mies ei halua seksiä :o

Vierailija

 

 

meillä siis tilanne jossa seksielämä on hiipunut kasaan lähes kokonaan ja minä naisena kärsin tästä suunnattomasti. Ensin seksiä oli päivittäin,välillä useitakin kertoja päivässä,sitten tulin raskaaksi ja raskauden myötä seksikerrat myös harveni,eikä suinkaan minun tahdostani vaan puolisoni,ensin kerran viikossa,sitten kerran kahdessa viikossa jne. Oletin silloin ettei mies halua enää minua koska vartaloni oli tietenkin raskauden vuoksi muuttunut melkoisesti. Nyt synnytyksestä on 5viikkoa ja seksiä olisi mahdollista jälleen harrastaa,mutta mutta,ei tapahdu mitään,yhden ainoan kerran olemme seksiä harrastaneet ja sekin vasta kun kovilla kirjaimilla päivällä muistutin miehelleni että halut minullakin edelleen on vaikka olenkin äiti. Mitä tästä pitäisi ajatella? Etten kiinnosta vain enää miestäni vai käykö hän kenties jossain muualla tyydyttämässä tarpeensa kun ei minun kanssani seksi kiinnosta? Kummallekkaan meistä lapsi ei ole ensimmäinen eli lapsi ei tuonut niin suurta yllätystä että kaikki siitä voisi johtua. Tilanne on vaan niin piinaava kun tuntuu etten kelpaa enää omalle miehelleni jolle aiemmin olin todellakin se nainen jonka kanssa hän halusi seksiä jatkuvasti. Eli neuvoja tai kohtalotovereita edes kaipailisin vai olenko ainoa nainen jonka mies on yhtäkkiä lakannut haluamasta seksiä?

 

ja olen kyllä kysynyt suoraan mieheltä että missä vika kun ei halua mutta vastaus on vain ollut että tietenkin haluan yhtä paljon kuin aina ennenkin,mutta eihän se ole totta koska seksiä ei nykyään ole :/

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat