Koska sinua \"jutkautettiin\",huijattiin matkalla viimeksi.

Ulpukka

Hävettää melkein kertoa,mutta Matmatassa Tunisiassa Saharan reissulla viime kuussa oli niitä\"pässinkarvan\"kauppiaita ja päätin ostaa kaksi kaunista karvaa terassituolien lämmittimiksi syksyisiä illanistujaisia varten.

Kaunis oli karva katsella ja pehmeältä ja hyvältä se käsissä tuntui,eikä hintakaan päätä huimannut.
Kauppa sovittiin ja raha vaihtoi omistajaa.
Myyjä ilmoitti,että hän laittaa karvat kantopussiin ja samassa hän oli jo tehnyt silmänkääntötempun ja sujauttanut säkkiin kaksi kapista karvaa,joista toinen on pienen karitsan karva,toinen isompi,mutta huonosti parkittu ja reikäinen.
Nyt olen niitä kotona silitellyt ja harjannut,saanut ne jonkin näköiseen kuntoon.
Kyllä mua keljuttaa, mutta islamilaisten mielestä vääräuskoisia saa hyvällä omallatunnolla jymäyttää.Ja omaatuntoahan niillä ei edes ole.

Kommentit (5)

riksa

Lainaus:
Kyllä mua keljuttaa, mutta islamilaisten mielestä vääräuskoisia saa hyvällä omallatunnolla jymäyttää.Ja omaatuntoahan niillä ei edes ole.

No, ei ole meillä kaikilla kristityilläkään omaatuntoa. Kuka meistä nyt sitten edes on kristitty ja kuka vain \"kristitty\"!

Islamilaisiakin on moneen junaan. Voi olla ettei kaikki Matmatan berberit edes kumarra Mekkaan päin. Pitää ottaa enemmänkin huumorina tuo \"lupa jymäyttää\". Ei se mikään sääntö ole. Valitettavasti sinulla oli hieman huono tuuri. Mustia lampaita mahtuu joka laumaan.

kokemus

Välimeren eteläpuolella on huijareita enimmäkseen. Ovat ammattinsa osaavia.
Itse en ole tullut huijatuksia kuin kerran ja se tapahtui Kreetalla pari vuosikymmentä sitten. Agioksesta mentiin Iraklioniin ja torikadulle tai mikä sen kadunpätkän nimi virallisesti lieneenkään, siellä on kuitenkin markkinat. Ukko myi mausteita, mm. sahramia. Ostin pienen pussukan mutta kotona havaitsin ettei se mitään sahramia ollut. Sille torille en sen koommin ole mennyt, eipä kovin usein koko Kreetalle. (ei toki pelkästään tuon väärän tavaran kauppiaan takia vaan muutenkin).

3vtm

Fiksu katsoo mitä ostaa ja mistä maksaa.

Tietysti se yksinkertaista kiukuttaa oma huolimattomuus, mutta kannattaako muutaman kolikon takia kaksikymmentä vuotta vihata jotain valtiota.

Uskomatonta

Tirlittan

Minua on varmasti matkoillani huijattu monen monta kertaa ilman että olen sitä edes huomannut!

Viimeisin tiedostettu huijaus sattui tämän vuoden alussa Roomassa.
Colosseumin edessä pyörii monenlaista yksityisyrittäjää jotka myyvät jos jonkinlaista tarpeellista tavaraa ja aina ilman kuittia.
Huonoilla ilmoilla on myynnissä sateenvarjoja ja kun taivaalta rätki räntää oli tuollainen hyvinkin tarpeellinen tavara.
Myyjä avasi varjon näyttääkseen että se varmasti toimi, mutta laittoi sen samantien myös kasaan.
Kaivaessani rahaa laukustani varjolle oli tapahtunut jotakin mystistä,sillä siirtyessään minun omistukseeni se kieltäyti toimimasta.
Myyjä oli tietysti siinä vaiheessa jo tipo tiessään.
Vaikka kyse oli vain muutamasta eurosta niin räntäsateessa se harmitti.

Anja

Tämän otsikon alle sopii varmaan Sehän tiedetään, että kauppiaat huijaavat tai ainakin yrittävät maksimoida voittonsa maassa kuin maassa. Ainoaa omalle kohdalle osunutta huijausta kutsun \'viralliseksi\' huijaukseksi.

Olin omatoimimatkallani Italiassa muutama vuosi sitten ostamassa Napolin asemalla junalippua Roomaan. Uniformupukuiset lipunmyyjät istuivat lasein erotetuissa kopeissaan kuten rautatieasemilla tapana on.

Lippu maksoi 17,50 euroa, ojensin luukusta 20 euron setelin, virkamies otti rahan, tulosti lipun ja laittoi sen luukusta minulle. Luukussa ei ollut vaihtorahoja, joten pyysin niitä, mutta virkamies levitteli vain käsiään. Pyysin uudelleen, jolloin hän teki paperille laskelman: 20€-17,50€=2,50€ samalla elehtien, että kaksi ja puoli euroa, mitä se nyt muka merkitsee, eikä suistunut antaa rahoja!

Olin hämmästynyt ja raivon partaalla! Siinä jonossani ei ollut ketään muuta (miten voikaan Napolin asemalla olla sellainen hiljainen hetki!), yhtään poliisia ei näkynyt ja juna lähti muutaman minuutin päästä. Minun oli pakko juosta junalle ilman vaihtorahojani!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat