Seuraa Interrailille marraskuussa 2014?

Vierailija

Hei kaikki!

 

Olen päättänyt pitää tänä vuonna välivuoden opiskelusta ja tarkoitus olisi lähteä marraskuun puolella kuukaudeksi interraillaamaan Eurooppaan. Ongelmana on vain se, etten ole vielä löytänyt sopivaa matkaseuraa reissulle eikä yksin matkustaminen tunnu tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta.

 

Ajattelin siis kysellä, löytyisikö täältä joku joka olisi samanlaisessa elämäntilanteessa? Reilireittini on vielä aika auki, mutta Iso-Britannian alue kiinnostaa tällä hetkellä kaikista eniten joten siellä haluaisin ainakin kuluttaa jonkin verran aikaa. Olen alustavasti suunnitellut reittiä näin: Skotlanti - Englanti - Ranska - Sveitsi - Itävalta - Tsekki - Saksa - (Puola). Joitain maita täytyy varmaan karsia jos ei halua ihan läpijuoksua tehdä tuosta matkasta! Ja jos olet kiinnostunut ja haluaisit käydä jossain muussa maassa kuin edellämainituissa, niin asioista voidaan toki keskustella : D Kaupungeista olen ajatellut kiertää sekä isompia että pienempiä kaupunkeja.

 

Itsestäni mainitsen vielä sen verran, että olen 24-vuotias musiikkiin ja taiteisiin päin kallistuva nuori nainen. Harrastan myös jonkin verran liikuntaa ja ulkoilua etenkin luonnossa. En tupakoi ja tulen helposti toimeen uusien ihmisten kanssa.

 

Jos kiinnostuit (tai tiedät jonkun joka voisi olla asiasta kiinnostunut) ota yhteyttä vaikka sähköpostilla niin keskustellaan asiasta enemmän:

 

acaalto@gmail.com

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat