Unelmamatka.

Vierailija

Niin kauan kuin on ollut elämää on ollut myös unelmia. Ensimmäisellä esiisällämme se lienee ollut unelma seuraavasta ateriasta. Ihmismieli on myös siitä mukava että toteutettuaan yhden unelman se rientää kiireesti rakentamaan uutta.
Minkälainen on teidän unelmamatkanne, onko se jo toteutunut vai vastako haaveilette siitä?

Aina siitä lähtien kun opin lukemaan olen tuntenut erittäin suurta mielenkiintoa Egyptiä kohtaan. Temppelit ja pyramidit kiehtoivat vastustamattomasti lapsen mieltä.
Kun sitten viimein astuin ensikertaa Egyptin maaperälle, oli tunnekuohu sanoinkuvaamaton kun vihdoin saavutin sen mistä olin niin kauan haaveillut.
Siinä minun jo toteutunut unelmamatkani, kertokaa te omanne.

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Sain luvan kertoa myös pienen tyttärentyttäreni unelmamatkasta.Tyttö elää parhaillaan hyvin vahvaa prinsessa vaihetta.
Katsellessaan televisiosta Victorian ja Danielin häitä hänelle selvisi että Tukholmassa on kuninkaanlinna. Sitä piti päästä katsomaan.Pettymys oli iso kun linna ei muistuttanutkaan satukirjan linnaa.

Mutta ei hätää, siitä poiki uusi unelmamatka,Disneylandiin katsomaan prinsessa Ruususen linnaa.
Tirlittan.

Vierailija

Haluaisin Afrikkaan safarille.Kuuntelisin savannin ääniä öisin ja näkisin villieläimiä elävänä päivisin.Se olisi unelmamatka.Toivottavasti joskus on totta.
Mia

Vierailija

Meilläkin haaveillaan safarista mutta eri suuntaan.Valassafarille Norjaan.Ajatus tuli Jari Sillanpäältä.
Kertoi olleensa siellä isänsä kanssa ja kummatkin tykkäsivät.
Ritva ja Pena

Vierailija

Niinhän se aikuisten oikeesti onkin.Mutta neljä vuotiaan haaveet ja todellisuus eivät vielä kulje käsikädessä.
Satumaa on vielä olemassa,emmekä ole raaskineet haavemaailmaa romuttaa.

Vierailija

Itsellä matkustelu ihan täyttä totta, ei pelkkää haavetta. Paljon on tullut reissattua ja jos terveys säilyy, se jatkuu.
Toiveena kokea Siena ja se kuuluisa Sienan tori.
Suunnitelma ensi keväälle olemassa.

Vierailija

Harmin paikka jos ei elämässä ole haaveita.
Elämä ilman haaveita on tylsää.
Me haaveillaan kavereiden kanssa et vuokrataan purjevene miehistöineen ja purjehditaan pitkin Turkin rannikkoa. Tänään vielä unelma,huomena voi olla jo totta.
Haaveilija.

Vierailija

minun unelmamatkani on kohta totta.Aion viedä rakkaani Intiaan,penkillä missä Dianakin istui katsomme Taj Mahailia. Silloin vedän taskustani sormuksen ja kysyn,tahdotko?

Vierailija

Missä Saksasta löytyy se Prinsessa Ruususen linna? Kiinnostaa.
Minun haaveeni on Pohjois-Norja, ja ruskamatka Lappiin, en ole koskaan edes käyny Lapissa... Milloin lie se ruska-aika siellä parhaimmillaan...? Nolottaa että olen matkaillut niin vähän kotomaassa mutta minkäs teet kun se on niin kallis reissu ja lämpöä ja aurinkoa on aina tehnyt mieli vielä enemmän ja Etelä-Eurooppaan on siksi suunta kääntynyt.

Vierailija

Prinsessalinnalla tarkoitetaan varmaan 1800-luvulla rakennettua Neuschwansteinin linnaa eteläisessä Saksassa Baijerissa. Linna oli kuulemma Disneyn piirtäjien esikuvana heidän tehdessään Prinsessa Ruusunen -elokuvaa.

Myy

Vierailija

Myy vastasi oikein. Tuo linna on todella Prinsessa ruususen tarinan esikuva. Linnan historian löytää varmaan googlella, on mielenkiintoinen juttu.
Kristiina

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat