Vieläkö on haaveita?

Vierailija

Ovatko matkailussa kaikki haaveenne jo toteutuneet,vai onko vielä jotain toteutumatta?

Kommentit (12)

Vierailija

Onneksi haaveita on vielä jäljellä ja paljon.

Aiemmin haaveeni oli mm. matka jollekin paratiisisaarelle. Siellä käytyäni huomasin, ettei siitä olisi kannattanut haaveilla, sillä paratiisissa vaanii aina käärme. Vaikka ei ihan käärme, niin jotain pahaa eli mieleeni tuli, ettei sellaista haaveilemaani paratiisia taida ollakaan.

Haaveena voi olla matka johonkin paikkaan, kuten \"nähdä Napoli ja kuolla\". Ei se nyt niin ihmeellinen ollutkaan. Mieluummin vietin aikaa Amalfin rannikolla ja lähisaarilla kuten Capri ja Ischia.

Pyhiinvaellus jonnekin. Rooman matkalla satuimme Pietarinkirkon aukiolle, kun nykyinen Paavi (\"Pepi\" eli Benedictus) piti ensimmäisen julkisen tilaisuuden. Eli sadatutuhannet ihmiset ahtautuivat aukiolle \"yhden miehen takia\".

Joskus haaveenani oli mennä Lontooseen ja juosta bussiin (niihin vanhanmallisiin) viimehetkellä ja hypätä perästä kyytiin. Sekin tuli toteutettua. Ei se niin ihmeelliseltä tuntunut, mutta ihan kiva kokemus.

Myös Kristus-patsaan näkeminen oli haaveenani ja edelleen Lissaboniin lentäessäni haluan jo koneesta nähdä patsaan (onneksi koneet usein laskeutuvat etelän kautta).

Haaveita, joita haluaisin vielä toteuttaa (toivottavasti on vielä paljon aikaa jäljellä)

Haluaisin esim. käydä katsomassa maailman suuria ihmeitä, kävellä Pariisissa rakastuneena lämpimässä kevätauringossa, mennä kahville ja leivokselle Belemiin, katsella kesällä yötöntä yötä ja talvella revontulia ja pitäisikö loppuun lisätä vielä sen aidon oikean joulupukin tapaaminen.

Vierailija

Suurin osa on toteutunut ja selvää on ettei ihan kaikkea voi yhden elämän aikana nähdä. Hyvä että jotain jää \"pimentoon\".
Suunnitelmana on matkustaa Kapkaupungin seuduille, se on tutkimatonta, mielenkiintoista aluetta.

Vierailija

Ihmismieli on siitä mukava,kun yksi haave on toteutettu, se rientää jo kiireestii uutta rakentamaan. Hyvä näin, sillä elämässä pitääkin olla haaveita.
Matkailun saralla minulla on aika moni unelma toteutunut,yhtä moni vielä toteutumatta.

Kuitenkin, kun alle kouluikäisenä pyhäkoulun penkillä lauloin täysin palkein ja paatoksella laulua Musta Saara, haaveilin samalla isona matkustavani tuonne \"pimeinpään\" Afrikkaan pelastamaan sen kaikki Saarat.
Elämä meni kuitenkin toisin, Afrikassa olen toki käynyt, mutta se \"pimein\" on vielä kokematta.
Omaatuntoa rauhoittaakseni olen ostanut näitä toisenlaisia joululahjoja, lehmän, vuohia ja kaivon.
Onhan mukava ajatella että jossakin Afrikassa lapsi juo minun lahjoittamani lehmän maitoa ja näin puolet siitä matkahaaveesta on jo toteutunut.
(Älä lue tätä itsekehuna, se ei ole tarkoituksena)
Tirlittan.

Vierailija

Haaveita ja unelmia pitää ihmisellä olla!

Matkailun saralla jotkut haaveistani ovat toteutuneet, jotkut eivät ja voipa olla, että jäävätkin toteutumatta; esim. Kiinan muurin näkeminen -muuri kiinnostaa, Kiina ei- mutta vannomatta paras.

Koululaisena haaveilin näkeväni; Eiffeltornin, Ateenan Akropolin, Istanbulin sinisen moskeijan, Kairon pyramidit, Japanin kirsikankukat, Taj Mahalin, Hawajin...neljä ekaa on toteutunut loput ei ...ainakaan vielä, on siis haaveiltava edelleen. Olen myös saanut matkoillani nähdä paljon sellaista, mistä en ole osannut edes haaveilla.

Matkailu siis avartaa. Thomas Jefferson on tosin sanonut myös näin: \"Matkustaminen. Se tekee ihmiset viisaammiksi, mutta onnettomammiksi.\" Jaa\'a, onkohan näin? (haaveileva ajattelija)

Vierailija

On todella! maailmahan on täynnä kokemista ja näkemistä. Jos minulla olisi mahdollisuus, en tekisi muuta kuin matkustaisin. Haluaisin nähdä varsinkin eteläisen Amerikan viidakkoalueet, sademetsät eläimineen.. huokaus. No niin. Palaan arkeeni ja säästän matkatilille niin jokin haave toteutuu!! :D UNELMOIJA

Vierailija

Totta - niin kauan kuin voi suussa sulaa, on unelmiakin (paitsi, etten käytä voita).

Kalifornia, Australia, Tansanian/Kenian safari, Amazonin sademetsät - onhan niitä.

Hese

Vierailija

Uusi-Seelanti on käyty, Karibain risteily myös, Kauko-idässä oltu muutaman kerran, Eurooppaa ristiin rastiin, autolla ja lentäen. Tyynen Valtameren atolleja nähty. Uuteen-Seelantiin on enää haave takaisin.

Vierailija

Minun listallani on monta paikkaa, tässä muutamia niistä: Pääsiäissaaret, Machu Pichu, Iguazzun putoukset, Victorian putoukset, Tiibet.

Late, ihan täältä koneen ääreltä häiriköin:)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat