Kiireetön sympatia

symppis

Otsake on lainattu päätoimittajan kynänjäljestä.

Mitä tuo tarkoittaa matkaajalle noin käytännön reisussa.

Kommentit (14)

tressivapaa aika

Mielenkiintoinen sanakuvio.Vastakohta olisi ehkä hätäinen sympatia.
Mutta voisi kuvitella että perus Kreikkalainen, uneliaan rauhaisa kalastajakylä olisi sympatioita herättelevä.Kiireiselle ihmiselle tila missä saattaa herätä todellisuudeen.
Eli luonnonrauhaa,leppoisia ihmisiä päivän askareissa,rannasta kuuluisi meren äänet,aurinko pitäisi lämpöisen tunteen hyvin läsnä.

Tämänlaiset mielialajutut on hyvin yksilöllisiä,
mutta minä kokisin otsakkeen noin.

Tirlittan

Loistavasti maalailtu mielikuva.
Tuohon lisäisin vielä istuskelun kahvilan ulkopuolella paikallisten papparaisten kanssa lautapelejä pelaillen, tai iltahetki kylän keskusaukion laidalla leikkiviä lapsia katsellen.
Kiireetön sympatia voi olla monen pienen asian summa.

vuntsailija vuorilta

Ehkä tuo sana \"kiireetön\" on oleellinen tuossa.
Ihminen joka hosuu ja koheltaa hirveä vauhti päällä ei tunne mitään tunnemaailman asiota,ehkä kiukkua ja ärsymystä väsyksissä,mutta muuten täysin elämän ulkopuolella.

Eli sympatioiden ja muiden herkinpien tunteiden lähtökohta on todella kiireetön hetki.Silloin sitä on aikaa kuunnella sisäistä ääntä ja aistia ympäristöä.Aikaa itselle,ystäville,ihmisille, luonnolle.

abcd

Mielikuvaharjoittelu vei minut Keski-Euroopan vuoristoseuduille, maa voi olla Itävalta, Ranska ainakin. Vuoristovellus eli kylästä kylään taivaltaessa \"joutuu\" paikallisasutuksen keskelle. Kylissä tapahtuu mutta verkkaisesti päivästä toiseen. Jutustelua pikkukylien ja laitamien ihmisten kanssa, käyntejä kyläkaupoissa, kahviloissa. Joku laittaa paikallista ruokaa sinulle pienessä persoonallisessa paikassaan.
Tuollainen tuli mieleen. Itse asiassa tuollaiset mielikuvajutut ovat tuttuja koulutuksista, menetelmän hienoa nimeä en enää muista. Mielenkiintoista on ollut miten erilaisia mielikuvia eri ihmisille tuleekin mieleen.
Loman tarkoitushan on rentouttaa ja viedä pois arjesta.

Vierailija

Onpas hieno aloitus.Inhimillisestä asiasta.

Matkailu on toisten ihmisten kanssa yhteenpelaamista eli sympatiaa tarvitaan ja ymmärrystä ettei kaikki ole niinkuin kotimaassa.

Oikeesti harmi kun sympatiaa ei ole kaikilla matkaajilla eikä edes tänne kirjoittavilla.

mietteliäänä katson

Vierailija

Tuo ulkolaisten ihmisten suhtautuminen matkaajiin
on hyvin lämminhenkistä ja ystävällistä.Sattuisiko siihen sana symppaattisia.

On myös huomioitava että en tarkoita asiakaspalvelijoita vaan peruskansalaisia oliivilehdon liepeillä.

Taustatuen yst.

Sympatia

Se tarkoittaa, että kohtele muita tavalla, jolla haluat itse tulla kohdelluksi.

Kiireettömyys tarkoittaa, että pystyy olemaan tässä hetkessä. Että ei ole säntäämässä johonkin suuntaan itsekkäästi.

Sympatia tarkoittaa ihmisläheistä käyttäytymistä; ympäristön huomioonottamista.

Eli \'kiireetön sympatia\' sopii joka tilanteeseen, vaikka valtaosa ihmiskunnasta on liian harvoin kyseisessä tilassa.

Yksi sympaattinen paikka tarkastaa matkokohteen kellonaika löytyy osoitteesta: [url]http://time-time.net

Loma virkistykseksi mutta myös...

Mielenkiintoista! juuri eilen illalla juttelin Skypessä maailmalla asuvan tyttäreni kanssa. Hän oli juuri tullut lomalta ja kertoi että oikeastaan ensimmäisen kerran lomalla oli istunut hotellin altailla ja lueskellut vain rauhassa. Hän on paljon matkustellut jo lapsuudessaan ja nyt aikuisena. Aina on ollut aikataulutetut lomaviikot, piti ehtiä sataan paikkaan joka aamusyöksyen. Oli huonoa viettää loma vain rauhassa istuskellen ja nautiskellen kauniista maisemista. Sanoi, että huomasi tämän edellisellä Intian lomallaan.

symppis

Nimimerkki \"Sympatia\" on erinomaisen selkeästi ketjun aihetta käsitellyt.

Siinä ohessa selviää myös tämä tyhjä kiire,mikä meitä vangitsee.

Erinomainen vastaus-KIITOS

ap.

sinikello

Onhan täällä sivistyneitäkin kirjoittajia.

Se on tärkeä pointti. Työhommissakin määrää miten asiat kulkee vai kulkeeko laisin. Valitettavan harvinaista nykyään. Liekkö aikanaan edustushommat
viedä ajan että lapset on kasvatettu raha kouraan ja häivy tyylillä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat