Lentoemojen lakko, kyrsiikö

Vierailija

Riittääkö teillä sympatiaa finskin lentoemoille heidän taas lakkoillessaan?

Manu

Sivut

Kommentit (28)

Vierailija

Minua ajatteluttaa, mikä tässä on totuus. Tilannehan on aivan kamala ihmisille- perheille, jotka ovat ehkä vuodenkin suunnitelleet matkaa ja nyt kaikki voi raunioitua. Vaaativatko lentoemännät kohtuuttomia vai Finnair? kaikista lukemisistani huolimatta ei ole selvinnyt.

Vierailija

Matkan epävarmuus (päästäkö matkalle vai ei) on ärsyttävää. Itse olin toissa päivänä Hki-Vantaalla. Tekstiviestin mukaan kone kotiin olisi ollut lähdössä, mutta arvasin, ettei kone meille lähtisi. Menin hyvissä ajoin kentälle, koska naapurikylään oli lentämässä aikaisemmin kone, johon ajattelin, että ehkä pääsen. Sain kuitenkin sovittua lipputoimistossa lentoni Blue1:llä muutamaa tuntia myöhemmin. Loppujen lopuksi sitten lensin 8 tunnin odottelun jälkeen alkuperäiseen kohteeseen. Lennon operoi tanskalainen yhtiö, josta tuli mieleen, että hehän olivat niitä lakkorikkureita. Toisaalta olin tyytyväinen, että vihdoin pääsin kotiin.

Kaikki sujui lopulta hyvin (kotona 7 tuntia myöhemmin, kuin alunperin piti). Mielestäni onkin tärkeää, että ensiksi kotiutetaan maailmalla olijat ja vasta sitten lähetetään matkailijoita pois kotoa.

Minua ei niinkään haittaa lentoyhtiöiden tappiot, mutta sitä enemmän ärsyttää muiden kärsiminen asiasta (matkailijat, lentoliikenteen takkuamisesta johtuvat muiden yritysten menettämät myynnit mm. Lapissa).

Yksi syy lakkoon on lepoajat, joita Finski aikoi muuttaa. itse yli 10 vuotta vuorotyötä tehneenä tiedän, että yötyö ja pitkät työvuorot vaativat myös lepoa tarpeeksi.

eli ymmärrän lentoemoja, mutta toisaalta en pidä siitä että sivulliset kärsivät.

Tällä kertaa minulla kävi hyvä tuuri, toisin kuin viime kevään tuhkapilven aikaan. Tosin se oli luonnonkatastrofi, jolle ei kukaan voinut mitään.

-Matkailija

Vierailija

Ei ole sympatiaa noille lakkoilijoille. Ovat erittäin hyväpalkkaisia eivätkä sitä edes kiistä.
Oma matkani peruuntui tältä viikonlopulta, nettitoimisto hoiti asiat hyvin eli saan kaikki rahat takaisin. Ostin heti samana päivänä uuden reissun samaan kaupunkiin, joulun jälkeen on uusi yritys..
En kyllä anna ilmassa toimivien tarjoilijoiden määrätä sitä lomailenko vai en. Itse lomailevat ihan ilmatteeksi eli työantajan piikkiin.
Matkaseurani tulee toisesta maasta ja hän
myös siirsi lentoaan.
Tuskin kovin montaa viikkoa jaksavat rähinöidä.
Matkustan usein eli kuukausittain mutta harmittaa
kun tuollaisat tulee, tämä oli eka kerta kun torppasivat jouluostosmatkan.
Perheenjäseniä odottaa kotiin tuloa kanarialla mutta heistä huolehditaan hienosti.

Vierailija

Heillä on liian hyvät edut,joten on mennyt suhteellisuuden taju.
Mitäpä,jos meillä tehtäis Espanjat.Lakko loppuisi siihen paikkaan.
Mikäli eivät palaa määräaikaan mennessä työhön,niin työsuhde poikki ja oikeuteen.
Se tepsi Espanjassa erittäin hyvin.
Pitäis käyttää sitä, ns. järkeä.

Vierailija

\"Ilmassa tarjoilevilta\" on todellakin pallo hukassa, vaaditaan vaan lisää kaikkea mahdollista, ei ymmärretä nykytilannetta lainkaan. Ei mitään sympatiaa heru. Ei pelkästään sen vuoksi että oma reissu peruuntui vaan laajemmin ajateltuna voi tulla tuon rettelöinnin seurauksena ikäviä sanktioita myös asiakkaille.
Uusi reissu ostettini heti, luultavasti se totetuuu, eivät kait joulun jälkeen enää lakkoile.
Odotellaan vaan rahoja takaisin, jokaista senttiä myöten tulee, mutta koska, se jää nähtäväksi.

Vierailija

niin - mitä vaaditaan lisää? Tässähän on kyse siitä, että yritetään heikentää työehtoja. Jokainenhan meistä olisi valmis ihan tuosta vaan heikennyksiin, ettei yhtään sanottaisi vastaan - niinkö?

Vierailija

joo... työehdot saattaa heikentyä niin että työ loppuu kokonaan eli yt-neuvottelut? Se on varmaan vasureille ok ratkaisu.
Ei harmita, uusi reissu ostettuna jo, eiköhän koneet lennä joulun jälkeen. Eikä Finnairin happamia emoja ole koneessa....lakko ei myöskään nosta demareiden kanantusta vaikka niin olettavat.

Vierailija

Kaiken takana on muutamat vanhat trolleydollyt, sillä nuori väki työskentelisi muillakin ehdoilla. Nuo asioista kinaavat dollyt hinkuu ensin näitä pitkiä näännyttäviä lentoja ja sitten vaativat vielä kaikki edut niistä itselleen. Nuoret jaksavat dollyt heti noille pitkille keikoille ja vanhat dollyt lentämään tänne kotomaahan, että jaksaa-jaksaa-painaa pitkää päivää edes normirytmillä ;) Missä tasa-arvo työnjaossa?

Sivusta seuraaja

Vierailija

Riittää sympatiaa lentoemännille.
Ei kenenkään, nuorten, sen enenpää kuin vanhojenkaan tarvitse tehdä työtä ilman riittävää lepoa. Minusta se on aivan järkeenkäypä asia ilman minkäänlaista politikointia.
Tirlittan

Vierailija

Tuo tarjoiluhenkilökunta eli sen seniorijäsenet ovat \"pihalla\" suoraan sanottuna. vanhat haluavat kentää pitkiä lentoja joita kuitenkaan eivät jaksa... ja siitä itkevät. Nuoret pitkille lennoille ja vanhat kotimaan lennoille. Tilanne on nykyään päinvastoin eli esim. usein käyttämälläni Oulun lennolla on aina nuoria emoja.
Iltapäivälehden sivuilla oli tarinaa lakkokenraalin taustasta eli henkilökohtaista katkeruutta kun ei päässyt purserikurssille. Haastoi Finnairin oikeuteen!!!Että sellaista...ja muutakin taustaa selviteltiin... lukekaa sieltä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat