Vinkkejä Lontooseen

Uusi Lontoon reissu

Vaikka netti on pullollaan, toivoisin saavani omakohtaisia ja persoonallisia vinkkejä Lontoon matkaa varten. Olen käynyt kerran kaupungissa ja jäin koukkuun heti. En ole kauhean kiinnostunut ns. perinteisistä nähtävyyksistä ja niistä löytyy tietoa muutoinkin.

Joku persoonallinen kohtuuhintainen hotelli, edullisia lounaspaikkoja. Kiinnostavia kohteita, joita ei pahemmin mainosteta, löysin esimerkiksi elokuvamuseon eilen netistä sattumalta. Vaatteita aikuiselle naiselle, ei siis mitään Primarkia mutta ei mitään pönäkkääkään. Mitä hyviä käytettyjen vatteiden liikkeitä suosittelette, kävin muutamassa, mutta niissä tyyli oli kovin nuorekasta minun makuuni, alle kolmekymppisille. Toreja ja markkinoita kiersinkin sen minkä ehdin, niistä poimin seuraavalla matkalla uusiksi parhaat palat.

Aion tehdä uuden matkan Lontooseen ehkä elokuun lopussa, ehkä syyskuun alussa, riippuen miten saan järjestymään. Pidennetty viikonloppu siis.

Kiitos jo etukäteen, jos vastailette.

Kommentit (13)

En muista nimmaria

Ei sitten yhdenyhtä kommenttia!

Hotellin jo varasinkin, siitä en tarvi suosituksia. Mutta persoonallisia vinkkejä muutoin otetaan vastaan edelleen.

vinkittäjä

No joo, tuonkokoiseen kaupunkiin vinkittäminen on aika uskaliasta, etenkin kun ei tunne ihmistä. Jos on jo kerran käynyt, osaa varmaan täydennyksen hakea itsekin.
Jos Lontoosta löytyy In Your Pocket-vihkonen, se kannattaa hakea netistä ja tulostaa. En tiedä löytyykö sitä, aika kattava tuo vihko on eri kaupunkien osalta. \"Kannattaa\" varmaan mennä just nyt Lontooseen, hinnatkin ovat pilvissä!!!

Se joka aloitti

Eihän tässä mistään \"osaamisesta\" ole kyse, vaan persoonalliset vinkit kiinnostaisivat. Ei mitään pönäkkää ja perinteistä.

Satu

Ruokamarkkinat ja muut katumarkkinat lienevät sinulle tuttuja tekstisi perusteella, mutta suosittelen Camdenista kanavalaivamatkaa pois. http://www.londonwaterbus.com/

Hyvin laiskasti olen koonnut Lontoon ruokakohteista itselleni ylös muutaman paikan http://tsajut.blogspot.fi/search/label/Lontoo

Olen itse tyttäreni ja äitini kanssa koettanut kiertää Lontoota laajemmin, tutustuen erikaupungin osiin, homma on tosin vielä pahasti kesken. Kulkuvälineinä meillä on usein bussi, sieltä näkee maisemat, toisin kuin metrosta sekä pyörät.

Koetamme kiertää erilaisia puistoja läpi, vaikkemme kovin innokkaita puutarhureita ole. Kew garden on yrityksistä huolimatta vielä kokematta.

Idässä Brick Lanen jne markkinat jaksavat kiinnostaa http://www.sundayupmarket.co.uk/.

Itse olen ostanut Lontoosta paljon hyvin virallisia vaatteita jotka kelpaavat konservatiiviseenkin työpaikkaan. Vaatteet olen ostanut niin katumarkkinoilta, Primarkista, TopShopista kuin M&M. Briteissä töihin pukeudutaan konservatiivisesti ja siksi sieltä löytyykin liki joka kaupasta aikuisvaatteita :)

Viime matkalla kävin tyttäreni kanssa katsomassa Hiirenloukun ja se oli ihana elämys, teatteri oli hyvin kaunis.

Tässä ei hirmuisesti tullut mitään uutta esiin, mutta toivottavasti tästä oli edes hiven apua. Ihanaa matkaa :)

taikapeili

Persoonallinen vinkki tuntemattomalle ihmiselle, siinä on kyllä haastetta aivan liikaa. Mikä siis on persoonallista kellekin, vaikea sanoa.

Erittelyä

Ja sitten on vaihtoehdoksi jätttävä viesti, jossa ei sanota mitään.

Persoonallinen on yleensä jotain muuta kuin perinteiset nähtävyydet.

Rottakuningatar

---Persoonallinen vinkki tuntemattomalle ihmiselle, siinä on kyllä haastetta aivan liikaa---

Onhan siinä liika haastetta, jos itse ei käy kuin niissä standardikohteissa ja vieläpä opastetusti.

Ajna (ent. Anja)

Kiitos Satu hienoista ja hyvistä vinkeistä. Pitääpä laittaa talteen seuraavaa Lontoon matkaa varten, edellisestä onkin jo aikaa useampi vuosi.

AjnaAlie

Eilisessä Hesarissa (27.7) oli kaksi sivullista ei-tavanomaisia Lontoon vinkkejä olympialaisvieraita ja miksei muitakin silmälläpitäen. Jutussa mainittiin myös meno-opas Time Out London 2012

Uusi Lontoon matka

Time Outin opasta vuodenlta 2012 ja etenkin nettisivuja suosittelen minä itsekin. Varsinkin nettisivuilta löytyy hyviä vinkkejä. Myös Mondon sivuilta löytyy juttuja, siis nimenomaan sivuilta, pari vuotta sitten tehty kirja tuntuu hieman vanhentuneelta ja ehkä ylimalkaiseltakin kun muutakin on tarjolla.

Ongelmana on edelleen se runsaudenpula, ei niinkään se, ettei tekemistä löytyisi.

Satu - Tsajut

Mikko Takalan kirja 100 parasta Lontoo, readme.fi 2012 oli mukava löytö. Mikko esittelee kirjassaan erilaisia ruoka-, ostos- ja juhlimispaikkoja sekä muutaman hotellin.

Mutkailija

Hypätkää metroon (tai bussiin) ja ajakaa pääteasemalle.Esim. High Barnet pohjoisessa. Etsikää kylän (osa Lontoota) pubi ja käykää pintilla. (Pint of beer please). Kävelkää sieltä etelään päin Kings roadia pitkin (ensin nimeltään New Kings Road,sitten muuttuu Kings roadiksi). Ei tarvitse kääntyä mihinkään, Kings road päättyy Knightsbridgeen Harrodsin tavaratalon luo (mikä on nähtävyys itsesään).
Chelsean trendikäs kaupunginosa on Kings roadin ympärsitössä. Siellä on kivoja pikku kauppoja (ja vähän isompiakin) ihania kahviloita. Kävelymatkaa on ehkä noin 3-4 kilometriä.Kauniilla säällä ja eri paikoissa poiketen sen jaksaa leikiten.
Enjoy your trip!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat