Teetkö lomalla ostoksia ja mitä?

Vierailija

Minä kyllä shoppailen, se on yksi loman ohjelmanumeroista.Vaatteita, laukkuja ja muuta tarpeellista.En enää niinkään matkamuistoja, sillä niitä on kaapeissa jo ihan liikaa lojumassa.
Kentiltä ostan kosmetiikkaa.Käyttämäni Lacomen ripsaria ostan kentältä tai koneesta aina, koska se on hieman edullisempaa siellä, kuin Suomessa.
Kosmetiikkamyymälät ovat viettelyspaikkoja, niissä viihdyn aina vaikka kuinka pitkään.
Tulee sitten ostettuakin jos jonkin sorttista tököttiä.Haisulivesiäkin on kertynyt pöydälle toistakymmentä viehättävää parfyymipulloa.Ne ovat kauniita ja koristeellisia katsella, mutta eihän niitä ikinä ehdi kaikkia käyttämään.
Ulpukka.

Kommentit (12)

Vierailija

Tottakait ostoksia tulee myös tehtyä eli lähinnä ns. hyötyostoksia kuten merkkivaatteita (aitoja, ei feikkiä), kosmetiikkaa jonkin verran, pellavatuotteita, mausteita.
Rantalomapaikoista ei paljoakaan kannata ostaa mitänä koska ei niissä mitään edes ole.
Muutamassa Euroopana kaupungissa tekee aivan mahtavia löytöjä ja kun Suomesta , ei ainakaan Helsingistä, tahdo saada kunnollisia ja kauniita vaatteita, lähtee kaupunkilomalle myös sillä mielellä että löytää jotain kivaa.
Toki kulttuuripuoli on päällimmäisenä silti, paikallinen elämä, kahviloissa istuskelu, ruokakulttuuri jne.
Euroopassa liikkuessaan huomaa myös miten rumasti suomalaiset pukeutuvat eli suuri osa, ei toki kaikki.

Vierailija

Ostan mielelläni pienehköjä asusteita, kuten laukkuja ja kasseja, kenkiä ja huiveja. Niitä hankin sekä itselleni että läheisilleni tuliaisiksi. Asusteiden ei tarvitse olla kalliita merkkituotteita, vaan tavallisia kohtuuhintaisia tavaroita.

Arvokoruja en osta ulkomailta, ainoastaan edullisia pukukoruja. Olen epäluuloinen kullan ja kivien laadun suhteen ulkomailla: ohi kulkevaa matkailijaa on helppo pettää, koska hän ei useinkaan tule toista kertaa samaan kohteeseen, ja vuosien päästä on asiakkaan taasen vaikea todistaa yhtään mitään.

Mausteet ja muu ruoanlaittoon, erityisesti kesäiseen mäkkielämään, liittyvät tuotteet tarttuvat myös helposti käteen.

Mitään raskasta en lähde kuitenkaan raahaamaan enkä myöskään kovin aktiivisesti ryhdy tavaroiden etsintään: ne tulevat kuljeskellessa vastaan jos ovat tullakseen.

Pikkupullot erilaisia parfyymeita sekä muu kosmetiikka kiinnostavat myös. Joskus tilaan niitä tuotteita valmiiksi koneeseenkin, mikäli listalta löytyy sopivan hintaista tavaraa.

Petunia

Vierailija

Ulpukan tavoin ostan minäkin kentältä kosmetiikkaa, usein mukana on myös pitkä ystävien toivomuslista.

Taide ja kohteesta kertovat historiankirjat ovat etusijalla, niitä tulee aina hankittua kahmalokaupalla.
Paikallisia käsitöitä ostan, mutta harvemmin tuhlaan aikaani etsiäkseni asusteita,sensijaan esim. Nizzasta löytyy aivan ihania maalaishenkisiä sisustustavaroita, samoin mausteita.
Egyptistä olen ostanut läheisilleni kultakoruja ja Pietarista tuon joka käynnilläni meripihkaa,johon olen myös itse mieltynyt.

Ai niin, ei sovi unohtaa myöskään paikallisia makeisia, suussa maistuu jo Mozartin kuulat, niitä aion ostaa Wienistä kilokaupalla, samoin kuin Pietarin matkalla Viipurin kauppahallin iki-ihania suklaakonvehteja.
Tirlittan.

Vierailija

Israelista ostan ihonhoitotuotteita. Ahava ei ole suinkaan ainoa merkki, vaan laadukkaita ja edullisempia hoitotuotteita löytyy runsaasti. Saksasta ostan KENKIÄ ja kirjoja. Olen saanut Saksasta niin mahtavia kenkiä (20 e /pari), että olen jopa suutarilla jonkun vuoden niitä käytettyäni korjauttanut. Virosta ostan blin-blink-vaatteita eli \"naisellisempia\" puseroita ja hameita, jossa on jotain kiiltävää.

Kokemusta

Vierailija

Etsin eksootisia parfyymejä ja sexy alusasuja, tahdon hurmata poikaystäväni näillä. Pitäähän parisuhteen rakentamiseen nähdä vaivaa. Jos haluaa jotain kestävää, sen eteen pitää tehdä työtä. Onneksi olen toistaiseksi onnistunut hyvin, se pysyy nykyisin kotonamme eikä liihoittele kylillä. Voiko nainen tehdä enempää rakkauden takia.

Ellu

Vierailija

Täytyy myöntää, että ostoksia tulee tehtyä.
Ostos kaava on ollut useamman reissun jo aika vakio :)
Nuorisolle lentokentältä hajuvesiä, tyttärille ja miniän alulle ja pojalle ja vävy \"kokelaille\" miehisempiä tuoksuja ja dödöjä.

Erilasisia koruja tarttuu mukaan (pinemmille ja kummilapsille lähinnä rannekoruja, kaulakoruja jne.)Napakorut ja korvakorut suosittuja tuliaisia myös.

Laukut ovat sukumme naisten heikkous :)

Erilaiset voiteet(lähinnä aloe jutut) ja saippuat ovat ostoslistalla kanssa.

Ja yksi turhimmista ostoksista on lasipallo, jonka sisällä on vettä ja joku härpäke, esim. joku paikallinen matkamuistomerkki, delfiini tms. kaikkihan moisen kapistuksen on nähnyt?
No, joka tapauksessa sellainen on aina ostettava, vaikka ne eivät sisustuksellisesti edes kovin kauniita ole ja ovat ihan krääsää...se on vain se pakollinen matkamuisto, joita jollain tapaa jo rakastan :)
Ja toinen \"pakollinen\" ostos on joku paikallinen soitin. Sen vien tuliaiseksi työpaikalleni (työskentelen lasten kanssa)ja ne ovat kovin odotettuja ja kovassa käytössä.

Mitäpä muuta? Mausteet tietysti kuuluvat ostoslistalleni ja postikortit, joilla täydennän matkoista tekemiäni \"matkapäiväkirjoja\".

Eli jokainen tyylillään ja hauska on lueskella mitä kenelläkin mukaan tarttuu!

Ai niin, mies ja poika ostaa aina paikallisen hellehatun :)

Ei muuta kuin matkalle ja shoppailemaan, iloisia reissuja kaikille! :)

t. ticotico

Vierailija

Kiitos vinkistä ystäväiseni, minä olen aina rakastanut haasteita!
Oikein mukavaa ja antoisaa viikonloppua sinullekin toivottelee Tirlittan.

Vierailija

Hyödyllistä ostan, en koskaan turistikrääsää. En myöskään varsinaisesti etsi mitään, sopiva tuliainen tulee vastaan, joskaan nyt ei ihan konkreettisesti. Rantalomapaikoista ei mitään ostettavaa löydy, vain Aasiassa tehtyä kamaa.
Lentokentiltä kosmetiikkaa ilman muuta.Kaupungeista laadukkaita vaatteita tulee ostettua ja kenkiä tietysti.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat