iltaohjelmalla oli alkuperäisen aiheen kanssa? :-) Ei tietenkään mitään, mutta hyökkäyshän on tunnetusti paras puolustus, kun muut keinot loppuvat.  Taisi osua ja upota.

Tietyillä piireillä on niin valtava tarve kieltää, että suurista sisarusparvista olisi minkäänlaisia ongelmia koskaan kenellekään seurannut. Huokaus. Ja niinpä niin. Aina kun joku kertoo jotain ehkäisykieltoon ja monilapsisuuteen liittyvistä todellisista ongelmista, kuten vaikka vanhempien uupumuksesta tai aikapulasta monen lapsen kanssa, niin jostain vieteriukon lailla ponnahtaa joku ( VL-)ihminen sanomaan, että ei ole ongelmia, kun on sitä  organisointikykyä! Ja että jos nyt jollain onkin ollut ongelmia, niin ainakin ne ovat johtuneet  jostain muusta asiasta ja samoja ongelmia olisi ollut, vaikka olisi vain kaksi lasta! Tms. tms.  Tässä ajattelussa on jotain niin kummallisen kylmää ja epäempaattista, että minun on sitä todella vaikea käsittää. Onkohan tällainen ihminen koskaan edes keskustellut sellaisen ihmisen kanssa, jolla on asiasta kipeää omakohtaista kokemusta? Vaikka itsellä ei olisi ollut lapsuuden kokemuksia asiasta, niin monilla muilla on ollut. Kyllä se osattomaksi jääminen ja sylin ja huomion puute isossa lapsilaumassa - kotiäidistä  huolimatta! -  on ollut monilla ihan sydäntäsärkevän todellista ja on todella ylimielistä ja julmaa se moisella kommentoinnilla mitätöidä. Asiaa on tietysti todella vaikea myöntää -  erityisesti jos itse on esimerkiksi se suurperheen äiti, ymmärrän sen.

P.S. Kirjavinkki: Johanna Hurtigin tutkimus Taivaan taimet.

Itse ole esikoislestadiolaisesta perheesta 7/8.Aiti ilmeisesti steriloitiin "Jumalan kiitos, viisaan lääkärin ansiosta"35 vuotiaana, koska meinasi menehtyä kahdeksanteen raskauteensa.

Esikoislestadiolaisista ei yksikään ole tullut julkisuuteen., kuten ilokseni vanhoillisista.

Opiskelu oli ehdottomasti synti, mutta saimme silti käydä koulua, vaikka äiti aina synnistä muistutti ja se kävi kovasti hänen omantuntontosa päälle.

Kun menin/pääsin yliopistoon, yritin itsemurhaa, joka olisi onnistunut ilman valpasta opiskelutoveria. Radio ja TV olivat kotonani synti, joten en tiennyt maailman asioista hevon peetä, ja häpesin sitä, koska en pystynyt kekustelemaan mistään.Kirjallisuus, teatterit, tanssit, elokuvat etc, kuuluivat "riettaiden maaillikoiden huveihin".En saanut jutella ei uskovien kanssa.Perheestäni veli ja sisar ovat mielisairaita ja viisi meistä on ollut psykoosissa.

Peloittelu, kiristäminen, nolaaminen, ahdistaminen, kiristäminen olivat jokapäiväistä. Lauloimme kauniita ja kaihoisia lauluja taivaasta, elämän ilosta ei koskaan saarnattu,pyydettiin riemuita Jeesuksessa???.Ruumiillista väkivaltaa emme kotona kokeneet. Onneksi sain hyvän työpaikan ja jouduin veritulpan takia eläkkeelle 62 vuotiaana.Hoettiin myös kliseitä sielurauhasta ja etuoikeudesta kuulla oikeata ja elävää jumalansanaa.

Hyväksyn kristinuskon kultturiperintönämme, mutta kirkosta olen eronnut ja pitää myöntää, että kaikesta huolimatta se oli raskas päätös.Seuraan ilolla muutaman piispan käsityksiä ja asennoitumista uskontoon, enkä pidä mahdottomana, että kirkkoon vielä liityisin joskus.Seuroihin en mene, pyydä kuitenkin, älkää puhuko suurperheisistä ilkeyksiä.Se lisää aivopetyjen äitien ja lasten taakkaa kohtuuttomasti. Pitää löytyä joku muu tie.Voi kun joku viisas keksisi, miten vallankäytön ja naisen synnytyskoneena olemisen saa kuriin.

Itse entisenä lestadiolaisena ja 16lapsisen perheen lapsena olen kiitollinen arvoista joilla minut kasvatettiin sekä suurkiitollinen sisaruksistani jotka kaikki on tosi rakkaita mulle. Meidän äiti on sanojensa mukaan mennyt 'päivä kerrallaan' niinkuin lasten kanssa kuulukin elää. Meillä on ollut kodinhoitaja kotona silloin kun vanhemmat ovat olleet töissä mutta jos ei olisi ollut kodinhoitajaa niin olisimme olleet päiväkodissa. Kun kodinhoitajat aikoinaan otettiin kunnista pois niin se muuttui kodinhoidotueksi, sillä voi tänä päivänä palkata itse hoitajan kotiin. Itse olen ollut ennen omaa vakiintumista paljon ns.kodinhoitajana suurilapsisissa perheissä ja en ole kohdannut väsymys ongelmaa näiden äitien osalta. Mielestäni tyhmä on se joka ei apua kysy sitä tarvittaessa... Olen törmännyt myös masentuneisiin vanhempiin mutta harvemmin väsymys on johtunut lapsista, monesti taustalla on muita käsittelemättömiä asioita esim.nuoruudesta... Muistakaa te tuomitsevat ihmiset että myös nämä lestadiolaiset on ihmisiä kaikkine hyvine ja huonoine puolineen ja piirteineen. Kukaan joka ei ole yhteisöön kuulunut ei vaan yksinkertaisesti voi ymmärtää näitä ns.sääntöjä. Itse erosin aikoinaan koska en ikinä kokenut kuuluvani tähän yhteisöön ja en ymmärtänyt 'raameja'. Monella on varmasti ollut erilainen lapsuus ja kasvatus tässä yhteisössä mutta tiedän niitä todella vanhanaikaisesti ajattelevia ja on väärin pelotella lapsia helvetillä ja tulimerellä, mutta toki kasvatus monesti periytyy ja kaikki eivät perehdy yleiseen kasvatukseen. Minulla on ollut onni perheessäni saada olla oma itseni ja meidän perheessä on annettu vapaus valita että ollakko lestadiolainen vai ei. Toki tämän yhteisön olisi muistettava että yhteiskunta kehittyy ja enää ei arvosteta isoja perheitä yhtä paljon kuin ennen mutta minusta on hienoa että he vaalivat muita arvoja mitä yhteisöön kuuluu. Me naisten lehden juttu yhteisöstä eronneesta naisesta kertoo minulle vain ihmisestä itsestään sen että eihän meidän ihmisten tulisi nöyristellä muita ihmisiä .Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata itse tehdä omat ratkaisut eikä syyttää muita siitä ! Uskon pitäisi olla iloinen asia ja jos se ei näin ole niin ei tarvitse silloin elää herran pelossa vaan tehdä omat ratkaisut. Muuten katkeroituu!

"Muistakaa te tuomitsevat ihmiset että myös nämä lestadiolaiset on ihmisiä kaikkine hyvine ja huonoine puolineen ja piirteineen". 

 

Aivan totta tämä, tottakai. Iso peukutus sille! Ihmettelen vain, että kuka on tuominnut ja keitä. Vuokko Ilola vai jutun nainen vai kuka? Mielestäni kaikki edellä mainitut keskustelijat ovat olleet pikemmin täynnä myötätuntoa lestadiolaisnaisia kohtaan- ovathan he olleet tai ovat tähän ryhmään kuuluvia itsekin. Tai  myötätuntoa niitä lestadiolaislapsia kohtaan, jotka ovat kokeneet jotain muuta kuin vain pelkästään ison ja iloisen sisarusparven. Ei kai keskustelun herättäminen ja asioista puhuminen ole vielä kenenkään tuomitsemista? Vai eikö asioista (vieläkään) saisi puhua edes yleisellä tasolla?  Joskus ongelmien esiin nostaminen voi tehdä  kipeää, ei sille mitään voi.  Ei se siti sitä tarkoita, etteikö asioista voisi keskustella, kunhan ei mennä henkilökohtaisuuksiin ja pysytään asiassa. 

Marissa

Vierailija kirjoitti:
Kiitos sille kirjoittajlalle, joka toi esiin lapsen näkökulman. Miettikää nyt hyvänen aika jokainen : voiko lapsi saada riittävästi yksilöllistä  aikuisen huomiota ja tukea, jos perheessä on vaikka kymmenen parin /vuoden välein syntynyttä lasta? Jos vastaat kyllä, haluaisin kovasti kuulla perustelut eli kuulla vaikka ihan käytännössä, miten se onnistuu. Jos  vaikka ekaluokkalainen tulee koulusta ja pakahtuu koulupäivän kuulumisista ja äidillä on hoidettavana ne viisi, neljä ja kolmevuotiaat ja vauva! Missä välissä se ekaluokkalainen saa kuulumisensa kertoa niin, että häntä oikeasti kuunnellaan ja kysymyksiin vastataan? Ja tähän on ihan turha sanoa, että ei kaikissa muissakaan perheissä lasta kuunnella ja huomata, kun voi olla vaikka alkoholismia. Juu, ihmisillä on erilaisia ongelmia, mutta nyt puhutaankin monilapsisuuden vaikutuksesta eikä mistään muusta.
Ja vielä lisään, että sisarukset eivät korvaa vanhempia, koskaan. Siihen on turha vedota. Sisarussarjan vanhimmilla on toki tässä suhteessa parempi "onni", että he pieninä saavat enemmän vanhempien huomiota. Toisaalta he sitten joutuvat hoitamaan jo nuoresta pikkusisaruksia.  Ja vieläkin lisään, että isot ikäerot aiheuttavat myös sen, että - sisarusrakkautta vähättelemättä - usein helposti nuorimmat ja vanhimmat ovat toisilleen kuin setiä ja tätejä, eivät sisaruksia. Ikäero kun voi olla se parikymmentä vuotta. Tästä(kään) ei juuri puhuta.
 

Meidän kerholaista kuunnellaan kerhon jälkeen. Kaksi nuorempaa sisarusta eivät onneksi ole äänessä 24/7, vaan kerhon jälkeisenä aikana nukkuvat päiväunet.
Eskarilaista kuunnellaan eskarin jälkeen. Koululaista koulun jälkeen. Ei se ole sen kummempaa! Toista koululaista kuunnellaan silloin, kun tulee koulusta. Meillä on aina äiti vähintään kotona, kun lapset tulevat kotiin.
Aamulla heräilevät yksitellen, jolloin jokainen saa aamuhalinsa ja hyvän huomenen, sekä aamupalan pöytään.
Hieman pistää ärsyttämään tällaiset kommentit, että ison perheen lapset eivät voi saada tarpeeksi huomiota. Kyllä voi ja useimmiten saavatkin!

Jaska83

Parempi on se,että suomalainen 16-lapsinen perhe asuu Suomessa,kuin se että 16-lapsinen irakilaisperhe muuttaa Suomeen sinun naapuriksi,eikä töistä tietookaan,eikä kielitaitoo ja yhteiskunnan elätettäväksi tänne vaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itselläni on myös iso hämmennys siitä, kuinka yhtäkkiä VAIN vanhoillislestadiolaiset äidit väsyvät arjessaan. Eivät hekään AINA ole väsyneitä.
Näkökulma täytyy asetella toisin. Täytyy nähdä se, että ilman uskoa he eivät ymmärtäisi itsekään itseään. Niinkuin surullisen kuuluisaksi tulleen Vuokko Ilolan on käynyt.
Usko on juuri se voimavara. Se on suuri lahja KOKO elämässä. Joka tilanteessa. Ihan kuin lestadiolaisperheissä ei olisi mitään hyvää, kun siellä on paljonkin lapsia.
Miksi nämä äidit ja isät, jotka ovat luopuneet uskostaan ovat ne joita tulee kuunnella. He ovat asiantuntijoita siinä, miten ajatukset muuttuvat, kun uskosta luopuu. Eivät siinä asiantuntijoita, millaista uskovan elämä on.
Tuo on myös tärkeä pointti huomata, että tällä mediamyllytyksellä juuri estetään ihmiseltä lupa olla väsynyt, hakea apua, kun kiviä lentää ovista ja ikkunoista. Sekö onkin tarkoitus?
 

Eikö se sitten ole kivittämistä, toisen nimittäminen julkisesti surullisenkuuluisaksi, vain siksi että hän on yrittänyt tehdä jotain muidenkin hyväksi? Sitä en tiedä miten hän on siinä onnistunut, tämä on sivullisen ateistin kommentti. En nyt vain näe sitä asennetta viljeltävän itse jota muilta vaaditaan itseä kohtaan.

Jos joku on ehtinyt hankkia kymmenkunta lasta uskovaisena eläessään, niin hänkö ei tiedä uskovan elämästä mitään?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat