Mitä suosittelette joulumatkan kohteeksi sinkulle?

Mimmi 35

Viimeiset 7 vuotta olen matkustanut exmieheni kanssa, työmatkoja lukuun ottamatta. Nyt olen yllättäen sinkku, enkä haluaisi viettää joulua kotimaisemissa. Kammottaa koko ajatus.

Kertokaa minne kannattaisi lähteä? Joku kiva paikka missä on ajankulua ja huvia myös yksinään liikkuvalle, ja on suht turvallista. Seuraa tai biletystä en nyt kaipaa, eli miehistä olen saanut ihan tarpeekseni vähäksi aikaa.

Sivut

Kommentit (22)

matkaava

Aika vaikeata on vastata kun ei tiedä mistä yleensä pidät eli oletko kiinnostunut esim. kulttuurista missä määrin.
Vähän pienempien matkanjärjestäjien sivuilla on joulumatkoja, katsoin juuri viime viikolla Vilnan joulumatkaa, erään tuttavapariskunnan puunnöstä kun halusivat tietää onko tarjolla oleva hotelli hintansa väärti. Vilnassa on ainakin turvallista, Matkapojilta on sinne joulumatka.
(tämä en ole mainos)

Mimmi M.

Näyttelyt, nähtävyydet, konsertit, museot, kahvilat, hyvä ruoka, hyvät ostokset kiinnostavat.

En ole ns. rantaihminen, mutta auringosta pidän. Ei kuitenkaan ole lomalle ehdoton vaatimus.

Marjuska

Mites olisi jokin eksoottisempi kiertomatka,
vaikka niissä onkin kanssamatkaajia niin yksinkin saa olla.
Tema-matkoilla on Tansanian safari + Sansibar,
Kon-tikilla Malawi ja
Aventuralla useita vaihtoehtoja mm Meksiko ja Kenia.
Olympialla myös useita vaihtoehtoja mm. Jaava ja Bali, Indokiinan kiertomatka ja Tansanian safari,
Olympialla on myös mahdollisuus ostaa vain
naispaikka joillekin matkoille, silloin yhh-lisä jää pois.

Tarru

Finnmatkoilla on nyt myynnissä matkoja yhdelle - ilman lisämaksua. Näytti olevan Teneriffa, Lanzarote ja Thaimaa valikoimissa.
Turkkia en suosittele missään nimessä yksin matkustavalle - kaksi naistakin kun on jo vaikeuksissa hyökkäävien turkkilaismiesten kanssa.

lukija

Eikös nyt ollut kyse joulumatkoista? En usko että Turkkiin joulumatkoja on myynnissä. Joulunaikaan on matkat kalliimpia kun normaalisti enkä usko että silloin saa yksin matkaava matkaa ilman lisämaksua.

vaihto-ehto?

Jos jouluun haluaa satsata muutaman tonnin, silloin kait nuo eläinsafarit kelpaisivat mutta aloittaja ei niitä laittanut etusijalle.
Kirjoittelu on jo nyt mennyt sellaiseen suuntaan ettei varmaan kannata mitään ehdotella.
Kanariallehan voi aina mennä, siellä on örvellystä ainakin, mutta ei kait mitään sen ihmeempää ohjelmaa. Ostoksetkin ovat rajallisia.
matkanjärjetäjien varsinaisilla joulumatkoilla on myös jotain ohjelmaa ja joulutateriakin on järjestetty koko porukalle yhdessä.
Miten pitkään haluat reissussa olla, viikko vai lyhyempi aika? Sekin määrää kohteen.

matkaava

Matkapoikien sivuilta löytyy joulumatka Prahaan. Siinä on mukavasti järjestettyä ohjelmaa ja Praha on ihastuttava kaupunki.
On myös jo mainittu Vilna ja muutama muu, mutta näytti siltä että Prahan matkassa on eniten yhteistä ohjelmaa.

Marjuska

Vastaukseni meni ristiin ap.n kanssa, tarkennusta ei vielä ollut kun kirjoittelin tuota. Toisaalta Indokiinan kierros ja Jaava-Bali eivät ole safareita, paremminkin kulttuuriin ja kaupunkeihin tutustumista.

usein reissaava

Jos itse olisin lähdössä, ottaisin tuon Matkapoikien Prahan.
Joulun jälkeen lähden ostoksille erääseen toiseen kaupunkiin ja ehkä \"joudun\"/saan mennä yksin, on tiedä vielä. Euroopan kaupungeissa on monessa mukavaa joulun tunnelmaa mutta on se on todella ihanaa sen suomalaisen kotijoulun sijasta. Tarkoitan jos on ollut pari-tai perheyhteisössä joulun ja on tullut muutos elämään.

Tarru

Oli pakko nyt korjata tuo Turkin matkan esilletuominen; en suosittele sitä yksinmatkaavalle ja siksi toin sen esille. Kukapa sinne jouluna lähtiskään?
Suosittelen Singaporea. Paljon nähtävää, turvallinen kaupunki ennenkaikkea, siisti ja ruokapaikkoja löytyy laidasta laitaan. Ehdoton ykkössuosikkini ja aika ei todella tule pitkäksi. Kaupunki on kaunis ja siellä riittää tekemistä ja ostosmahdollisuuksia vaikka kuinka. Omatoimimatkana matkan pituudenkin voi määritellä mahdollisuuksiensa mukaan.Huonona puolena pitkä lento ja sää voi olla epävakainen joulukuussa. Lämmintä kuitenkin on. Mutta vaikka tulevaisuuden varalle :D

tupu

Olen aina haaveillut lähdöstä yksin johonkin
rauhalliseen mukavaan paikkaan. Muutama kirja
ja positiivinen matka-asenne mukaan, siinä se.
Elämäntilanne ei vaan ole sitä vielä sallinut.
Kreikka tulee ensimmäisenä mieleen, mutta ei näin
talvella. Jos minulta kysytään, niin se on
Puerto de la Cruz. Cruz ei ole bilettäjien paikka.
Sää on hyvä, tai sitten ei. Kaupunki on kaunis
ja tunnelma ihana. Olen kokenut siellä myös
kunnon myrskyn, ei haitannut, oli vaan mielen-
kiintoista. Riippuu tietysti iästäsi ja siitä
mitä kaipaat. Mulle se on ollut aina paikka, mihin
palaan, yksin, kaksin tai porukalla.

Rauhallista Joulua!

Sartsa

Vaikka toiveesi loman sisällöstä viittasivat pitkälti kaupunkikohteeseen, niin yksi vaihtoehto joulun viettäjälle on lappi. Itse olen viettänyt pari joulua tunnelmallisella Saariselällä. Sieltä löytyvät tutut jouluherkut, joulukirkko, joulurauhan julistus, lämmittävä toti takkatulen ääressä eikä tuohon aikaan taida olla ongelmaa häiriköivistä sinkkumiehistäkään ;).

Pohjoisen vastapainona tietty etelän lämpimämmät pää/suurkaupungit: Rooma, josta itse juuri palasin, Firenze, Madrid, Barcelona jne. Saksa ja entiset itäblokin maat puolestaan onnistuvat perinteisen joulutunnelman luonnissa ja matka itsessään on lyhyt.

Mikäli haluaa vältellä jouluhässäkää ja sen myötä mahdollisesti rajoitettuja palveluita, on parasta suunnata Euroopan ulkopuolelle. Kiina, Japani ja Singapore voisivat olla hyviä kohteita ja niihin löytyy suoria lentoja Suomesta.

Jouluna ainakin Kristina Cruises toteuttaa jouluristeilyn Kanarian saarilla, jolloin auringossa voi löhöilyn sijaan keskittyä eri saariin tutustumiseen ja laivalla jouluperinteiden vaalimiseen.

Toivottavasti löydän itsellesi sopivan reissun ja nautit tulevasta joulusta jossakin päin maailmaa!

tyttö Hämeestä

Viime joulumatka suuntautui Las Palmasiin. Aurinko paistoi ja Santa Catalinan puistossa kaupungin sinfoniaorkesteri esiintyi soittaen tunnetuimmat joulusävelmät. Hieno tapahtuma ja vielä ilmainenkin! Örveltäjiä ei juuri näkynyt. Niitä näkee täällä Suomessa ihan riittävästi. Las Palmas on todella siistiytynyt, vanhat mielikuvat saa heittää romukoppaan.

Loistavat ostosmahdollisuudet, edulliset hinnat, hyviä ravintotoita. Museoita jne. Las Palmas todellakin yllätti positiivisesti. Jos viikko on vain varattuna, niin kyseinen kaupunki on jatkossakin vahvoilla. Viikon aikana eräänä iltana oli pieni sadekuuro, muuten sää suosi. Lämmintä noin +23C, paitsi Canteraksen rannalla mittarin mukaan +36C. Taisi olla mittari aikalailla auringossa. Mutta henk.koht. pidin säätä itselleni erittäin sopivana, jaksoi hyvin liikuskella jalkaisinkin. Ulkoilusta ihan nautti!

matkustelija

Mielestäni aloittajan OMA ajatus viittaa vahvasti kaupunkijouluun. Kaupungissa on omanlaisensa tunnelma, Euroopan kaupungeissa nimenomaan. Myös ajatellen aloittajan elämäntilannetta ei mikään biletys-ja juhlintamesta ole sopiva, niin toteaa itsekin. Eikä mutta Kanarialla ole, sen nyt tietää jokainen.
Katolisissa maissa on mukava joulutunnelma, myös ns. ryhmämatkoja on eli ei tarvi koko aikaa yksin olla, on yhteisiä tilaisuuksia,jouluateria jne. Prahaan on sellainen tarjolla ainakin.
Lappi on myös eräällä lailla \"ryvettynyt\", perheille se sopii tietysti ja niille jotka haluaa nimenomaan irrotella. Lapissa on myös sikamaisen kallista eli hinta-laatusuhde kehno.
Ei kannata ehdottajan ajatella\" minulle on Las Palmas paras, minulle on Lappi paras\", vaan lukea aloittajan oma määritelmä ja ajatella elämäntilannetta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat