Pukeutuminen safarilla Etelä-Afrikassa

Vierailija

Olemme lähdössä joulukuun lopussa Etelä-Afrikkaan safarille.
Koska alueella on malariaa, miten sinne kannattaa pukeutua päivisin ja iltaisin (rokotukset on otettu)?
Onko aina oltava pitkähihainen paita ja pitkät housut?
Entäs jalkineet, umpikengät vai sandaalit?

Safarimamma

Kommentit (3)

Vierailija

Olin syksyllä Etelä-Afrikassa, mutta safari oli ei-malaria-alueella (Pilanesbergissä). Malarian suhteen en siis osaa antaa pukeutumisvinkkejä.

Ensimmäiselle ajolle lähdettiin puoli kuudelta aamulla, jolloin ei vielä ollut helteistä. Lämpötila nousi kyllä nopeasti, mutta kun autot olivat avonaisia sekä edestä, takaa että sivuilta, niin liikkeellä ollessa kävi aikamoinen viima. Meillä oli ihan tuulipuvun takit päällä eikä se ollut yhtään liikaa. Tosin sitten kun pysähdyttiin, niin piti alkaa riisua.

Iltasafarilla viimeinen tunti ajettiin ihan pimeässä, joten silloinkin oli hyvä olla lämmintä mukana.

Vierailija

Päivisin yleensä riittää shortsit ja t-paita ja päähine, lippis tai jonkinmoinen kangaslakki/hattu, iltaisin puuvillaista pitkähihaista/lahkeista päälle. Tuulenpitävä takki ja fleese on myös tarpeen ja ehkäpä hyttysöljyä mukaan,itse en ole käyttänyt mutta joskus matkakavereilla on ollut käytössä.

Hyvää matkaa, ainakin mielenkiintoinen loma tulossa.

Marjuska

Vierailija

Kengät jäi huomioimatta,siis päivällä parhaat on sandaalit ja illalle jotkut tukevammat. Jos teillä on kävelyretkiä ohjelmassa sitten lenkkarit mukaan. Usein syöminen on laadukkaissa paikoissa ja sinne kannattaa varata pikkuisen siistimmät vaatteet/kengät, mitään hienostelua ei kuitenkaan tarvitse yleensä, no riippuu tietenkin majoituksen tasosta.

Marjuska

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat