Prahan koirat ravintoloissa

Tirlittan

Viime Prahan matkalla herätti huomiotani se seikka miten paljon kaupungissa oli koiria.
Myöskin ravintoloissa näkyi koiria, monen naisen kainalossa keikkui pieni koira jolle syötettiin lautaselta makupaloja.

Miten itse suhtaudut ravintolaan jonne pääsevät myös lemmikit, onko kantasi myönteinen vaiko kielteinen?

Sivut

Kommentit (18)

tasa-arvoa

Myönteinen.Mikäpä niissä häiritsisi. Käyttäytyvät paremmin kuin eräät ihmiset.

Suomessa tuo ei toimi. Täältä löytyy heti allergiaihmisiä,todellisia tai juuri sairastuneita.
Eräät myöskin pelkäävät koiria niin vahvasti,että kipsaantuvat paikalleen.

Eräs söötti ravintolavieras oli minipossu,aivan mahtava seuralainen,seurasi omistajaa huolella ja ei hötkyillyt mihinkään.

Kansioista löytyy myön pieni kili, tosin vain piipahti salissa kun hakivat jonkun tutun pois.

Eli jos kaveri ei pääse,ei mene isäntäkään,

kivoja seurattavia

Monissa lomakohderavintoloissa on niinsanotut avoimet ovet. Joten siellä pyörii kissat ruokaa kihnuamassa ja pikkulinnut nokii muruja lattialta.
Rohkeimmat hyppää pöydälle. Minusta ihan mutkattoman selvä toimintamalli.

Joten ei lemmikeistä haittaa.Parempi pitää vieressä kuin jättää pyörätelineeseen kiini.

Tirlittan

Toinen, ei niin mukava seikka oli Kaarlensillan kerjäläiset.
Mieshenkilö sillalla rähmällään rukousasennossa käsissään kolikkokuppi ja vieressään makoili koira tai kaksi.

Näitä tapauksia oli useita, minulle tuli todella paha mieli.
Lapsiahan on aina käytetty apuna kerjäämisessä ja ihmismielen hellyttämisessä mutta että nykyään vedetään peliin jo eläimetkin...

Varpuset kuriin

Tämä menee nyt aiheesta ohi, mutta pikkulinnut ulkoilmaravintoloiden pöydillä muruja nokkimassa eivät ole pelkästään soma näky. Salmonellan riski on suuri, ja se pätee niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Kulkukissat ja -koirat ovat myös melko todennäköisiä taudin tai loisten kantajia.

matkaan

Tuttu asia Euroopassa, siis muuallakin kuin Prahassa. Tsekissä näin Kutna Horassa koiran tulevan ravintolaan, meni isäntäväkensä kanssa perinneravintolan peräosaan. Kommentoin asiaa tsekkiläiselle oppaallemme ja sanoi että on yleistä se että koiria on ravintolassa.
Prahassa en nähnyt yhtään koiraa ravintolassa, käytiin varmaan niin \"arvokkaissa\" paikoissa etetivät koiranomistajat tulleet niihin lemmikeineen.
Suomessahan on myös sallittua tuoda koiria ravintolaan, mikäli omistaja asian sallii. joitain rajoituksia tietysti on eli ruokaravintola ei ole kennel. Jos tulee tappelu sisällä, siis koirien kesken, kyllä asiaan puututaan.
En ole Helsingissä vielä nähnyt yhtään koiraa missään paikassa, käymme vain ruokaravintoloissa.
Pidän koirista, tänäänkin olen jo yhden ehtinyt haastatella tullessani työpaikalleni. Koira pysyi vaiti mutta isännän kanssa juteltiin, koira oli ihastuttava.
Itävallassa oli myös kaksi koiraa yhdessä kahvila-ravintolassa, tilan etuosassa.

matkaan

Muistin nyt yhden paikan missä olen Helsingissä nähnyt koiria. Se on Akateemisen kirjakaupan Cafe Aalto, siellä on pari kertaa ollut koira isäntäväkensä kanssa. Koira on toki laitettu hihnaan kiinni kahvilan laitaosaan eli ei ole keskellä pöytiä vaan sivulla. Ihana kultainen noutaja oli kerran talvella ja toisen kerran joku terrierilaji.Ei niitä edes huomannut, olivat niin hiljaa ja siellä paikan laitamilla molemmat.Hankalaa se on tietysti allegikoille, jos sellaisia asiakkaita sattuu olemaan yhtäaikaa.

Ulpukka

Minullahan ei ole mitään sitä vastaan,että koirat pääsevät ravintolaan.

Syötän sekä koirat ja kissat ,jos henkilökunta sen sallii. Ulkomailla on ihan yleistä,että koira tai kissa vonkaa herkkuja pöydältä.Käypi vaan niin, että jään itse ilman,kun jaan osuuteni usein monenkin kerjääjän kesken.Eläimet ovat aina ravintolan omia kotieläimiä.Kapisille kulkukoirille sanon, että alahan lampsia pois.

Ei kyllä Suomessa onnistu.

käynyt

Tuskinpa nyt kapiset kulkukoirat ravintoloihin sisälle tulee. Jossain Välimeren maissa ulkopaikoissa saattavat tulla lähelle, mutta enemmän sielläkin on kissojen kiertelemässä ulkopaikoissa, ei koiria.
Prahassa on paljon koiria mutta kyllä niillä omistajat näytti olevan hihnan päässä.

Miiru

Koirat aina lähellä sydäntäni. Koiria näin Saksassa jo 80 luvulla ravintolassa. Tuotiin vesikupitkin.
Jos koira on kiltti ja rauhallinen, niin mikäs siinä. Itsellä ei enää koiraa, mutta kauan sitten koirani kyllä oli mukana cafe ursulan terasilla ja nautti suurta suosiota. Harmi se kuolasi kaikkien herkkujen perään.

Eläinrakas Miiru

turha huolestua

Pisti tuolla ketjussa silmään varoittelu salmonellasta ja kirpuista.

Kyse on lähinnä teoreettisesta vaarasta. Nuo linnut jotka siellä pyrähtelee ovat vakioasukkeja. Monasti niillä on pesäkin jossain pensaissa tai rakenteissa. Eli tautivaaran voisi ajatella olevan häkkilintujen luokkaa.
Koirat ja kissat on lähes aina hyvässä karvassa mikä viittaa terveeseen oloon. En myöskään ole havainnut,että nuo kirppuja rapsuttelisi.

Suomessakin linnut käy pihapöydillä ja rillaustouhuja vahtimassa mutta eipä mitään tautijuttuja ole kuulunut.

Isot epitemiat on asia erikseen,mutta niistä ilmoitellaan ja ohjeistetaan varmasti.

Evira

Vaikka edellinen kirjoittaja ei usko lintujen aiheuttamaan salmonella- ja muuhun tautivaaraan, niin minä kyllä uskon.

Onhan kotimainen raaka broilerinlihakin aidosti varottava tuote esimerkiksi välineitten ja raakana syötävien elintarvikkeiden kanssa. En myöskään käytä grillikauden aikana ulkopöytiä, ellei niitä ole ensiksi pesty hyvin. Linnunkakka ei todellakaan ole terveellistä, vaikka se lintu pesisikin lähipensaassa tai lähimmässä broilerikasvattamossa.

Muistissa on myös tapaus ihan viime ajoilta, kun kalkkunoita kuljettanut rekka kaatui, ja palokunta pyydysti lintuja paljain käsin. Hyvin monet porukasta saivat salmonellatartunnan.

En tällä kirjoituksella halua haastaa riitaa tai pilata kenenkään lomia. Kehotan silti varovaisuuteen ruoan, ruokapöydän ja lintujen yhdistelyssä. Asiaa voi tutkiskella vaikkapa Eviran etusivulta www.evira.fi asettamalla hakusanaksi vaikkapa linnun uloste.

turha huolestua

Uskonpa mihin uskon.

Kirjoitin että vaara on teoreettinen,ei mahdottomuus.

Jos Suomesta tehdään noin miljoona ulkomaan matkaa vuodessa,kuin monta tartuntaa on tullut.

Ihmiset ei ole lomallakaan niin typeriä että lintujen ulosteita söisivät.

eviraa

Onko todella niin tyhmiä eli sellaisia jotka eivät usko lintujen levittävän erilaisia tauteja? mm. salmonella kuuluu niihin.
Ei nyt sontaa kukaan tarkoituksella syö, mutta lähde löytyy kyllä, jos ei suuren suurena kokkareena.
Tuollaiset ihmiset ovat jo suuri terveysriski missä vaan, eivät itsekään huoelhdi hygienastaan. Käsidesi ja käsien pesu varmaan täysin outo käsite!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat