AVA:n Lomahaaveita

Anja

Katselin juuri digiboxille tallentamani jaksot AVA:n uudehkosta sarjasta (esitetty jo 4 osaa) \'Lomahaaveita\'. Brittisarja, kivasti tehty, joka osiossa kohderyhmän matkasta halpa ja kallis versio, aina myös hiukan kuluttajatietoutta ja arviointeja. Kannattaa mielestäni katsoa, siis AVA:lla tiistaisin klo 19:30, lisäksi viikolla parikin uusintaa!

Kommentit (3)

matkaan

Jollain kanavalla on tullut mukavia juttuja mm. Puolasta, eli ruotsalainen toimittaja liikkui Puolassa eri puolilla, myös maaseudulla. Taisi tulla FST:ltä siihen aikaan kun tulee ruotsalasita ohjelmaa. Nykyään se kanava on Fem nimeltään.
Matkailuohjelmia tulee tosi paljon ja siis noista ei niin tavallisista paikoista (rantalomapaikat tunnetaan, ei niistä mtiään kaipaa).
Meillä on maksukanavia ja Travel on erinomainen, sieltä olen tallentanut eri juttuja, saa ihan oikeeta tietoa ja infoa sellaisista paikoista joista ei edes tiedä. Eilen katsoin Skotlannista, eräs linna oli muutettu loistohotelliksi. Ihanaa seutua, rauhallista lomaa hakeville. Majoitus oli tasokas, voi yöpyä joko linnan päärakennuksessa tai sitten tasokkaassa lomatalossa jonne tulee myös ruoka valmiina päätalosta, ei muuta kuin lämmität. Alkoi kiinnostaa kovasti. Kerran on oltu Skotlannissa, yövyttiin linnassa ja käytiin myös yhdellä saarella.
mihinkään tavallisiin rantalomahommiin ei kyllä enää rahaa tuhlata, koska näkemistä on maailma täynnä.

Anja

Juupa juu, oikeassa olet. Meillekin on Travel Channel tullut joidenkin urheiluohjelmien kylkiäisenä. Sitä katsellessa matkakuume vain kasvaa, kun huomaa miten äärettömän paljon maailmalla olisi nähtävää ja koettavaa...

matkaan

Meillä on pitkään entisen HTV:n paketti jossa on Max ja Travel muunmuassa.
Nyt olen keskittynyt katsomaan Brittein saarista kaiken mitä esitetään, tuo yksi mieshenkilö on mainio opas, kiertää eripuolilla maailmaa ja puhuu miellyttävästi (jotku naiset huutavat ja kimittävät, niitä ei jaksa kuunnella...), olisko Charles nimeltään. Ajatuksissa lähteä jonnekin päin Brittein saaria, ilmeisesti omatoimisesti, koska kielen kanssa ei tule vaikeuksia. Toki kaikkialla Euroopassa ihmiset ovat avuliaita eivätkä \"pelkää\" vierasmaalaisia, kielitaitoakin on, mutta ...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat