Matkailu Iso bisnes

3vtm

Eri instanssien Suomesta kasaamaa tietoa.
Täällä kävi viime vuonna noin 4 miljoonaa venäläistä eri pituisilla loma ja ostosmatkoilla.
Toki syitä on muitakin mutta yleisimmät.

Jättivät valtioomme reilun miljardin edestä euroja.
Noin 40 % Suomeen suuntautuvasta matkailusta on Venäjältä.

Ollaanpa naapureista mitä mieltä tahansa, niin kannattaisi unohtaa sodat ja järjestelmäerot.
Kansaa ei pidä syyllistää jos poliittinen johto ei miellytä.

Täällä on mainittu usein ulkolaisissa lomakohteissa venäläiset häiriköiksi. Kumma ettei suomessa isoa porua vaikka päivittäin niitä täällä on yli 11000 ihmistä (keskimäärin) Vastaa aikas isoa hotellia tuo lukema.

Kommentit (10)

nimimerkki

Mielipiteeseen on jokaisella oikeus. Aloittajan viestistä paistaa poliittinen suuntaus vahvasti.
Mitä mainittuihin kansalaisiin tulee ovat käytökseltää myös Suomessa suhteellisen outoja, siitä on saatu kommentteja hotelleista. Tarkemmin en viitsi eritellä, vastaväittäjät eivät asioita usko kuitenkaan.
Kaikkialla venäläiset ovat eitoivottuja asiakkaina ja juuri käytöksensä ja tapojensa vuoksi. Tarkoitan siis muita Euroopan maita.

K-väiski

Sinusta ei olisi ainakaan kauppiaakksi.

Mitä poliittista suuntausta tuossa.

Minäpä tiedän mitä matkailuautomerkkiä tuodaan suomeen eniten. Mutta en kerro koska näkyy olevan poliittista suuntausta.

En vihaa mitään valtiota. Mutta entä itse,näyt vihaavan kaikkia.

Tirlittan

Minä taas olen saanut sen käsityksen että vaikka venäläisiä maailmalla mollataankin niin heistä ei silti haluta luopua, ovat sen verran isolla kapasiteetillä matkalla maailmalla ja matkailuyrittäjille tuloa tuomassa.
Euroopan kaupungeissa on ravintoloissa venäjänkielisiä ruokalistojakin, asiakaspalvelussa venäjänkielentaito on kova sana.

Mitä taas tulee venäläisten matkailijoiden röyhkeyteen, siihenkin löytyy selitys.
Venäjällä on paljon näitä äkkirikastuneita, raha on tullut yhden sukupolven aikana.
Se antaa vallan tunteen ja tunteen siitä että olen muita parempi, minulla on oikeus......

Onhan tuota nähtävissä meillä Suomessakin, äkkirikastuneet elvistelee rahoillaan ja katsoo halveksuen muita, ns. \"vanha raha\" pitää matalaa profiilia.

Kielen opiskellut

Ehkä syy siihen että venäläisistä ei suomessa tykätä, on historia ja se että he tekevät rikoksia suomessa. Onhan suomen vankiloissa 500 vankia itäblokista, heistä suurin osa venäläisiä.
On toki venäläisissä kunnon ihmisiäkin, he jotka tekevät rehellistä työtä mm.sairaaloissa ja palvelutaloissa.

mökkikylän ukko

Kävijämäärään nähden 500 linnaan tuomittua on minusta pieni luku. Noista valtaosa liittyy erilaisiin salakuljetusjuttuihin.

Mutta aloittaja ilmeisesti tarkoitti matkailuun liittyvää kirjoittelua.
Itse ihmettelin näitä engelsmanneja joka aikoinaan piipahti yliäänikoneella lapissa ja isolla rahalla.
Toinen ryhmä nykyisellään on aasian suunnasta törmäävät ryhmät.Outokseltaan tuntuu hassulta mutta heille metsät ja järvet on salaperäistä ja kiehtovaa. Toki he kaupungissakin pyörii ja kuvia räpsiivät. Jopa kolme-neljä kameraa kaulassa.

Kaikenkaikkiaan mukava että Suomi kelpaa vaikka syrjässä ollaankin.

valitettava asia

Tietysti matkailua helpottaa kun raja-asemat on suhteellisen avoimet. Olisin kuitenkin tykännyt että kontrollia olisi pidetty suhteellisen tiukalla. Eräs kielteinen lomalaisryhmä on kerjäläiset. Kyllä apu pitäisi tulla lähtömaassa eikä täällä suomen puolella. Toinen kielteinen touhu on eriasteiset rikolliset ainekset. Täältähän on paljastunut ihmiskauppaa myöten kaikkea epämukavaa. Huumetouhut,rahanpesut.

En vastusta matkailua,mutta lieveilmiöt pitäisi saada pysymään minimissä.

ei häiriöitä

Ainahan muista maista ja heidän ihmisistä on jotain häijyä kehitelty. Jenkit saa kyytiä,hurrit on nollaryhmää ja venäjän ihmiset on mitä on vaikka voissa p,,,,,,

Mutta täällä sivustolla on irvailu mennyt liian pitkälle. Kun vielä olemme matkailuaiheisella osiolla,niin pitäisi naapurimaa jättää rauhaan.
Toki tiedän että heillä on erilaisia tapoja kuin meillä,mutta onko se rikos. Itse olen kohdannut heitä muutamilla reissuilla ja ainoa mikä pisti silmään,niin rouvat oli tyylikkäitä,ukoilla tuhdisti rahaa. Aivan asiallista ryhmää.

elämysjunailija

Todella mittavaa touhua suoraa ja välillisesti.
Pelkästään matkatoimistot,linja-autoliikenne,lennot,hotellit ja majoitus,opaspalvelut sitoo pelkästään suomessa tuhansia.
Välillisesti matkaajat käyttävät myös palveluja,ostaessaan varusteita,vaatteita,tuliaisia,lippuja eri tilaisuuksiin, vuokraavat kulkupelejä.

Asia koskettaa lähes kaikkea elämän alueita.
Hyvä vaiko paha ?

Ile

Tulin juuri Kyproksen Pafoksesta ja siellä oli kohtalaisen paljon venalaisiä matkailijoita, englantilaisia eniten. Viime vuonna Montenegrossa oli mys paljon venalaisiä ja muutama vuosi sitten Hainanilla valtaosa oli venäläisiä. Eli ne edustavat todella suurta osaa Suomen lisäksi monen muun maan turistibisneksessä.

Oma havaintoni on että he ovat keskimäärin aivan hyväkäytöksistä väkeä. Joillakin on vaurastumisen kulttuuri sen verran nuorta että kuvittelevat että sen näyttäminen tuo arvostusta maailmalla. Kyllä railakkaimmat juhlijat tulevat aika usein Britannian seudulta.

Toki olen todennut saman kuin joku tässä aiemmin että muiden matkailijoiden keskuudessä venäläiset eivät ole ykkösssuosikkeja, kuten eivät varsinkin takavuosina saksalaisetkaan, mutta häiriköitä kummatkaan eivät ole. Enennänkin omilla tottumuksillaan kulkevia. Kuten me muutkin...

Politiikan sotkemista suhtautumisessa venäläisiin en oikein ymmärrä ellei joku sitten muistele yli 20v sitten hajonnutta kommunistista Neuvostoliittoa. Venäjä on yksi maailman kapitalistisimmista maista nykyään. Onko se hyvä vai huono asia, saa jokainen päättää itse. Matkailuun sitä asiaa en sotkisi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat