mammantyttö

Vierailija

Ihan aluksi, mahtavaa löytää tällainen tunnefoorumi!Tunteiden tunnistaminen on oman hyvinvoinnin kannalta tärkeä juttu :)

Minua on viime aikoina vaivannut eräs asia, ja halusin avautua siitä täällä. Häpeä lienee lähin tunne joka siihen sopii. Siispä. Minä olen 32-vuotias nainen, ja huomaan olevani vieläkin, tämän ikäisenä, jotenkin kauhean lapsellinen!Olen ainoa lapsi, joka on kasvanut kahdestaan ylihuolehtivan äidin kanssa. Olen ihan älykäs, omillani toimeentuleva aikuinen, mutta joissain asioissa huomaan olevani tosi "vajaa" ja "jälkeenjäänyt". Äiti huolehtii edelleen kuin pienokaisesta ja itse olen ikäistäni lapsellisempi, omien asioiden hoitaminen ja vastuunotto on kai jäänyt puolitiehen. Äiti saattaa jopa ostaa minulle vaatteita, rintsikoita jne., ja se kyllä suututtaa!!No, sitä hän tekee harvoin ja tekee muillekin kuin minulle, mutta tällaista tuppautumista on havaittavissa toisinaan. Olen myös kotona käydessäni selvästi sellaisessa roolissa, jonka tiedän miellyttävän, olen ns. kiltti tyttö. Siihen saa tulla loppu. Haluan vihdoin olla aikuinen nainen joka on sellainen kuin on, vaikka nyt sitten ei miellyttäisikään vanhempia.

Kommentit (5)

Vierailija

Tuttu tunne, kamppailen tämän kanssa itsekin. Ainoan ratkaisun, minkä olen asiaan löytänyt, on ottaa etäisyyttä asiaan ja ihmiseen. Eli vaikka viikon teet elämässäsi mitä haluat ja kenen kanssa haluat ilman että otat mitään yhteyttä äitiisi. Ja muutenkin otat etäisyyttä, et kerro kaikkia asioitasi enää (mihin menet, kenen kanssa, paljonko saat palkkaa, koska söit, mitä teet lomalla...) hänelle vaan pidät ne itselläsi.

Kuvittele äitisi olevan vaikka työkaverisi: mitä kertoisit elämästäsi työkaverille ja minkälaista käytöstä olettaisit häneltä saavasi. Tällöin saat näkökulmaa, millasta kahden aikuisen ihmisen välinen ihmissuhde pitäisi olla. Olet sen verran vanha jo, että olet aikuinen ihminen ja ansaitset aikuisen kohtelun. Vaadi myös itseltäsi aikuismaista käytöstä: mitä asioita voisit vaatia toiselta aikuiselta ihmiseltä itsesi suhteen, jos hän ei olisi mitään sukua? Et varmaankaan vaatteiden ostamista...

Lisäksi sinun on tehtävä selväksi äidillesi, ettet hyväksy hänen alentavaa käytöstään enää. Kieltäydy siis kohteliaasti vaatteista ja muusta tuppaantumisesta ja sano, että osaat itsekin hoitaa asian ja pyydät apua, jos tarve niin vaatii. Pidä myös kiinni tästä periaatteesta jatkossakin.

Mieti miksi tilanne on tälläiseksi mennyt, miksi et ole vieläkään ottanut elämässäsi ohjia omiin käsiin vaan annat äitisi edelleen tehdä mitä hän haluaa. Miksi haluat olla kiltti tyttö? Pelkäätkö hylkäämistä ja siksi miellytät äitiäsi antamalla hänen huseerata elämässäsi? Pelkäätkö ristiriitaa sinun ja äitisi välillä?

Toivottavasti tästä on apua. Kerro toki, miten olet asiassa edennyt!!

Vierailija

Sinun on itse otettava ratkaiseva ensiaskel. Eli seuraavan kerran kun äitisi tuppautuu ostamaan sinulle jotain., kieltäydy. Tästä on helpoin aloittaa. Ja pikkuhiljaa laajenna ja kasvata vapauttasi.

Äitisi tekee tuon kaiken todennäköisesti rakkaudesta ja rakkaus ei tule tähän loppumaan. Muistuta hänelle, että olet jo aikuinen, jos saat osaksesi vastaväitteitä.

Tämä on tuttu pulma minullekin, ja Sasuskan edellä esittämät kysymykset toivat aikoinaan ratkaisun ongelmaan. Kaikki lähtee ihmisestä itsestään ja kun on ensimmäisen askeleen ottanut, siitä on helpompi jatkaa.

Onnea ja sisua matkaan!

Vierailija

Mammantyttö jatkaa: kyllä minulla on sosiaalista elämää, mutta huomaan itsekin, että äiti on se jolle tulee helposti jossain asiassa soitettua ystävän sijaan.

Äsken äitini oli miehensä kanssa käymässä työpaikallani kahvilla ja puhui täällä minulle kuin lapselle! "Minä kyllä kiusaan tuota tyttöä sitten illalla" ( hän on semmoinen vekkuli kiusoittelija). Että kiehuu!!Ei toisen työpaikalla kohdella toista kuin lasta!!Olen todella vihainen ja hävettää.

Vierailija

Mammantyttö se olen minäkin..tulee usein soiteluta äitille ja kerrottua kuulumiset. Kun ei ole ukkoa eikä kavereitakaan kauheasti (kaverit seurustelee), niin äitille tuntuu olla luontevaa soittaa. Tosin olen jo reippaasti yli kolmikymppinen, niin pitäisi päästä moisesta symbioosista pois. Työtä se vaatii ja varmaan jotain keskusteluterapiaa..jollei tässä sitten ite hoksaa jotain matkan varrella..mene ja tiedä..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat