Uusia matkakertomuksia

Tirlittan

Minua on moitittu siitä että olen kirjoittanut matkakertomuksia ja vieläpä aivan yhdentekevistä tusinakohteista.

Mitä olen tätä palstaa seurannut niin täällä on paljon käyttäjiä joilla on hyvin sujuva ulosanti ja kirjoitustaito.
Lisäksi heillä on takanaan paljon kiinostavia matkakohteita.

Niinpä haastankin nyt esim. Kaktuksen,Tättiksen ja monen muun kertoilemaan matkoistaan.
Tuosta Majkin ranskan jokiristeilystäkin olisi mukava kuulla enemmän.

Niin ja tuo nimmari Uusi Seelanti helmikuu joka aikoinaan myös haikaili erikoisten kertomusten perään, matkasi lienee jo tehty joten kerropa siitä meille....

Hyvät, mukavat kertomukset ovat ainakin minun mielestäni sitä matkailupalstan parasta antia.

Sivut

Kommentit (19)

itsesuojelua

Moitittu,haukuttu,piruiltu. Eli siinä syy miksi ei innokkaita kirjoittajia.
Tusinakohde,arkinen asia? Eihän toki.Pelkkää ylimielistä höpötystä. Käytännössä kohteet missä käy paljon porukkaa, löytyy myös lukijoita jotka vertaa ett miten muut,onko yhteisiä kohtia,kuin selvisi.
Mikään kohde ei ole arkinen, ehkä tavanomaisempi kuin joku eksoottinen saari merten selän takana,
Tietysti jos usein käy,niin hehku laantuu,mutta ei kymmenenkään matkaa samaan kohteeseen mitään pilaa. Käyhän ihmiset rantasaunoillaankin satoja,tuhansia kertoja, vai onko niin että \"arkinen\" innostaa.

Tavallisen tallaajan tarinat puree ihmisiin.Helppoja lukea kun ajatusmaailma on perustasolla ilman luonnevikoja. Inhimillisiä
värikkäitä lomapäivän tapahtumia,helppo samaistua.
Mutta ei kukaan halua jutun perään halveksivia tokaisuja,piikittelyä. Arvostelu on asia jonka voi myös tehdä korrektisti vaikka asia olisi kielteinen. Mutta ei onnaa täällä. Tulee vain herjaa halppiskohteesta,vaikka olisi 5000e viikossa törsännyt,sekä tietysti elintärkeät huomiot yhdys-sanoista.

On tuotettava pettymys aloittajalle.Kuten moni muukin on ilmoittanut,niin ei tänne juttua.

Hese

Pyörrettäköön vielä kerran pyhä päätökseni ja puututaan thän asiaan tämän verran: Pari vuotta sitten kävimme ajelemassa omalla autolla Saksa/Itävalta/Italia akselilla. Varovasti kyselin kaiken entisen loanheiton jälkeen, uskaltaisinko kirjoittaa matkakertomuksen. Sain sen verran kannustusta, että kirjoitin sen. Ja mitä tapahtuikaan? Taas alkoi sama rääviminen, herjaaminen, sanomisieni vääristely jne., että päätin sen olleen viimeinen kerta.

Anteeksi asiallisille keskustelijoille.

turhauttavaa lässynlässyn

Matkakertomukset on tällä sivustolla haukuttu läpikotaisin. Sekä niiden kirjoittajat. Joten nyt on tyytyminen viestiketjuihin jossa kysellään täysin toisarvoista. Niinkuin lentokoneet ja niiden palvelut. Miltä tuntu,oliko hyvä,ymmärtikö suomea,oliko töykeitä ?
Tai jostain hotellista,millasta,oliko huoneet isoja,oliko rantaa,oliko altaita,oliko vesi lämmintä,oliko ravintola,liikenne,kaukana,lähellä,
palvelutaso,henkilökunta,minkä maalaisia asikkaat.

Noihin kaikkiin löytyy netistä tiedot ja oikein hotellin omalta sivulta.

Jos lomankohteen tärkeimmät kyselyt on tuota tasoa
niin hupaisaa leikkiä maailmanmatkaajaa ja kokemusta on.

aloittajalle

Hesen selostus eli vastaus aloitukseen on just niin oikea kuin olla voi.
Turha maanitella ketään kirjoittamaan matkakertomuksia, haukkuminen siitä on palkkana. Siitä on aivan tarpeeksi osoitusta, nythän meno täällä on jo kuin .... sanoisiko avo-osaston kahvihuoneessa! Eli ei mitään järkeä.
Ja tuo minäminäminä , se tympii!

ihmettelevä

Edellinen sallisi vain matkakertomukset, ei kyselyitä hotelleista.Outoa sillä esim. hotellilla on suuri merkitys, siitähän maksetaan samoin kuin lennoista. Nyt en ymmärrä yhtään enkä sitäkään että kaikilla tärkeät asiat eivät ole samoja.
Jos jonkun majoituslaitoksen huoneet ovat pieniä, likaisia kopperoita, äänieristys olematon (ja seinän taa tai ala/yläpuolelle majoittuu suomalainen juoppopari, kyllä siinä muidenkin loma on pilalla. Nuo \"paperiseinäiset\" huoneet ovat yleisiä mm. Kreikassa.
En ymmärrä myöskään sitä että joku haluaa vain muutamein kirjoittavan täällä - se on jo rasismia, nettirasismia. Syy tietysti se että on erilaisia kohteita sattunut löytämään ja matka on ollut kiva. Sitä ei voida näköjään sallia.
Matkakertomukset tietysti haukutaan lyttyyn, sitä kovemmin mitä \"hienommalta\" matka näyttää eli onnistuneelta.

-lämpötyyny

Sen verran minäkin kommentoin samoin kuin Hese, että en aikonut edes mitään viestiä tänne enää koskaan heittää, vaikka esimerkiksi Maijkin jokiristeily kuulosti aivan ihastuttavalta ja Fanitalianan huomiot Rooman eteläpuolisesta Italiasta olivat mielestäni erittäin osuvia ja tunnistettavia. Tai Ernestin noutokeikka kuulosti hauskalta, joskin itse hain karvaisen lapsenlapsen vain naapuripitäjästä :). Mielestäni onkin sääli, että sivistynyt nettikäytös on täältä...kirjoitusterapiafoorumilta...niin kaukana, koska jos ei itse viitsi/uskalla/ehdi pitempiä kertomuksia kirjoittaa niin olisi se oikein edes kiittää kirjoittajaa mukavasta virtuaalimatkaelämyksestä! Mutta siitä seuraa usein epäilys, että on vähintäänkin kirjoittajan paras kaveri, jos ei itse kirjoittaja suorastaan :). Ja joka tapauksessa mielipiteesi on väärä.
Joten siis kiitos matkakertomuksista niitä kirjoittaneille ja hyvää kesää, toivottavasti tässä sellaistakin vielä Suomeenkin saadaan. Ja juu, yksi viikko on ainakin lämmin halveksitulla Turkinmaalla karmeassa rantarysässä (tämä on siis sarkasmia, kirj.huom.)!

Tirlittan

Juuri tuota minä vähän pelkäsin ja ounastelinkin, kukaan ei halua matkoistaan kirjoittaa koska heti haukutaan ja irvistellään.
Muistan hyvin tuon Hesen kertomuksen, hauska juttu heti otsikosta alkaen--vaikka satoikin.
Ja sitten alkoikin veden sijasta tulla kuraa...

Johtuisiko tuo minäminäminä ehkä siitä että tyyppi puhuu vain omasta puolestaan ja omalla nimimerkillään?

Tirlittan

Kun katselen ensimmäisen sivun ketjuja niin ainakin kahdessa, pikkusattumuksia matkalla sekä Kiinaan toivotaan matkakertomuksia ko. aiheista.
Edelleen näyttää siltä että asialliselle, valvotulle matkakertomuspalstalle olisi kovastikin kysyntää.
Onhan se kummaa ettei sellaista saada aikaiseksi, ihmisiä näyttäisi kuitenkin kiinnostavan enemmän nämä \"ah, niin kotikutoiset kertomukset\" kuin matkalehtien ylimalkaiset kohde esittelyt.

Ulpukka

Mielelläni lukisin matkakertomuksia.Monet kirjoittaa käymistään paikoista pelkkiä kohde esittelyjä,joita kuitenkin löytyy matkanjärjestäjien sivuiltakin,ainakin se oleellinen.
Mielenkiintoista olisi lukea kerrontaa matkan tapahtumista,retkistä,mitä mukavaa koit,mitä kommelluksia sattui tai mikä ehkä pänni lomallasi.
Omakohtaisia elämyksiä,niitä joita jokainen kokee samassakin paikassa hyvin eri tavalla.Ja myös kertoo omalla tavallaan.
Hyviä juttuja kyllä oli Pa-sivustolla.Monet kirjoittivat elävästi niin, että lukijakin koki tekevänsä matkan kirjoittajan kanssa.Mutta eipä ole enää.Valitettavasti.

Jos vielä löytyisi sellainen foorumi,johon voisi kirjoittaa ilman, että raadollinen rähjääjä porukka alkaa juttua välittömästi ruotimaan.Toivotaan,vaikka toivoa ei olisikaan

Matkaohjus

Olishan tuo kiva että edes joku iltapuhde olis
nasevaa luettavaa jollain tutulla sivustolla.
Matkalehtiä ei tule ostettua, tuhteja opuksia mutta kun rääsän poistaa, niin lukuhetki jää lyhyeksi. Lisäksi osa kirjoituksista on koottu netistä, tai ehkä käyty lomalla yhtiön lukuun ja
herkutellaan kalleimmissa liikkeissä,ravintoloissa
Joten ei kiitos.

Valvonta. Lähtökohta hyvälle sivustolle. Matkajutut lisää suosiotaan koska muut lomaanliittyvät asiat,liput,laput,majoitus,lennot,
ja sen sellaiset löytyy netistä. Toki niistäkin voi keskustella, ninmareiden kanssa jotka on sivuston vakikäyttäjiä.

Tämähän on ihan höperön hommaa että joku heittää kyselyn jostakin vain kirjoitellakseen tyhjää.
Eli juttujen takana pitää olla ihminen,ei palkattu sisällöntuottaja.

Sirpale

Lueskelin noita pikkusattumuksia,eli kertomuskokonaisuuksia joista nuo on nipsastu.

Lomat on ratevia. Pikkuasiatkin voi olla mukaansatempaavia. On sitten eri asia,kuka ne huomaa sekä esille tuo rennolla kirjoituksella.

Hyvä luettava kelpaa aina. Ei niin kiirettä tulekkaan etteikö välillä syvenny harmittomaan viihteeseen joka pitää tai palauttaa hyvälle tuulelle.

huomioita

PA-sivusto oli hyvä matkakertomussivusto.
Muutama räyhääjä pilasi senkin (niinkuin nämäkin keskustelut) eli ei sinne uskalla kirjoittaa, saa kiroilevan eukkolauman niskaansa. Täällä niistä samoista joku kehuskelee itseään, joku taas heittää pikkuherjojaan syyllistäen muita.
Täällä ei ole osiota kertomuksille, ei se onnistuisikaan, koska täällä ei toimi valvonta eikä kirjautumista ole.
Kokemus, oma siis, ja tuttavien vinkit on parhaat pohjatiedot. Matkalehtien sivut täyttyvät mainoksista, lisänä joitain kotikutoisia, simppleitä tarinoita lukijoilta. Ei niitä juuri viitsi lukea, siis lehtiä.

4712

....en ole katkera mutta kuitenkin....

Minua kiinnostaisi kertomus kuinka kiroileva eukkolauma hyökkäsi niskaasi. Ottaen tuon petolauman huomioon,miten selvisit tilanteesta.
Hirveä taistelu palstatilasta ylivoimaista vastustajaa vastaan.

Oikeesti kirjoitin hiton hyvin tuon kysymyksen.
Kyllä kantsii ylpistellä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat