Yksinäisyys

Vierailija

Hei

Olen 26 vuotias mies Kokkolasta, ja olen yksinäinen. Viimekerrasta kun olen naisen kanssa keskustellut kahden kesken on jo ainakin 10 vuotta. Olen turhautunut ja katkeroitunut seuran etsimiseen, koska olen etsinyt seuraa ainakin 4 vuotta internetin välityksellä turhaan. Ihmiset ja naiset tuntuvat syrjivän yksinäisiä ja kohtelevan heitä kaltoin. Yleensä jos ilmoittelen itsestäni ja kerron asioistani, ihmiset tulevat kommentoimaan, miten on huono ilmoitus, olen luuseri, tai olen liian negatiivinen. Yleensä sillä perusteella, että jos joku ihminen on yksinäinen, hän on siis epäonnistunut, ja kaikki hänen ajatuksensa huonoja, yksinäisen ihmisen elämä ja sen sisältö ovat arvottomia, niitä sopii arvostella ja tulkita virheellisiksi, koska hänen asiansa ovat huonommin, hän sanoo olevansa yksinäinen, joten täytyyhän hänen olla väärässä. Tähänkään ilmoitukseen ei kukaan vastaa, koska ei ole vastannut ennenkään. Aika katkeraa, mutta sitä se turhautuminen teettää.

Jotenkin kaikkein kamalinta tässä yksinäisyydessä on se että huomaa, ettei yksinäisiä naisia ole lainkaan samassa tilanteessa. Ei yhtään ainoata. Ei ole mahdollista löytää sellaista naista tästä maasta, johon voisi samaistua, joka voisi ymmärtää miten ajattelen, ja miksi olen kuten olen, miksi kirjoitan katkerasti ja turhautuneesti, miksi olen yksinäinen, miksi vaikutan olevan - ja olen - niin ikävä. Ei heitä ole. Koska naisten kokemattomuutta ja viattomuutta arvostetaan sosiaalisesti. He eivät voi kokea sitä että jos kertovat olevansa nuoria neitsyitä ja yksinäisiä, muut ihmiset tulisivat haukkumaan luusereiksi. Eivät he voi myöskään kokea sitä, että kun ilmoittelee vuositolkulla, niin ei yksikään ihminen vastaa. Eli toisinsanoen en voi löytää sellaista naista, joka voisi edes ymmärtää miksi ajattelen näin, ja miksi olen näin ikävä.

On toki "yksinäisiä" naisia. Mutta se on eriasia, he ajattelevat olevansa sellaisia, ja saattavat tuntea itsensä yksinäisiksi, mutta he eivät ole voineet kokea sitä turhauttavaa ja katkeroittavaa jatkumoa, kun ajattelee, joku saattaisi vielä joskus kiinnostua, sitten kirjoittelullaan tavoittaa satoja ja tai tuhansia ihmisiä, joista kukaan ei ole kiinnostunut. Vaan se menee aina niin, että on joitain kiinnostuneita, todennäköisesti hyvin monia sellaisia, ja yksikään heistä ei kiinnosta naista itseään. Hän on tyytymätön heihin, ja kokee olevansa yksinäinen. Yksinäisyys ei silti ole kivaa, enkä haluaisi tätä väheksyä, mutta naiset eivät voi ymmärtää, en ole koskaan jutellut kanssa yhdenkään naisen, joka olisi kokenut samanlaista. Olen lukenut muutamien yksinäiseksi itseään väittävien naisten juttuja, mutta he eivät ole tehneet mitään asioille, eivät yrittäneet edes tavoittaa ketään, eivätä arvostaneet sitäkään seuraa, jota on ollut tajrolla.

Tein muutamia koeilmoituksia, joissa nainen etsii seuraa miehistä, selvitelläkseni sukupuolten välisiä eroja tässä käyttäytymisessä, ja ikäväkseni yhteen ilmoitukseen tuli enemmän vastauksia yhden vuorokauden kuluessa, kuin samanlaisiin autenttisiin ilmoituksiini on tullut viimeisen 4 vuoden aikana. Jos nainen käyttäisi puoli tuntia kirjoitteluun, hänestä kiinnostuu useampi ihminen, kuin jos itse kirjoittelisin tässä useamman sata tuntia. Asiasta ei saisi huomauttaa, siihen ei saisi tarttua, koska ei ole miehekästä valittaa, ja miesten pitää aina tehdä kaikki tarpeellinen asioiden eteen. Naisia ei myöskään saa arvostella, heidän kuuluukin olla parempi osaisia, niin luonto on se tarkoittanut. Jotain sen suuntaista ihmiset ajattelevat. Sosiaalisilla paineilla ja ympäristöllä on varmasti vaikutusta myös naisten toimintaan ja kohtaamiin tilanteisiin tässä suhteessa.

Sitä miksi naiset kiinnostuvat jostain henkilöstä romantisoidaan, naisten viettelyä romantisoidaan ja heidän henkilökohtaisia intohimon kohteitaan arvostetaan, ne ovat sellaisia tavoiteltavia asioita, ja jos jonkinlainen asia vetää naisia puoleensa, siihen pitää liittää positiivisia ominaisuuksia, ja jos jonkinlainen asia työntää naisia luotaan, siihen pitää tietysti liittää negatiivisia asioita. Jos joku esimerkiksi on egoistinen sika ja täysidiootti, se joissain tapauksissa vetää naisia puoleensa, koska naiset pitävät siitä, että miehellä on kehittymättömät korkeammat aivotoiminnot ja niiden mukana tuleva yksinkertainen suoraviivaisuus ja dynaamisuus. Eivät esimerkiksi pidä siitä että ihmiset ovat ristiriitaisia ja syvällisiä, estyneitä tai moraalisia. Moni fiksu ihminen jää yksinäiseksi, moni ääliö löytää seuraa. Ja menee myös toisinpäin. Ei sillä että se olisi vain niin, mutta kun teillä nyt on sellainen moderni uskonto siitä, että naisen saava mies on hyvä mies, niin on ilmeisesti tarpeellista esittää, ettei se todellakaan mene niin.

En kuitenkaan tarkoita sitä ettäkö olisin virheetön taikka etteikö olisi kuitenkin oma vikani etten ole löytänyt seuraa. Mulla on tosiaan asiat huonosti, olen työtön, ei ole koulutusta, ei ammattia, ei tulevaisuuden suunnitelmia, toivoisin löytäväni naisystävän, lopettavani tupakoinnin ja löytäväni työpaikan, mielellään juurikin tuossa järjestyskessä. Olen niin katkeroitunut siihen tapaan, jolla naiset halveksuvat ja karttavat työttömiä, etten haluaisi ajatella naisystäväni olleen juurikin yhtä ikävä, jos en olisi ollut työllistynyt ennen hänen tapaamistaan, siksi mielummin löytäisin seuraa työttömänä. Tätä en sano sen vuoksi, että nainen ajattelisi minun löytävän työpaikan sitten kun olisin jonkun tavannut, päinvastoin, haluaisin mieluiten välttää juuri sellaisia ihmisiä, jotka näin odottelevat. Naisella samassa tilanteessa ei ole vastaavanlaisia ylitsepääsemättömiä esteitä, heitä ei yhteiskunnallisen aseman perusteella arvostella niin jyrkästi sukupuolten välisen vuorovaikutuksen yhteydessä, eikä tuomita sillä perusteella ansaitsemaan yksinäisyytensä.

Tämän selventäminen on senkin vuoksi tärkeää, että yksi osa syy siihen miksi yksinäisen ja yksinäisyydestään kertovan ihmisen on niin vaikea löytää seuraa, on ihmisten oletus että yksinäisissä ihmisissä vaan täytyy olla jotain vikaa. Tietyssä mielessä on ihan ymmärrettävää, että varsinkin naiset ajattelevat niin. Jos he peilaavat omia kokemuksiaan ja ajattelevat sitä, minkälaisia heidän täytyisi olla etteivät löytäisi seuraa, niin ehkä jää huomaamatta, ettei miehellä tarvitse olla juurikaan mitään erityistä vialla jäädäkseen yksinäiseksi. Riittää kun ei juokse seksin perässä, on vähän epävarma, ristiriitainen ja edes jossain määrin fiksu. Tästä on jotain tilastollista tutkimustakin tehty joskus, jos miehen ÄO sattuu olemaan korkeampi kuin vaikkapa nyt esimerkiksi 85% väestöstä, niin on tilastollisesti todennäköisimmin neitsyt myöhemmällä iällä kuin tämä loppu 85% väestöstä.

En nyt fiksuuden piikkiin voi laittaa tilannettani myöskään, enkä haluaisi liioitella sitäkään asiaa, fiksuuskin on niin suhteellista. Jos sitä mitattaisiin vaikkapa musiikaalisuuden perusteella, niin olisin varmasti tavallinen pulliainen, tai keskivertoa tyhmempi. Syyt yksinäisyyteen ovat monimutkaisia, ehkä nämä traagisimmat syyt ovat kuitenkin tällaisia ulkopuolisia asioita, sukupuolten välisten asemoiden eroavaisuudet, turhautuminen ja kitka ympäristön kanssa, ihmisten ennakkoluuloisuus, kuvitelmat, että yksinäisessä ihmisissä täytyy olla jotain vikaa, ihmisten luontainen taipumus syrjiä vähäosaisia, fiksujen ihmisten ongelmat. Eniten minua nyppii tämä naisten kollektiivinen taipumus syrjiä yksinäisiä. Jos yksinäinen ihminen kiinnostuu jostain ihmisestä tai hänen viiteryhmästään, niin ajatellaan epätoivoisena tuo ihminen pitää yksilöä tai ryhmää jotenkin huonona, kun kaikilla yksinäisillä on sellainen egorakenne, että he etsivät seuraa sieltä, mitä vähiten arvostavat, tai että tyytyisivät mihin tahansa eivätkä oikeasti välittäisi puolisoistaan. Yksinäisten seurankaipuusta ajatellaan, että yksinäiset eivät arvostaisi seuraa. Ajatelkaa nyt miten turhaa se on? Yhteiskunta odottaa, ettei toisia ihmisiä saa mitenkään tarvita, heistä ei pidä mitenkään välittää, seurustelun pitää olla ihan yhdentekevää, jottei vahingossakaan olisi mitään heikkouden merkkejä ilmassa, virheenmahdollisuutta, tai jotain vastaavaa. No ongelmia minussa on paljonkin.

Minulla on myös hankala luonne, olen välillä tosi ikävä ja kaikkea sellaista, saamaton. Ulkonäön puolesta olen aika keskiverto, liiankin hoikka, tupakkaa poltan mikä on varmasti huonoin tapani, olen elämässä kokematon, ja varmaan sellaiseksi jäänkin, koska se vaatii kuitenkin toisenkin ihmisen päätöksiä, jotta voisin jonkun naisen joskus tavata. Tavallaan tässä kaiken keskellä kuitenkin on se eroavaisuus sukupuolten välillä, että naisella nämä ominaisuudet eivät aiheuta sellaisia ongelmia, he eivät voi samoin kohdata tätä ympäristön täydellistä kiinnostumattomuutta.

Kaikenlisäksi minua ärsyttää tämä amerikkalaistunut suomi, jossa kaikki menee näiden kauppaopistolaisten arvojen mukaan, itseään pitää myydä ja markkinoida, se pitää levitellä facebookkiin, jonka on tapetoinut kavereillaan ja saavutuksillaan, jotka ovat valokuvia siitä hienosta elämästä, jota muka elää. Ei voi olla avoin ja kirjoittaa suoraan olevansa työtön, vaan siitä pitäisi väkisin vääntää jotain muuta, ei koska siinä mitään järkeä olisi, ihmiset odottavat sitä, kun ovat tottuneet tähän menestyjä on oikeassa ajatusmalliin. Näin ollen moraaliton toisten ihmisten asioista, periaatteista tai oikeudenmukaisesta piittamaton henkilö on hyvä henkilö. Ihmiset eivät enää välitä todellisuudesta, vaan pelkästään illuusioista. Moni varmaan ottaisi kusipää poikaystävän, jos tämä saisi muut naiset kateelliseksi käytöksellään, saisi naisen tuntemaan itsensä erikoiseksi ja poikkeukselliseksi, vaivautuisi valehtelemaan ja manipuloimaan, herättämään haluttuja tunteita, tai ehkä ei.

On jotenkin niin ikävää yrittää kanavoida tätä turhautuneisuutta, kun tietää että jokainen merkki jonka tähän kirjoittaa on hyödytön. Maailma ei muutu mihinkään, vaikka jakaisin oman näkemykseni siitä kanssanne, maailmasta ei löydy sellaista naista, joka olisi samankaltaisessa tilanteessa, edes himpun verran samanlainen luonteeltaan, ja voisi kiinnostua minusta.

Tähänkin ketjuun varmasti tulee lähinnä ikäviä ihmisiä, kirjoittelemaan miten olen huono ihminen, kun olen tällainen luuseri. Tämä on varmasti väärä paikka seuran etsimisellekkin, vaikka otsikkokin on sinkut, heidän mielestään pitäisi mennä ulos ja baariin. Ulos ja baariin! Ulos ja aurinkoon! Ulos ja raikkaaseen ilmaan. Sama viesti se on joka paikassa "Mene jonnekkin muualle" aina näiden samojen ihmisten suusta, heidän jotka eivät oikeasti ymmärrä näitä asioita. Ihan samanlaisia ihmisiä täälläkin on kuin kaikissa muissakin paikoissa, jokaisella lukijalla on mahdollisuus vastata, jos haluaa. Se ei tarkoita kenenkään vastaavan, mutta sama kriteeri se on niillä ihan yhtälailla oikeilla ihmisillä ulkomaailmassakin, heidänkin täytyy haluta keskustella, jotta heidän kanssaan voisi keskustella. Minusta on ikävää, jos maailmasta löytyy vain sellaisia ihmisiä, jotka haluavat keskustella vain kanssa sellaisten ihmisten, jotka vääristelevät asioita tehdäkseen vaikutuksen ja antaakseen todellisuutta paremman mielikuvan itsestään. Nämä eivät ole suomalaisia arvoja edes, eikä suomalainen, joka on perinteisiin suomalaisiin arvoihin kasvatettu, ja niistä välittävä, voi sillä tavoin toimia. En tiedä onko kasvatus ja perinteet syy omiin näkemyksiini, ainakin käytän aikaa asioiden pohtimiseen, ja pyrin ymmärtään asioita. Tämä idealismini onkin ongelma kun yrittää tulla toimeen muiden ihmisten kanssa, tietyssä mielessä se aiheuttaa myös osan jääräpäisyydestäni, koska pidän kiinni siitä miten asiat itse näen oikeaksi ja toimin sen mukaan. Joskin luonteeltani olen sellainen, että kirjoittelujeni sisältöä määrittää yhtälailla sen hetkinen mielialani kuin ajatukseni, joskus olen niin kulunut loppuun, etten edes jaksa ajatella, ja tunnen lähinnä ärtymystä, jolloin olen ikävää seuraa niin kirjoitellessa kuin muutenkin.

Mä en tiedä mitä kirjoittaisin, se on jotenkin niin kamalaa olla tässä tilanteessa. Ihan niinkuin ihmiset ajattelisivat, että jos on yksinäinen silloin yksinäisen ihmisen kanssa keskusteleminen olisi jotain uhrautumista, että ensin pitäisi hakea jostain muualta sellainen ihmissuhdemeriittilista (joka tietysti pitää ilmoittaa myös siellä facebookissa), jotta voisi sitten tulla osaksi tätä sosiaalisten saavutusten jatkumoa, jonkun "uhrautumisen" sijaan. Onhan se nyt tosi ikävää olla yksinäinen, kun ihmiset ajattelevat noin. Saattaa olla ärsyttävää lukea jotain tällaista, mutta voin taata, että tämän eläminen on paljon ärsyttävämpää.

Tässä kirjoituksessa ei nyt ollut päätä eikä häntää, mutta en vaan jaksa kirjoittaa enää avoimesti itsestäni ja elämästäni, kun ihmiset eivät kertakaikkiaan kykene sellaiseen suvaitsevaisuuteen, että pystyisivät näkemään muut ihmiset sellaisina kuin he oikeasti ovat, tämä yhteiskunta on opettanut ihmisen sellaiseen pinnallisuuteen ja teennäisyyteen, ettei oikeita ihmisiä arvosteta enää lainkaan ilman oheistuotteita.

Toivoisin kuitenkin jonkun ottavan yhteyttä, vaikka en siihen enää uskokaan, sähköposti osoite on hi4649@live.fi

Kommentit (12)

Vierailija

Jotenkin kummallista tämä elämä, että se pitääkin mennä tavalla itsekseen. Sitä voisi kuvitella, että olisi toisin, mutta kai sitä on väärässä. Ehkä mun ei pitäis ajatella että ihmissuhteet on vapaaehtoisia, että toisen osapuolen kiinnostus on vapaaehtoista, eikä jotain sellaista, mitä mun pitää yrittää manipuloida ja tuottaa esittämällä jotain roolia tai menemällä joittenkin muitten ihmisten laatimien kaavojen mukaan. En tiedä. Ei se nyt niin hurjan mukavaa ole, että kukaan ei sitten ole vapaaehtoinen sillä tavalla. En oikein tiedä mitä sitä kirjoittelisi. Kesähän tuo on jo, on niin kummallista ajatella. Kesällä muutama vuosi sitten, olin myös seuranhaeskeluteemoissa, ajattelin että kun olen 23v niin ehkä sopiva ikä tommoselle kumppanille olisi +-5 vuotta, eli 18 - 28. Mutta nyt on tässä nelisen vuotta vierähtänyt, täytän tänä vuonna 27, ei siihen kauaa enää ole. Vaikka ajattelin silloin jo, että näin siinä varmaan käy, niin kuitenkin se aika tuntuu menneen niin nopeasti. Sitä on jo 27, tai no en ihan vielä. Muistan kun olin nuorempi niin 27 vuotias tuntui niin kamalan vanhalta. Melkein 30. Mutta se aika menee. En oikein tiedä edes. Minkähänlaista on edes jutella 27 vuotiaan naisen kanssa? Edellsien kerran kun mulla oli jotain seurustelun tynkää, niin olin noin 15. Tyttöystävällä oli ikää 17 vuotta, ei se kovin vakavaa ollut. Kaunis nuori nainen, mutta luonteenpuolesta oltiin kyllä todella huono yhdistelmä, mutta ei se ehtinyt mitenkään käydä ilmi, kun se tosiaan ei ollut kovin vakavaa. Ennen häntä seurustelin 19 vuotiaan kanssa, taisin olla silloinkin 15. Fiksu nainen, mutta jälkeenpäin ajatellen, niin jotenkin tyttömäinen tai pikemminkin sellainen hieman naiivi. No en viitsi muista ihmisistä niin kirjoitella, kun heidän asiat nyt eivät ole muiden asioita. Joka tapauksessa, kummallista ajatella sitä ajan kulua, kun viimeisimmät muistoni tuollaisesta vuorovaikutuksesta, ovat sellaisilta ajoilta kun olin itse vielä ihan pikkukersa, ja nyt jotenkin ei tiedä miten vanhempi nainen ajattelee. Tuntuu jotenkin kummalta koko asia. Toisaalta mua vähän nakertaa tästä asiasta kertominen, koska nyt ihmiset ehkä saavat erilaisen mielikuvan, ja sen erilaisen mielikuvan vuoksi, ehkä joku saattaisi ottaa yhteyttä. En haluaisi että sellaisesta syystä kukaan päättää ottaa yhteyttä tai olla ottamatta yhteyttä. Minusta on muutenkin niin ikävää juuri kun kartetaan heitä, joilla ei ole seuraa, niin julmaa. Järkeä siinä on ehkä jossain eläinlaumassa, mutta eikö meillä ole järkeä ihan omastakin takaa, ihmisiä kun olllaan? Eikö voisi huomata, että jos tuollaisella seikalla ei ole mitään merkitystä, niin eikö voisi yrittää valita inhimillisesti, sen eläimellisen julmuuden sijaan? Kai mulla on rima liian korkealla. Riman korkeus tosin on suhteessa tähän aiemmin mainittuun sukupuolten väliseen epätasa-arvoisuuteen, se mikä vastakkaiselle sukupuolelle tilanteessani ei olisi oikeastaan mitään, on omassa tilanteessani liian korkealla. Mutta kuitenkin, ehkä mä asetan liian paljon vaatimuksia eettisyydelle. Ajattelen ettei nainen saisi olla julma ja ilkeä, ja etsin seuraa tavalla, jolla ei löydä seuraa julmista ja ilkeistä naisista. Kai mä myös asetan arvoa sille, että osaa ajatella itsenäisesti ja kohdata ihmisiä sellaisina kuin he ovat, eikä vain mennä näiden pinnallisten mielikuvien mukaan, jotka tässä ympäristössä on valmiina. Ehkä mun pitäisi tosiaan huomioida, että suurin osa naisista ei ole tällaisia, eivät ajattele niin hurjan itsenäisesti, ja ovat aika julmia, ja ehkä mun pitäis ajatella, että kyllä nekin ovat ihan hyviä puolisoehdokkaita. Kai sekin on vähän turha toivo, ajatella että nainen olisi oikeudenmukainen siinä mielessä, että jos havaitsee tällaisen systemaattisen kärsimyksen aiheutumisen ympäristössä, joka on kollektiivisesti johdannainen yksittäisten ihmisten päätöksistä, niin olisi sen verran solidaarisuutta, ettei omalla toiminnallaan tietentahtoen aiheuttaisi lisää. Ehkä mun vaatimukseni tosiaan ovat liian korkealla, kun lähden inhimillisyydestä. En myöskään hankalaluontoisena ihmisenä haluaisi tuottaa mielipahaa mahdolliselle kumppanilleni, siksi minusta on olennaista tuoda esiin että minulla on hankalia luonteenpiirteitä. Vaikka minusta sellaiset naiivit, ujot, tavalliset ja harmaat naiset ovat mielenkiintoisia sinällään, jotenkin ajattelen että tällaisena särkyneenä ihmisenä sitten aiheuttaisin heille surua, ja haluaisin välttää sellaisen tulevaisuuden, jossa kumppani olisi onneton. Ehkä sekin on hölmöä. En tiedä. Yksinäisyys ainakin jatkuu. Onkohan se paremmin yksin kuin sellaisen naisen kanssa, joka halveksuu ja pitää säälittävänä?  Tavallaan se on jo kaikki niin myöhäistä. Onhan se mukava haaveilla jostain sellaisesta, kun ensimmäisen kerran joskus itse sitä seksiä harrastaa - mitä tuskin tulee käymään - niin se olisi jonkinlainen tutkimusmatka seksuaalisuuden maailmaan, eikä sellainen kokemus, jossa toinen osapuoli on jo kokenut kaiken mahdollisen, ja lähinnä arvostelee, aina löytyy joku johon verrata. Eihän se niin mukava ajatus ole sekään, mutta tässä iässä on kai turha kuvitella, että voisi löytää kumppaniin jonka elämäntilanne olisi suurinpiirtein samanlainen, mutta kuten tässä on pohjustettu, niin eihän sellaisia naisia olekkaan. Emmä edes tiedä mitä ajatella. En haluaisi naisystävää, jolla on lapsia, sen mä ainakin tiedän. Koska yksinhuoltajien olemus on kollektiivisesti edustettuna lapsettomien naisten joukossa, ja he kaikki vaikuttavat halveksuvan. En haluaisi ajatella että tuokin yksinhuoltaja oikeasti lähinnä halveksuisi, ja löytäisi turvaa lähinnä jostain säälittävyydestä. En sitä paitsi tiedä haluanko lapsia, ehkä haluan, ehkä en. Mutta eivät ne ainakaan ole sellainen asia jota ensimmäiseksi haluaisi miettiä. Mutta tässä raadollisessa maailmassa, vaikuttaisi siltä, että pitäisi etsiä yksinhuoltajista seuraa, jos meinaisi seuraa löytää, he kun ovat edes vähän enemmän samankaltaisessa tilantessa, ja osaavat edes hieman arvostaa toisen ihmisen seuraa, rehellisyyttä ja niin edelleen. Onkohan se liikaa vaadittu, että odottaisi sellaista lapsettomalta? Ainakin niiden naisten mielestä, jotka ovat mielipiteitänsä ilmaisseet valinnoillaan ja sanoillan, on, enemmistön siis. Katkeraa. En jaksa kirjoitella enempää.

Vierailija

Nämä kaksi viestiä ovat ilmeisesti samalta kirjoittajalta?

Suomessa tuntuu olevan niin, että kun joku on yksinäinen tai kertoo olevansa, se sivuutetaan. Yksinäisyyteen on ilmeisen vaikea suhtautua "oikein", koska jokaisella on oma reviiri mille ei tohdita tulla. 

Yksinäinen on tottunut olemaan niin yksin, ettei näe omia hyviä puoliaan, ajattelee olevansa vain taakka muille ja mahdollisesti tulevillekin tutuillensa. Siitä on vaikea nousta, vaikka niin pitäisi tehdä päästäkseen eteenpäin.  

Syntyy oravanpyörä, jossa kumpikin osapuoli, yksinäinen ja "ne muut", eivät pysty tulemaan toisiaan vastaan. 

Kirjoittava yksinäinen tarvitsee itsetunnon kohotusta kaiken katkeruutensa keskellä. Kuulostaa naiivilta, mutta opettele ensin rakastamaan itseäsi.

Toivon sulle voimia.

Vierailija

No ei se mene niin kun vaikka mä näen itseni ihan positiivisessa valossa niin naiset eivät näe, koska aiemmin mainittu epätasa-arvoisuus ja yhteiskunta, he pitävät tällaista ihmistä surkeana kun vain kerron asiat miten ne ovat. Eivät myöskään arvosta rehellisyyttä LAINKAAN. Ei mitään merkitystä.

Vierailija

on niin yksinäistä kukaan ei koskaan vastaa tässä on 4 vuotta etsitty seuraa mutta kukaan ei ole kiinnostunut eikä kukaan edes vastaa ilmoituksiini koskaan, on masentavaa. Naine jos kirjottaa yhden ilmoituksen niin siihen tulee enemmän vastauksia kuin kaikkiin ilmoituksiini 4 vuoden aikana, ei tarvitse syitä etsiä sen kauempaa kun sukupuolet ovat niin suunnattoman epätasa-arvoisia tässä yksinäisyydessäm, naiset eivät joudu kokemaan yksinäisyyttä ollenkaan, eikä yksinäiselle miehelle ole seuraa

 

olis silti kiva jos joku vastais. vaikka ei kuitenkaan vastaa, koska ei ole 4 vuoden aikana vastannut niin miksi nyt joku nainen yhtäkkiä  muka osoittais jotain aivotoiminnan merkkejä, eipä varmasti sellaista tule käymän sähköpostiosoiteon hi4649 @ live.fi

Vierailija

Minä ja ystävättäreni eivät ole koskaan syrjineet yksinäistä miestä ravintoissa tms.Eiköhän kaikki asioiden eteenpäin vieminen nyt ala vain sinusta.Katso peiliin..Mitä näet? Voiko ulkoinen habituksesi 'etäännyttää' naiset? Onko pakko heti mainostaa,et olen työtön+kertoa muut 'huonot puolesi' ensikirjoituksella? Sellainen karkoittaa kyllä heti kiinnostuksen.Oletko ns 'väärässä' nettipaikassa etsimässä niitä naisia? Onko sinusta otettu edes kunnon valokuvaa,jossa olisit eduksesi? Kyllä toi yksinäisyys johtunee nyt ihan vain sinusta.Sinulla täytynee olla edes vanhemmat tms,sisaruksia,jolle voisit kertoa tästä.Pyydät ottamaan kuvan itsestäsi ja kirjoita lyhyt ja hauska treffi-ilmoitus.Toi sun helvetin pitkä vuodatus täällä,ei sen enempää naisia tuo.Ota mallia vaikka toisten ilmoituksista tms.Niitä netti täynnä.Äläkä heti ala synkisteleen..Tsemppiä! Nainen+muut ystäväni :)

Vierailija
Vierailija

Nämä kaksi viestiä ovat ilmeisesti samalta kirjoittajalta?

Suomessa tuntuu olevan niin, että kun joku on yksinäinen tai kertoo olevansa, se sivuutetaan. Yksinäisyyteen on ilmeisen vaikea suhtautua "oikein", koska jokaisella on oma reviiri mille ei tohdita tulla. 

Yksinäinen on tottunut olemaan niin yksin, ettei näe omia hyviä puoliaan, ajattelee olevansa vain taakka muille ja mahdollisesti tulevillekin tutuillensa. Siitä on vaikea nousta, vaikka niin pitäisi tehdä päästäkseen eteenpäin.  

Syntyy oravanpyörä, jossa kumpikin osapuoli, yksinäinen ja "ne muut", eivät pysty tulemaan toisiaan vastaan. 

Kirjoittava yksinäinen tarvitsee itsetunnon kohotusta kaiken katkeruutensa keskellä. Kuulostaa naiivilta, mutta opettele ensin rakastamaan itseäsi.

Toivon sulle voimia.

 

Olen samaa mieltä...

Kirjoituksen mies tarvii rohkaistua ja voimia etsiä jotain jolla voi kääntää ajatuksensa pois yksinäisyydestä ja alkaa tehdä niitä asioita joista nauttii elämässään, murehtimisen sijaan. On eri asia ajatella että, pullosta on puolet juomatta kuin pullosta on enää puolet jäljellä, siinä on suuri henkinen ero.

Itsekkin olen yksinäinen mutta, pyrin noudattamaan yllä kirjoittamaani. Voi olla että, elän koko lopun elämäni yksin mutta, jos vain murehdin ja odotan onnen tippuvan syliini, saattaa koko elämäni mennä murehtimiseen ja odottamiseen, katkeroitumiseen sekä masentumiseen.

Eli mielestäni parasta on elää yksin mahdollisimman hyvää elämää ja pitämällä itsensä fyysisesti ja psyykkisesti vireänä. Reipas ja positiivinen olemus ja elämänasenne säteilee ulospäin ja auttaa työn saamiseen että ihmissuhteiden luomisessa. Jos sitten ei kumppania kaikesta huolimatta löydy, on saanut kumminkin elää hyvän elämän, vaikkakin yksin. Sanotaan, kannattaa nauttia siitä mitä on ennemmin kuin, murehtia mitä puuttuu. 

Vierailija

Joo

Pitää olla rehellinen, mutta ei (hölmö) kannata kertoa negatiivisia asioita ensimmäiseksi. Positiivinen sävy matkaan jos naisia etssiskelet. valittaminen ja itsesääli ei johda mihinkään.

Mika

Hyviä pointteja vastaajilla täällä.

Yksinäisellä ihmisellä usein itseluottamus vain on niin huono, että on todella vaikea nostaa itseään niskasta kiinni, vaikka sen tajuaa olevan tärkeää. Olen itse aina ihmetellyt, miten jotkut ovat jo ala-asteella ekoista luokista lähtien kuin kotonaan, niin itsevarmoja kun itse en uskaltanut tehdä käytännössä mitään mitä ei erikseen pyydetty. 

En haluaisi syyttää vanhempiani omasta tilanteestani, mutta monta kertaa olen miettinyt, miksi minulla ei ollut hyväitsetuntoisia vanhempia, jotka olisivat osanneet opettaa, miten elämässä pärjää edes jotenkin. Nyt aikuisena huomaan, että isäni on (toisin kuin lapsena ajattelin) aika lapanen, mikä johtuu varmaan hänen vanhemmistaan, en tiedä, kun emme koskaan puhu(neet) mistään.

Tiedän, että pitäisi tsempata, mutta se on niin vaikeaa, kun on koko elämänsä ollut tunnollinen ja muita kunnioittava ihminen, joka ei käytä päihteitä tai alkoholia ym, en häiriköi ja silti sitä jää elämässään yksin, niin joutuu välillä miettimään, että mitä järkeä tässä on, kun ketään ei näytä kiinnostavan kierrätänkö oikein, laitanko roskat roskikseen, korjaanko muiden lattioille heittämiä roskia, kun samaan aikaan näen onnellisen parin kävelemässä käsi kädessä:( Ei ole minulta pois heidän onnensa tietenkään, mutta ahdistaa vaan niin paljon...

Tsemppiä kuitenkin aloittajalle ja muillekin, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Koitetaan jaksaa:)

Yksinäinen ei enää pitkään

Se mitä sanoit siitä, että nainen ei voi olla oikeasti yksinäinen ei pidä paikkaansa. Tiedän nimittäin kokemuksesta että voi olla. Itse olen 23 vuotias nainen, en koskaan ollut parisuhteessa ja olen edelleen neitsyt. Oikeita töitäkään minulla ei ole ollut. Koulutusta olen just hankkimassa. Olen myös tupakoinut 5 vuotta, lopetin vuosi sitten ja käyn nyt aktiivisesti salilla ja lenkeillä.
Sain voimaa muuttaa elintapojani koska ymmärsin miten moni asia elämässä on todella itsestä kiinni. Olen koko aikuisikäni ollut hyvin luiseva ja olen saanut siitä kommenttejakin (kerran eräissä bileissä joku mies tuli sanomaan minulle miten pieni ja luiseva olen, ja että naisen ei kuulu näyttää sellaiselta). Kukaan ei ikinä ole kiinnostunut minusta "sillä tavalla" vaikka olen ihan söpö naamaltani ja kropaltani, joten eristäydyin vuosiksi omiin oloihin, koska on täysin mahdotonta tavata yhtään ketään jos ei käy baareissa tai bileissä, jotka olen lopettanut. En ikinä laske sitä, että joku yrittää kännissä iskeä läpällä vain jotta saisi seksiseuraa, koska mitä hyvää sellaisessa on? Selvin päin ei kukaan ole tullut sanomaan että hei, olet kivan oloinen, lähdettäiskö kahville?

Vielä on olemassa onnettomampiakin naisia, jotka ovat lihavia, sairaita tai muuten vain rumia joita eivät edes yksinäiset miehet huomaa. Oletko ajatellut heitä? Onko koskaan tullut vastaan ajatusta "no tuollaista en missään nimessä ottaisi"? Koska jos on, niin se on aika tekopyhää.

Sen verran voin sanoa, että ulosantisi on tosi hyvä. Jos saisit muut asiat elämässäsi kuntoon ITSEÄSI VARTEN (ei naisten takia) niin en näe syytä miksi jäisit jalkoihin. Mene ulos, tutustu ihmisiin, valitse terveelliset elämäntavat niin ovet alkaa aueta. Ennen pitkää muut tulevat näkemään arvosi ja sinulle löytyy joku rinnalle. Koska naiset eivät arvosta miehiä jotka eivät arvosta itseään (itsensä arvostaminen: terveys, koulutus, arvot jne.) Olen kokemassa juuri tällaista transformaatiota ja huomasin että osittain jäin muilta huomaamatta koska en ottanut sitä huomiota itselleni, en lähestynyt ketään, aloittanut keskusteluja tai tarjonnut apua muille. Nyt se kaikki on muuttumassa päin.
Sinunkin tulisi ajatella että aiotko tehdä jotakin elämällesi, ja jos et, se mitä tulee olemaan on se mitä olet ansainnut.
Toivon kuitenkin että löydät motivaatiota jostain, mutta sen voin sanoa, että naisten jahtaaminen ei sitä ole :)

Norsu

Meitä yksinäisiä on muitakin, myös meitä naisia.
Luin viestejäsi pitkään, mutta sitten väsähdin. Naisten syyllistäminen ei auta omaa asiaasi.
Itse elin vuosia suhteessa, jossa en kelvannut. Lähdin pois ja ajattelin, että täytyy olla ihminen tässä maailassa jolle minäkin kelpaan.
Toisin kävi! Kirjauduin nettideittiin ja toiseenkin. Kävin treffeillä. Aina sama tulos. Viestitellessä olin ihana ja sydämellinen. Treffit meni ihan ok, mutta siinä se sit olikin. En kelvannu!

Luovuin nettisovelluksista. Keskityn itseeni, kotiini ja lemmikkeihini. Annan olla, koska en kuitenkaan kelpaa. En vaan jaksa...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat