Onko matkajuttujasi tai kuviasi julkaistu jossain?

Ulpukka

Itse en ole juuri tyrkyttänytkään mihinkään, paitsi tietty tuonne PA-palstalle jotain amatöörikertomuksiani olen laittanut ja kuviakin jonkin verran.
Ilta Sanomien lukijankuva/matkailu osiolle olen laittanut ja siellä niitä näkyy nytkin.Pari viikkoa sitten Saharan autiomaassa otettu kuva julkaistiin lehdessä,josta sain pienen palkkionkin.

Kommentit (6)

matkaaja

On aika monessa paikassa. Matkalehti teki eräästä erikoismatkasta jutun, siinä olin mukana eli lähinnä \"asiakkaana\". Olen toimittanut erästä lehteä myös, siinä ujosti julkaisin yhden oman artikkelini.
Olen toiminut myös vakikirjoittajana parissa paikallislehdessä.
Joillekin nettisivuille olen tänä vuonna laittanut muutaman kertomuksen. Näkyvät siellä edelleen.
kirjoittaminen on harrasteena ollut jo kouluajoista lähtien.

maijki

Omista privaattimatkoistani en ole juuri kuvia jaellut tai juttuja sen kummemmin väsännyt, mitä nyt muutamalle sukulaiselle uteliaisuuden tyydyttämiseksi ;) Kuvakirjoja reissuilta on sitten monikin plärännyt sohvallani.

Mutta olen reissannut myös lasteni harrastejoukkueiden kanssa ja nämä kuvat ovat päätyneet kuvat.fi -palveluun, joka ennen oli maksuton ja helppo keino jakaa kuvat kaikkien vapaaseen käyttöön, toki tunnareiden taakse. Myös muut matkassa olleet vanhemmat laittoivat hyvät otokset sinne. Reissujen järjestäjänä otin vastuulleni myös koota niistä matkajutut jakoon niin muksuille kuin vanhemmillekin muistoiksi ja samaan syssyyn lyhennelmät paikallislehtiin komeiden kuvien kera mitalit kaulassa. Olivat todella kivoja reissuja, jotka sujuivat aina hyvin - tosin ei kommelluksitta, pitäisikin laittaa tuonne sattumuksiin muutama hyvä juttu etenkin Kanadan helmikuisesta reissusta kun lentoyhtiö ja sää teki kepposiaan - ei se silloin naurattanut, mutta selvittiin niistäkin ;)

Näistä reissuista jäi ilmeisesti hyvät muistot myös muksuille, sillä edelleen kylillä moikataan, vaikka ensimmäisistä reissuista on jo kulunut monta tiimalasillista. Muistavat varmaan \'ankaran kapiaisen\' joka komenteli mennen tullen ;))

Arja

Matkaopas lehdessä; osiossa lukijamatkoja sekä PA:n sivuille olen matkakertomuksiani julkaissut + tuo omablogi. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja huomasin, että valokuvaalbumeihin ei juurikaan tule kirjoitettua itse matkasta. Blogit ovat avanneet tämän mahdollisuuden ja saan kirjoittaa aivan mistä haluan ja ikävä kommentointi jää kokonaan pois. Laskurin mukaan minulla on aika paljon lukijoita sivuillani. Minulla on muitakin blogeja kuin tämä matkablogi. Kirjoittaminen on todella hauskaa. Valokuvat elävöittävät blogia ja ne sopivat mielestäni niihin hyvin. Olen joskus lukenut matkailublogeja, joissa ei juurikaan ole kuvia, niitä ei tahdo jaksaa lukea. Sitten kieliasu on tärkeä, vaikka minullekin tulee virheitä ja toistoa. Mies on hyvä kriitikko, joka näkee virheet. Itse sokeutuu omille virheilleen. Kuvakirjoja olen myös tehnyt, mutta kirjoituksen osuus niissä jää pieneksi. http://vesvuarja.vuodatus.net/

Tirlittan

Minäkin olen hieman kirjoitellut vaihtelevalla menestyksellä ja ihan harrastepohjalta.
Parissa suomalaisessa matkailualan lehdessä on julkaistu juttujani ja palkkioilla olen tehnyt monta uutta matkaa.
Harvoin harrastekirjoittelija kuitenkaan palkkion vuoksi kirjoittaa vaan lähinnä saadakseen lukijoita tekstilleen.

Suomea olen tehnyt tutuksi kreikkalaisessa lehdessä kirjoittamalla kotimaastamme, sen luonnosta ja ihmisistä.
Myös paikallislehden lukijamatkoilta olen pyynnöstä kirjoittanut \"raportteja\" harmi että nämä mukavat matkat ovat sittemmin lopetettu.
Mukava oli matkustaa ja hauskaa oli kirjoittaa!

Erään rotujärjestön lehdessä minulla oli vuosia oma palsta.
Vaikka pääasiallisesti kerroinkin elämästä ja kommelluksista koiralauman emona, on matkailu kuitenkin iso osa elämääni joten usein sitä joukkoon ujutin.
Niin ja tuo PA palsta, sieltä löytyy kertomuksia nimimerkillä pelakuu.

Minulla on aina ollut halu kertoa, kirjoittaa ja jakaa tariniota,hyvä että tällekin tarpeelle löytyy väyliä.

Pssttttt

Minä olen vissiin huomiokammoinen: en voisi ajatellakaan, että omalla nimellä pitäisi julkaista jokin matkajuttu jossain lehdessä.

Tästä huolimatta olen kirjoittanut ammatillisia lehtijuttuja ja omalla nimellä tietenkin.

En halua, että minua yksityishenkilönä huomioidaan mitenkään. samasta syystä en vietä mitään merkkipäiviäkään.

4712

Kolme kirjaa on pitkien synnytyspolttojen jälkeen putkahtanut maailmaan.Paino/kokoluokka 0,400-0,650 kiloa. Kovat kannet ja kuvien takia hyvä paperi.
Kenties mahdollisesti teetän pienen painoksen joka kattaa suvun että ystävät

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat