kotimaassa talvilomalla laatuaikaa perheen kanssa

omanmaanmansikka

lähdemme Savonlinnassa sijaitsevaan Tanhuvaaran urheiluopistoon talvilomaksi koko perhe nauttimaan yhteisestä ajasta, jota ei liioin arjen aherruksessa ole. Parasta rennon yhdessäolon ja yhteisen hauskan tekemisen lisäksi on se, että äitikin saa levon eikä tarvitse kokkailla vaan paketit ovat täysihoidolla. Voimme perheen kanssa liikkua yhdessä sekä myös meille aikuisille on erikseen ohjattua liikuntaa esimerkiksi vesijumppaa ja seinäkiipeilyä tai sitten voimme lähteä vain hiihtämään lasten telmiessä uimahallissa tai pulkkamäessä tai heille suunnatuilla ohjatuilla tunneilla. Miksi suotta lähtemään ulkomaille tai Lappiin saakka matkustamaan moneksi tunniksi kun lähempänäkin on oivia kohteita, joissa rentoutua ja unohtaa arki? Hintakin on edullinen ja henkilökunta ystävällistä. Itse ajattelin myös käydä hieronnassa tai kasvohoidossa, sillä aikaa kun perheen isä on kuntotestauksessa ja lapset tekevät omia juttujaan.

Onkohan muita perheitä tulossa, joihin voimme tutustua oleskelumme aikana?

www.tanhuvaara.fi ja sieltä HiihtoSportti-paketti......

Kommentit (5)

omanmaanmansikka

olemme kyllä menossa lomailemaan ja tarkoituksena olisi ollut tutustua toiseen perheeseen ennen lomalle menemistä, sillä toivoisimme saavamme uusia tuttavuuksia reissun aikana...

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat