Kaupunkilomailijan huomio

Tirlittan

Krakova oli pullollaan ihmisiä.
Torit, kirkot ja linna olivat turvoksissa turisteista.
Mutta museot...ne kaikuivat tyhjyyttään.

Verkahallin yläkerrassa olevassa puolalaisen taiteen museossa noin kymmenkunta ihmistä vaelteli suurissa saleissa.
Jan Matjekon kotimuseon sivuhuoneessa vartijat perkasivat sieniä eivätkä ilmeet olleet kovin iloisia kun yksinäinen turisti ilmestyi paikalle keskeyttäen meneillään olevan työn.
Kirkkotaiteen museossa olin myös aivan yksin, eipä silti että se olisi minua pahemmin häirinnyt.

da Vincin maalaus Nainen ja kärppä oli siirretty linnaan koska sen kotimuseo on ollut remontissa.
Linnassa sille sitten olikin varattu aivan oma huone jonka ulkopuolella seisoi poliisi pistooleineen.
Sisällä huoneessa heitä oli kaksin kappalein vartioimassa arvotaulua.
Mitenhän mahdetaankaan hoitaa Mona Lisan turvallisuus?

Mieleen tuli että eivätkö museot enää kiinnosta vai mistä tälläinen yleisökato johtuu?
Eli taas uusi utelias kysymys, mitä te haette ja toivotte kaupunkilomalta?

Sivut

Kommentit (34)

4712

Museot vetää minua puoleensa. Niissä on aina mielenkiintoista silmäiltävää. En toki ylenkatso kirkkojakaan,niissä kiehtoo seinämaalaukset,koristemaalatut ikkunat sekä upeat taulut,myös alttari.
Sekä tietysti rakennetekniset yksityiskohdat, niissä on kätten jälki jotain sellaista mihin nykyrakentamisella ei päästä.

Monessa maassa uskonto on voimakkaasti läsnä. Siellä ihmiset saattaa käydä kirkossa päivittäin.
Suomalainen käy kirkossa ehkä rippikoulun takia,
häissä,kastetetilaisuudessa,hautajaisissa.
Tästä seuraa tilanne että kirkot eräissä maissa on täynä. Paikalliset käy ja vetää turistit mukaan.

Lisäksi kaupunkitutkailuun kuuluu joku hyperkauppa,ei välttämäti koon puolesta,vaan persoonallisuuden takia. Joskus elokuvan katsominen. Jokunen ravintola,kahvila, näissä on houkuttimena nälkä,maisemat,henkilökunta,sijainti,
omaperäisyys.

Lisäksi kaikkea turhenpaa. Ihmisten katselu,ruuhkaliikenteen kuvaaminen,puistoissa istahtaminen.
Eli en ole ehtinyt pitkästymään edes kaupungissa

maalari

Arkkitehtuuri kiinnostaa monia, kirkot Euroopassa ovat upeita verrattuna vaikkapa Pohjoismaisiin saati sitten muun maailman erilaisiin temppeleihin. Eurooppalaiset (katoliset) ovat uskonnollisia erilailla kuin suomalaiset tai luterilaiset yleensä. Katolinen kirkko sinällään on lämminhenkinen ja ihmisläheinen.
Ei mitään vikaa että matkailija tai muukin tykkää kiertaa paikallisten keskellä (ja muiden turistien myös), sehän on sitä jokapäiväistä elämää. Eurooppa on täynnä museoita, ei niihin kaikkiin jaksa mennä.
Oliko siellä nyt sitten jokin erikoislaatuinen museo jonka näkemättä jättämäminen teki syvän aukon sivistykseen?
Kyllä käyn myös museoissa, mutta kaikki eivät ole senväärtejä suinkaan. Kirkot ja muut huomattavat rakennukset ovat kiintoisampia, samoin taidegalleriat ja tietysti taidemuseot.
Onneksi voi vapaaehtoisesti valita missä käy.

maijki

Viime kesänä huomasimme tuon saman ilmiön Roomassa, ne muutama klassinen \'rysä\' näytti olevan pullollaan porukkaa (kuljimme vain jonojen ohi, koska ne ovat jo tuttuja paikkoja), mutta muut museot ja taidegalleriat kumisivat tyhjyyttään. Helteellä oli mukavaa piipahtaa vilvoittelemaan marmorin keskelle gallerioihin, kirkkoihin ja pikkumuseoihin, ihan jopa siinä Foro Romanumin nurkillakin ne olivat autioina. Monessa paikassa oli jäähdytyskin, eli oikein kivoja hellesään hetkiä niissä koimme. Emme niinkään lyhyillä kaupunkimatkoilla harrasta noita museoita kun jo ulkoinen kaupunkikuva on yleensä katselemisen arvoista, mutta Roomaa on jo koluttu moneen kertaan ja sivistyksen ohella helteessä haimme niistä vilvoitusta.

Matkalla Via Appialle pysähdyimme mielenkiintoisessa muurimuseossa, olimme ainoat asiakkaat. Samoin tuolla Appian varrella vain muutamilla katakombeilla oli väkeä jonoiksi asti, muuten saimme fillaroida ypöyksin, muutamasta autosta havaintoja. Komiat on muuten nuo vanhat akveduktit, niiden juurella menee fillaripolku. Aina yhden piknikin arvoinen paikka, jos haluaa kaupungin ulkopuolella piipahtaa.

Lupiini_60

Kaiketi riippuu kohteesta. Palasin juuri Lontoosta ja kyllä siellä National Gallery ja Imperial War Museum pullistelivat ihmispaljoudesta. Ihan vastaavasti Saigonissa talvella oli sotamuseo täynnä paikallista väkeä ja turisteja, se on kaupungin suosituin nähtävyys.

En ole muuallakaan tehnyt havaintoa, etteivät museot kiinnostaisi. Sana museo voi karkoittaa monet, mutta yhtä paljon on niitä, jotka tajuavat, ettei museo ole välttämättä yhtä kuin sata ikivanhaa ruukunpalaa vitriineissä.

Toki esim. Lontoossa jotkut museot ovat varsin massiivisia. Mutta mikä estää katsomasta vain osan kerrallaan. Sitä edesauttaa, kun ei ole sisäänpääsymaksua.

kulttuurifriikki

Kyllä museoissa sentään käy väkeä, mutta vähemmän porukkaa on ilman muuta kuin mitä jonkin ison kaupungin pääkadulla. Museoihin on tarjolla opastettuja kiertokäyntejä, niillä näyttää väkeä olevan.

maijki

Niin, oli sitten kyeessä minkä tahansa ison kaupungin top 5 tai top 10 museot/galleriat, niin aivan varmasti on väkeä, mutta kun poikkeaa johonkin pienempään, niin saa kyllä aika rauhassa katsella, juuri tuolla Lontoossakin tämä pätee oikein hyvin. Sherlock Holmesissakin vuosi sitten ainokaiset oltiin.

Taru

Kyllä museotkin kiinnostavat, mutta Krakovassa tuli varsinaisia museoita (eräänlaisia kai mm. linnatkin ovat) käytyä vain se, joka on Oskar Schindlerin entisessä tehtaassa, sekä pieni kierros Collegium Maiuksessa.

Aikaa oli yksinkertaisesti päivä tai pari liian vähän. Yksi kokonainen meni keskitysleireillä ja suolakaivoksessa, ja Wawelin kukkulallakin vierähti aikaa, sekä kirkoissa. Ja kun matkoilla(kin) tykkään syödä hyvin, niin lounaallakin tuli istuttua jopa 1,5 - 2 tuntia. (Paitsi Auschwitz-Wieliczka-retkellä, jolloin retkieväät syötiin bussissa.)

Minulle kaupunkiloma on sopiva annos museoita, kirkkoja, linnoja, puistoja, jokiristeilyjä, kävelyä ja hyvää ruokaa ja juomaa.

Tirlittan

Onhan tuo totta että pidennetyllä viikonloppu lomalla joutuu usein kohteesta riippuen raakkaamaan aika kovallakin kädellä tutusmiskohteitaan.
Me eläkeläiset olemme siinä onnellisessa asemassa että voimme viipyä kaupungeissa pidempäänkin ja tutustua niiden tarjontaan perusteellisemmin jo ensikäynnillä.

Krakovaa voisin hehkuttaa enemmänkin,uutena kohteena se kiilasi omaan kaupunkikohteitteni top 5 joukkoon lähinnä runsaan kuvataide tarjontansa ansiosta.

viisastuu edes joskus

Liittymättä kenenkään kommenttiin, aavistuksen aihetta sivuten totean että joskus oli tehokkuusajattelu hyvin korkealla jopa lomilla.
Päivät oli tungettu tavoitteita täyteen että helpommalla olisi töissä selvinnyt.

Nykyisellään on ohjelmavihkonen lähes tyhjä.
Toki pitkä lista kiinnostavia kohteita mutta ei velvoitetta kaikkia koluta.
Mitkä sopivssti kohdalle osuu niin sitten. Kiirettä en enää hyväksy.

matkalainen

Euroopan (Keski-Euroopan) kaupungeissa on niin paljon erilaista kuvataidetarjontaa: museoita, gallerioita, ettei niitä missään ehdi kaikkia tutkia. Ei tarvitsekaan mutta ymmärtäähän
niistä valita ne eniten kiinnostavat. Sama koskee museoita.
Suvut ja linnat eli se entinen elämä kiinnostaa, niihin on mukava tutustua. Luen aina etukäteen ennen matkaa mitä missäkin löytyy. Silloin se kiintoisin ei jää näkemättä. Kiintoisaan paikkaan voi mennä aina uudestaan,helpommin sujuu seuraavat reissut kun kokemusta ja pohjatietoa on kertynyt.
Seuraavaan kaupunkikohteeseeni menen runsaan kuukauden kuluttua.... nyt jo kymmenettä kertaa viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana. Ensin on tehtävä \"tylsä\" rantalomaviikko, vasta toinen tämän kesäkauden aikana.

tutkaillut ilmiötä

Hulppeat linnat on nähtävyyksiä monella mittarilla
Inhoittavan arkiihmisenä olen kummaillut,että miten noissa linnoissa on talvella tarettu. Toki aina jossain on hirveän iso avotakka missä metriset pölkyt on palaneet,mutta eihän ne tuota kivimäärää lämmitä eikä mahtavia,korkeita huoneita. Kyllähän läjä turkiksia alla ja päällä lämmön pitää nukkuessa mutta onko aamut olleet lokoisia kömpiä sieltä esille.

mummon mies

Linnat, kirkot ja museot. Museot taidemuseoista eläintieteellisiin. Koskaan en ole tullut museosta ulos ja ajatellut että eipä ollut käynnin väärtti. aina sieltä jotakin uutta mieleen jää.
Ja pubeissa on mukava maistella paikallisia oluita.

Lupiini_60

Lontoossa löytyi kyllä pienemmistäkin museoista ihmisiä. Esim. Saatchi Gallery, Whitechapel Gallery, Photographers Gallery, White Cube. Kaikki mainitut muuten olivat aivan ilmaisia, mikä ei kylläkään ollut kriteerinäni, kun niihin menin - Lontoo on kallis kaupunki ja saa siellä rahaa muutoin kulumaan. Lontoon kokoisessa kaupungissa on ongelma, mitä valita, kun kaikkea on aivan liikaa. Ehkäpä sitten joku jää vähemmälle.

Esim Sherlock Holmes. Its en ole lukenut ainuttakaan kyseisen herran teosta eikä siitä syystä museokaan kiinnosta. Olisiko Sherlock jotenkin vanhentunutta kamaa useiden tämänpäivän ihmisten mielestä?

utelias tarkka

Minä hakeudun innolla sellaiaiin kohteisiin mitkä on jääneet huomiota vaille.

Myöskin historia kiinnostaa joten ei haittaa vanhentunut asia.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat