Kommentit (12)

Vierailija

Olen nuoruudessani tavannut upean Hilja Laitisen useammankin kerran. Nyt vihdoin saan lukea hänen elämäntarinansa. Mahtava teko MeNaisilta julkaista sankarini tarina!

Vierailija

Oma mummoni syntyi v.1907 ja hänkin oli melko vasemmistolainen, mutta ei tietääkseni missään puolueessa eikä sentään joutunut vankilaan. Hän sanoi joskus, että kuuli ampumisen ääniä jostain pellolta v.1918, mutta ketään lähisukulaisia ei osallistunut kapinaan eikä teloitettu. Sodan jälkeen neljäkymppisenä hän alkoi äänestää Skdl:ää ja kuului Rakennusliittoon, harvinainen ala naisille varsinkin siihen aikaan.

Ylipäätään kokemukset vanhan ajan työväenliikkeen ihmisistä on pelkästään positiivisia. Kaikki joita lapsena sain tavata, olivat ihania mummoja ja pappoja. Melkoinen ero nykyään aika yleiseen entisaikojen vasemmistolaisten kauhisteluun.

Vierailija

Se osa maailmaa, missä hänen kaltaisensa ihmiset ovat päässeet niskanpäälle, ovat aivan hirvittäviä alueita. Kaikki osaavat puhua kauniisti, mutta ne varsinaiset teot puhuvat aina puolestaan. Kommunismi on kauhistuttava asia. Köyhän enemmistön äänillä varastetaan tehdyn työn tulos niiltä, jotka sen työn ovat tehneet. Varastamiseen perustuvat yhteiskunnat ovat yhteiskuntien irvikuvia. Ne ovat yhteiskuntia, missä on aina verkkoaita ympärillä ja ne aseet ovat suunnattu sisäänpäin.

Vasemmistolaisia ja kommunisteja pitääkin kauhistella.  Siihen kun on perusteltua aihetta.

Porvareiden lapsilla oli lämpimät vaatteet, koska porvarit olivat halunneet ostaa ne vaatteet lapsilleen.  He pitivät lapsistaan huolta.  Ei se mikään rikos ole.  Syy palelevan tytön kylmyyteen oli tosiasiassa se, etteivät hänen vanhempansa asiasta mitenkään erityisesti välittäneet. Se on se todellinen syy palelemiseen, mutta aina se on liian kipeä havaittavaksi ja tajuttavaksi, ja se vika täytyy löytää sitten jostain muualta.

Lopettakaa vasemmistolaisuuden ihannointi.  Siinä ei ole mitään kaunista.  Se on pelkkää katkeruutta ja kaunaisuutta ja parempiosaisten elämän märehtimistä ja sen haluamista itselleen.

 

 

Vierailija

1980-luvulla suomalaisten elintaso oli puolet matalampi kuin nykyään. Siitä voi ehkä päätellä mitä se oli vaikkapa 1910-luvulla. Ilmeisesti Suomi oli ennen vanhaan täynnä lapsistaan piittaamattomia vanhempia. Nykyään sentään hyvätuloiset välittää.

Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa on maailman laajimmat verovaroin toteutetut palvelut ja turva. En ole huomannut verkkoaitoja enkä sisäänpäin suunnattuja aseita.

Vierailija

Hilja Maria Laitila oli mummoni serkku. Olipa yllätys, että hänen elämäntarinansa (jota en tuntenut) löytyi täältä. Löytyihän se, kun älysin kokeilla hakea netistä. Tätä se sukututkimusharrastus teettää. Ja nyt rupes kiinnostaan, että kenenkäs tyttäriä se tämä Essi oikein onkaan ;-)

Vierailija

Hilja Laitinen oli mummoni ja hänen siskonsa serkku (Hilja ja Hanna). Tätini vierailivat joitakin kertoja Hilja Laitisen luona. Samaten Hannan poika. Kiitos jutusta, sillä en ole ennen tuntenutkaan noin tarkkaan Hilja Laitisen tarinaa. Nyt mietin, että kenenkähän tyttäriä Essi lieneekään ;-)

Vierailija

Upea nainen tuo Hilja. Vaatii sisua seisoa uskomustensa takana. Ironista, että häkki heilahti siitä, että ihminen halusi käydä koulua ja uskoi eri tavalla kuin valkoinen valtionjohto. Mielipidevainot...niistä on Suomessa oltu aika hissun kissun. Maalataan vain Mannerheimista jotain puolijumalaa. Itseä kiinnostaa hyvin paljon, mihin kommunistivainot johtivat. Suomessa oli Euroopan verisin sisällissota väkilukuun suhteutettuna ja aiheesta on vain vaiettu.

Vierailija

Hilja Laitinen oli mummoni ja hänen sisarensa (Hanna ja Hilja) serkku. Tädeiltäni kuulin monta kertaa ihailevia muisteluja Laitisen Hiljasta. He myös vierailivat hänen luonaan. Isäni oli siis Hilja Laitisen lasten pikkuserkku ja minä Hilja Laitisen lastenlasten kolmas serkku. Keitä he lienevätkään. Ja kenenkähän tyttäriä hienon jutun kirjoittaja, Essi, lienee? Kiitos jutusta.

Vanha Mies Lapista

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat