Mielenkiintoista ylimielisyyttä Olympiamatkatoimistolta.

lomaa ät kolumbus.fi

Olin viime lokakuussa Olympian järjestämällä Japanin matkalla.

Vuodenvaihteessa laitoin palautteen matkasta,
kopion jopa ylintä johtoa myöden.
Parin päivän päästä tuli vastaus että käsittelemme asiaa ryhmässämme ja palaamme asiaan.

Ei ole mitään kuulunut,
toki turhat lässytykset olen jo luullut ennenkin
vastaavissa tapauksissa.

Siis olen jo aiemminkin äänestänyt kukkarolla,
niin nytkin.

Laitan tähän alle lähettämäni palautteen,
mielestäni se on rakentavaa kritiikkiä,
johon edes jotain käytöstapoja hallitseva
yritys luulisi jotain vastaavan,
mutta ei mitään.

Kertonee jotain.

=======================

Tervehdys!

Palaute, Japanin kiertomatka.

Jos aloittaisin alusta.

Pitkään yritin perustella miksi maksaisin matkastani viisi tonnia,

matka vaikutti kiinnostavalta ja olikin.

Muttei lähellekään hintansa väärtti.

Maksoin 6.9 varausmaksun

Loppumaksun maksoin 16.9.

Puhelintilauksen yhteydessä ei mainittu hinnan muuttumisesta mitään.

Tiedän, että tämä on viranomaisohjeiden mukaan sallittua / laillista,

onko se sopivaa on toinen juttu.

Se että viikon pari aiemmin ei voida kertoa hinnan noususta 358euroa, on mielestäni harhaan johtamista.

Eihän se paljon ole maksamaani summaan nähden.

Mutta on kuitenkin paljon rahaa joillekin.

Tämänkaltaisesta jää paha maku suuhun, eikä se hevillä lähde.

Tämän päivän tietotekniikan avulla hinnan päivitys sivullenne onnistuu päivittäin,

eikä vaadi yhtään työtä ohjelmoinnin jälkeen

Yhden hengen lisä 860 euroa on naurettava,

joko ostajanne on täysin ammattitaidoton tai sitten olette ahneita.

Tuolla rahalla kaksi ihmistä lentää etelä eurooppaan ja majoittuu kaksi viikkoa kevyesti,

lentävät takaisinkin, ei toki Tokion hotellissa, mutta vastaavissa 70 luvun hotellikomplekseissa kuin mihin minut majoitettiin.

Eikä se japanin hintataso nyt kovasti poikkea Barcelonasta tai Istanbulista,

joista on oma kokemus lähiajalta,

nimenomaan itse järjestetyltä matkalta.

Siis on vielä massa ja jatkuvuus alennukset käyttämättä.

Joko en kunnolla kuunnellut tai sitten se kerrottiin huonosti.

Mielestäni se kuuluisi painaa isolla ehdottomasti jo matkaohjelmaan.

Siis että matkalaukut on useita päiviä muualla kuin omassa käytössä, naurettavaa.

Heti saapuessamme Anja kehui paikallista kuriirisysteemiä,

kun oli jotain lähettänyt edeltä Tokioon.

Nopeaa ja edullista.

Sitten ei muutamaa matkalaukkua saada kulkemaan.

Mielestäni tämän tason ja hintatason matkalla ei olla samoissa kalsareissa useita päiviä.

Lomalle lähdin joten ei minulla tähdellistä tehtävää ollut,

kuitenkin ihmettelin, muutkin, jopa ryhmämme ulkopuolelta,

ettei osassa paikoista ollut lainkaan nettiyhteyttä,

osassa siitä pyydettiin 15 euroa / ilta.

Taas ostajanne on nukkunut työaikana.

Minulle, lukiessani matkaohjelmaa, perinteinen ryokan majatalo

toi mieleen kyllä muuta kuin 70- luvun erikoisen hotelliarkkitehtuurin.

Sekin varsin kuluneen oloinen, kuten monet muut hotellit, joissa olimme.

Mielestäni ainoastaan Tokion majoitus oli hintatasoa vastaava.

Mielikuvani perinteisestä majatalosta on, lähinnä varmaan tv tuoma harha,

pieni puurakennus, pihalla rikin tuoksuinen kuuma lähde, jne.

Muuten koin ja näin kyllä paljon,

mutta ohjelmasta olen kyllä eri mieltä,

tämä nyt on minun mielipide,

kuulosti kyllä muutkin kitisevän, vaan ei Anjan kuullen,

sitä temppeleiden määrää, muutakin.

Pitääkö joka päivä käydä katsomassa useita temppeleitä.

Näinhän se turisti touhu on aina ollut,

kirkkoja, museoita, linnoja, joista hyvin harva kuitenkaan on kiinnostunut.

Luulen se osteriretki, Yokohaman pilvenpiirtäjä jne.

kiinnosti paljon enemmän valtaosaa kuin temppelit.

Toki Japanin historia oli muutamille selvä ykkösasia.

Mutta valtaosalle se ei ollut kovin sykähdyttävää.

Ryhmäkokokin oli niin suuri ettei kohteissa puolet kuullut mitään.

Se että sen hissimaksun sai itse maksaa oli outoa,

tuskin sen kummempi kuin temppeleiden tai kansallismuseon pääsymaksukaan.

Mainitun museon aulassa oli kyllästyneitä kasvoja jo ennen kuin puolet varatusta ajasta oli kulunut.

Voisiko retken tehdä kanafarmille, autotehtaaseen, kauppahalliin, kalasatamaan,

paikkoja vaikka kuinka, sitä oikeaa elämää.

Anja kyllä palveli hyvin,

sain aina vastauksia,

tietoakin oli runsaasti,

toki hän on omanlaisensa persoona,

kuitenkin ihan hyvä paikassaan.

Mielestäni taas tulee se Teidän huono talousosaaminen esille,

mitä mieltä on lennättää opasta edes takaisin yhtä ryhmää varten.

Toinen mitä ihmettelen on paikallisoppaan käyttö,

sekin jotain maksaa ja oliko sen hyöty kovinkaan kummonen kun

Anja paikallista kieltäkin taisi varsin hyvin, oletan.

Muistutan, että asiakas maksaa kaikki kulut, myös turhat ja huolimattomuutta aiheutetut.

Siitä seuraa usein kukkarolla äänestäminen.

En mielestäni saanut moiselle summalle vastinetta, lähellekään,

aivan kuten jo ennen ostoa epäilin.

Joten en helpolla usko enää matkoillenne osuvan,

tiedän Teillä kyllä olevan paljon kanta-asiakkaita jotka kulkevat paljon kanssanne.

Kaikki eivät uskalla kulkea omin päin.

Kyllä tämänkaltainen asia kuitenkin saattaa keskusteluissa tulla esille

Noita ns. perus valmismatkoja olen jo vierastanut kauan,

retket tolkuttoman ylihintaisia, huijaus, jopa petosyrityksiä

suurillakin matkanjärjestäjillä.

(pystyn osoittamaan todeksi uskomattomia yrityksiä)

Ainoa syy jonka vuoksi niitä joskus käytän on lentojen ja majoituksen kilpailukykyinen hinta.

Kuitenkin kaikkea hyvää tulevalle keväälle,

Sivut

Kommentit (38)

kisuli

Miksi sitten lähdit matkalle jos jo mietit huijausta? Eikö olis pitänyt jäädä kotio vai onko tää taas tyylin alma tourille ei enää? Hienosti olet kirjoittanut, mutta tämä mustamaalaus on omituista. Tiedän monta ihmistä jotka ovat olleet olympiamatkatoimiston matkoihin tyytyväisiä. Katotaan miten vastaat tähän saanko päälleni mitä sattuu. Miksi kirjoitat nyt vasta kun tästäkin on vuosi aikaa? Kiitos jos vastaat asiallisesti kysymyksiin muuten tiedämme, että olet sama tyyppi joka haukku alma tourin, yritä edes olla asiallinen.

Mikään ei kelpaa

Mies meni matkatoimistoon ja kysyi viime hetken lähtöjä.
-On kyllä, Playa del Inglesiin.
-Liian kuuma, en mä sinne halua.
-Entäpä Islantiin, muutama paikka löytyy.
-Liian kylmä, palella saa kotonakin.
-Singaporeen näyttäisi olevan paikka vapaana.
-Liikaa ihmisiä, en pidä tungoksesta.
-No sitten on viikonvaihdepaketti Lapissa.
-Ei siellä ketään oo tähän aikaan vuodesta, ei käy.
-Aha. No on meillä sitten tällainen yhdistetty urheilu- ja erotiikkaloma.
-No nyt kuulostaa hyvältä, ja mikähän se on?
-Suksikaa vittuun.

Taru

Ohhoh, sanon minä! Olinpa nimittäin pari vuotta sitten Olympian Japanin kiertomatkalla, ja se oli yksi elämyksellisimmistä matkoista ikinä. Ja järjestelyt olivat viimeisen päälle.

Etukäteen saimme tiedon siitä, että isot matkalaukut menevät Kiotosta suoraan Hakoneen ja mukaan kehotettiin ottamaan laukku, johon sopivat kahden päivän varusteet. Ainakin minun lentolaukkuuni sopii hyvin vaatteita ja kosmetiikkaakin kahdeksi päiväksi. Myöskään ketään ei kielletty ottamasta isoa laukkua Takayamaan; siitä vain piti sitten huolehtia itse.

Monissa maissa paikallisoppaan käyttö on pakollista eikä siihen voi matkanjärjestäjä vaikuttaa. Meillä oli varsinkin Hiroshimassa todella loistava japanilaisopas, samoin Tokiossa. Muualla he kyllä toimivat pakollisina perässähiihtäjinä, koska kokenut ja hyvän paikallistuntemuksen omannut matkanjohtaja hoiti opastuksenkin mallikkaasti.

Olen ollut muillakin saman matkatoimiston matkoilla, ja tällä hetkellä tähtään itse asiassa kuudensiin \"olympialaisiini\". Matkustajat ovat usein paljon maailmaa nähneitä eikä tällaisilla matkoilla olekaan kyse siitä, että pärjäisikö yksin vai ei. Silloin kun kauas mennään, halutaan aika käyttää tehokkaasti ja nähdä paljon. Omat bussit ovat ajankäytöllisesti paljon tehokkaampaa kuin julkisten kulkuvälineiden aikataulujen mukaan meneminen.

Anteeksi vaan, mutta jotenkin jo tuon kritiikin kieliasu on sellainen, että toisaalta en ihmettele, vaikka siihen ei vastausta tulisikaan. Ehkä vaikea ottaa ihan vakavasti.

V-tyyli

Jos tuo Herran 49v:n (ketjun aloittaja) palaute on rakentavaa kritiikkiä niin milaista mahtaisi hänen mielestään olla sitten suoranainen v-tuilu ;)

lukija vaan

No voi hyvät hyssykät, mikä kirje!!! ja se kaikki piti laittaa tänne, vaikuttaa tosi kummalliselta. Kun ostaa matkan ja maksaa siitä viisi tonnia tai kymmenen, sehän on asiakkaan asia. Ryhmille on eri hinnat kuin yksittäisille asiakkaille eli osta halvimmat lennot ja järjestä matkasi itse. Kukaan ei ole huijannut, se on varmaa.

Huh huh

Eikö ihan yleinen systeemi ole se, että esitteen julkaisun aikaisia valuuttakursseja verrataan siihen tilanteeseen, mikä on reilu kuukausi ennen matkaa? Sehän se oleellinen ajankohta on. Mitä siitä tulisi, jos päivittäin muutettaisiin hintaa kulloistenkin valuuttakurssien mukaan? Ketä kiinnostaa, mikä se hinta siellä välillä olisi?

Monissa hotelleissa yhden ja kahden hengen huoneen hintaero on hyvin pieni, monta kertaa hinta on jopa sama. Yksin matkustava maksaa sen silloin yksin, kun kustannuksen jakajaa ei ole. Tämä on ihan simppeliä perusmatematiikkaa.

Kaikkea ne saavat siellä matkatoimistoissa lukea...

Marjuska

Olympia on yksi parhaista matkanjärjestäjistä ja jos se ei kelpaa sopii katsoa peiliin ja miettiä mikä mättää.
Matkaesitteistä ja varsinkin Olympian esitteestä käy hyvin selville minkälainen matka on ja mitä siellä katsotaan ja missä käydään ja sen mukaan mennään, ei sen mitä jokin matkustaja on mielessään kuvitellut. Kannattaa lukea matkan kuvaus ennen matkaa ja ajatuksen kanssa, samoin
kuunnella ohjeet ja noudattaa niitä.
Olympian matkalla olen ollut, en tosin Japanissa, ja sillä matkalla kaikki sujui hienosti, maksaahan ne mutta rahalle kyllä sai vastinetta.
Meidänkin matkoilla on joskus ollut noita ammattivalittajia ja hupaisin juttu oli kun erään pariskunan toinen osapuoli sanoi että \"on se kumma kun kaikille muille sopii mutta ei meille\".

Miiru

Olen matkannut pari kertaa Olympialla ja täytyy sanoa, että palvelu ja järjestelyt on olleet mahtavat. Matkan hintahan saattaa myös laskea. Joskus on käynyt näinkin päin. Kyllä ne kaikki tiedot on tarkkaan esitteessä ja matkatoimistolta tulleissa kirjeissä.
Kumma kun riittää joka reisulle yksi valittaja ja marisija.
Miiru

virkamiesnainen

Hyvähän se on antaa palautetta, jos siltä itsestä tuntuu. Ei kai sitä tarvi kaikkea sisällään pitää.
Ihmeellisistä asioista ihmiset yleensä valittavat, itse en huomaa mitään valitettavaa, ja toiset uhkaavat antaa palautetta.
Mutta olen minäkin kerran antanut palautetta Matkapojille. Mielestäni ihan asioista, mitään vastausta en minäkään saanut.
Mielestäni matkatoimiston kuuluisi aina sentään vastata, edes jotakin.
En ole ollut Olympia-matkatoimiston matkalla, mutta nyt olen katsellut syksyn matkaa, ja juuri Japaniin ja yksin. Se matka maksaa 2730 euroa. Yhdenhengen huonelisä 570 euroa.
Jossain lehdessä oli artikkeli näistä yhdenhengen huoneista. Oli tehty tutkimus, että yksinäiset laitetaan usein huonompiin, esim. näköalattomiin huoneisiin.

hohhoijjaa

Ketjun aloittaja on ensin kuukausitolkulla odottanut ennekuin lähettänyt v-tuilukirjeensä Olynpialle. Nytten sitten vuoden kuluttua alkaa itkeä netissä kun ei ole v-tuiluun kuulunut vastausta.
Soita edes sinne ja kysy onko se edes tullut perille.

virkamiesnainen

Hän on ollut matkalla lokakuussa ja laittanut palautteen vuodenvaihteessa. Ei nyt mielestäni ihan tolkuton aika sentään.
Mietin vain hintaa 5000 euroa, matka on varmaan ollut pidempi, kuin tämä tänä syksynä toteutettava.

Mollis

Olympialta on tullut palautekirje aina matkan jälkeen. Muistaakseni se on ollut jo kotona odottamassa, kun on tultu lentokentältä.
Kannattaisi tämmöiset valitukset hoitaa aina heti.
Itse valitin kerran Spies matkatoimistolle hotellihuoneesta Mallorcalla. Vessanpytty rikki, huonestohotellissa puuttelliset astiat jne.
Korvasivat jonkin verran matkasta ja vastaus tuli tosi nopeasti.
Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.

kana-kukko

Alkuperäinen valitus on täyttä huuhaata koko lista, aloittaja on valinnut täysin väärän matkan ja siitä valittaa ja vetää vieläpä matkakaverinsakin mukaan, jokainen osaa kyllä tarvittaessa maksuistaan ja pitkästymisistään kertoa itse ei siitä näiden besserwissereiden pitää huolta.
Matkaa varatessa kannattaa lukea matkaohjelma ja maksut mitä siinä on, lisämaksu on täysin sääntöjen mukainen eikä kukaan nettisivuja päivitä jatkuvasti. Toisaalta matkustajalla on oikeus perua matka jos hinta nousee tietyn %-määrän.
Japanin matka on kulttuuripainotteinen ja sen mukaan varanneet tuskin halusivat autotehtaille tai kanafarmeille.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat