Ruokakulttuuri osana matkaa

chef

Elämän aikana on tullut matkailtua aika paljon eri puolilla Eurooppaa. Matkoilla on ollut hauskaa ja mielenkiintoista tutustua eri maiden ruokakulttuuriin. Minulle ainakin osa tärkeimpiä matkamuistoja on ravintolaillalliset! Kotona voi aina verestää muistoja uudelleen yrittmällä tehdä samanlaista ruokaa kuin jollain matkalla on tullut syötyä!

Kommentit (9)

tuulentie

Vähän samankaltaista kujetta. Matkojen jälkeen reissuporukka kasaantuu viikonvaihteen viettoon, ja teema on kyseinen matkakohde. Itsekukin hommaa asiaan liittyvää ruokaa, (aineksia kokkaukseen) viiniä,musiikkia. Katsellaan kuvia ja filmisatoa,
joku leikkisä kilpailu liittyen kohteeseen.Kysymykset voi liittyä yleistietoon tai johonkin erikoisuuteen. Vastaukset paperille (ei luntausta) Voittaja saa viinipuollon tai jotain muuta kivaa.

Tuo matkojen jälkeen on noin 1-6 kk

matkaaja

Chef on oikeassa eli jos ymmärtää ruoan päälle, arvostaa sitä, ymmärtää myös sen että ruokakulttuuri on osa maan kulttuuria.
Tutustumme kaikkialla maan omiin, tyypillisiin ruokiin. Toissa viikon reissulla löysimme tutusta kaupungista uuden ravintolatuttavuuden, ihana miljöö ja hyvä ruoka, hyvä palvelu. Siitä jää mukava muisto.

matkaaja

Hajamielisenä \"proffana\" jäi jotain pois: ravintoloissa katson mitä annos sisältää, sovellan hyviksi kokemiani ruokia myös kotona.

Tirlittan

Matkoilta on kertynyt monia herkullisia makumuistoja ja yleensä yritänkin etsiä ne pienet paikallisten suosimat ruokapaikat missä tarjotaan maan perinneruokia.
Myöskin yksityiskodeissa nautittu aivan tavallinen kotiruoka on ollut hyvää.

Kuitenkin sen verran rajoittunut on seikkailumieleni näissä makuviidakoissa että etanoita, toukkia ja muita nilviäisiä en suostu syömään, en edes maksusta!!

naminami

Pekingissä katseltiin kadulla olevassa \'kioskissa\' grillattuja sammakonreisiä pari päivää.
Sitten rohjettiin ostamaan ja syömään, kyllä kannatti, se OLI todella herkullista.

Muutenkin kiinalainen ruoka on minun mielestäni tosi hyvää, mutta joka maassa on omanlainen ruoka ja aina on kaikki maistunut, pitää vaan rohkaista itsensä maistamaan.

Tirlittan

Tokihan minä sen uskon että varmasti olen jäänyt monta makuelämystä köyhemmäksi kun en ole suostunut edes maistamaan.
Vaan miten saada kuriin ja järjestykseen tuo vilkkaana laukkaava mielikuvitus joka estää maistelemisen?

Igors

Meilläkin tuo paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen on yksi matkan hyviä muistoja antava kokemus. Paikalliset \"katukeittiöt\" ovat aivan mahtavia ruokapaikkoja, tuskin koskaan olemme niissä pettyneet.

Kaukomatkoilla pienissä paikallisissa ruokapaikoissa ei aina ole ollut edes englanninkielisiä ruokkalistoja saati että tarjoilija olisi osannut englantia.. Hieman ympärilleen katsomalla on selvitetty mitä ne muut siellä syövät ja sitten vaivihkaa vinkattu tarjoilijalle että tuollainen meille kiitos.

Monia mukavia kokemuksia on saatu ja ikäänkuin pirruutani olenkin vaimolle sanonut että taitaa olla viisasta josko et edes yritä selvittää mitä olemme syöneet.

Luonnollisestikin lähes kaikki ruokailumme on kuitenkin tapahtunut paikoissa jossa olemme olleet selvillä jo tilausta tehdessämme mitä on odotettavissa. Kokeilkaan ihmeessä kaikkea eksoottista, onpahan sitten kotona muistelemista.

Tuolla edellä muutamat ovatkin jo kertoneet kokemuksiensa avulla sitten kotimaassa pyrkineet tekemään noita sieltä saatuja ruoka-annoksia. Niin meilläkin, muutamia ruokalajeja on sitten pesiytynyt myöskin meille kotona käytettäväksi.

matkustavainen

Matkamme suuntautuvat vain ns. turvallisiin maihin mitä ruokaelämyksiin tulee. Eli Aasiassa ei käydä, ei liioin Välimeren eteläpuolella.
Kasvisten ja hedelmien lisääntyvä käyttö myös kotioloissa ja ruoanvalmisyksessa on tullut kuvaan mukaan erilaisten matkojen myötä jo kauan sitten.
Ranska on mahtava maa mitä ruokakulttuuriin tulee ja muutamia hyviä reseptejä tarttui mukaan Jerseystä, siellähän on ranskalaispainotteista ruokaa mutta myös Portugalin ruokia löytyi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat