Ihastuneet, mutta 22 v ikäero

Vierailija

Olemme tunteneet toisemme vuoden. Harrastamme samaa lajia ja vietämme paljon aikaa samassa porukassa harrastuksemme parissa. Jo aika pian liityttyäni samaan harrastusryhmään huomasimme, että meillä on samanlainen huumorintaju ja viihdyimme hyvin yhdessä. Olemme päivä päivältä lisänneet yhteydenpitoa muutoinkin kuin harrastukseemme liittyen. Eilen kysyin häneltä, kun hän taas kerran soitti, että joko tuli ikävä? Hän vastasi, että taisipa tulla. Pidän hänestä kovin paljon ja hän minusta - olemme keskustelleet asiasta. Rakkaustarinan alku olisi täydellinen, mutta...

Ongelmana on, että itse olen 47-ja hän 25-vuotias. Hän sanoo, että ikä on vain numeroita. Ja kun muistutan olevani äitinsä ja isänsä ikäinen, niin hän kuittaa, muttet ole minun äiti. Tunnen, että tekisin hänelle väärin, jos alkaisin hänen kanssaan suhteeseen. Eilen minun oli pakko laittaa mies miettimään elämäänsä, kun hän taas sanoi, ettet ole äitini. Vastasin, etten myöskään koskaan olisi sinun lastesi äiti. Käskin hänen miettiä, mitä hän elämältään haluaa. Olisiko hän valmis ottamaan sen riskin, että suhteemme kestäisi ja se tarkoittaisi samalla, että hän olisi lapseton, mutta onnellinen.

Toisaalta toivon, että läheinen ystävyytemme palaisi harrastustasolle. Ainakin hän selvästi miettii, koska tänään emme ole vaihtaneet kymmeniä tekstareita. Toisaalta emme nyt harrastuksenkaan parissa tapaa kolmeen viikkoon, niin siksi tuumaustauolle on paras mahdollinen aika. Toisaalta pidän hänestä paljon ja haluaisin syliinsä (en ole koskaan vielä siinä ollut). Ja silti pelkään, entä jos päädymmekin suhteeseen?

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Eihän tuo ikäero välttämättä haittaa, eri asia jos toinen olisi vaikkapa vielä alaikäinen tms.

Olen naimisissa ja meillä on 20 vuotta ikäeroa.

Aika näyttää kuinka teidän suhteelleenne käy... Onnea matkaan!

Vierailija

Voihan sitä elää hetkessä ja nauttia suhteesta, mutta kyllä minä ainakin vanhempana naisena varautuisin siihen, että mies ennemmin tai myöhemmin haluaa lapsia ja silloin varmaankin haluaa löytää nuoren naisen rinnalleen.
25 - vuotiaana ei voi tietää mitä haluaa kymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta taas ei ole varmaa sekään elääkö kumpikaan teistä vielä kymmenen vuoden kuluttua, joten carpe diem. Rakkaus vaatii rohkeutta.

Vierailija

Voihan sitä elää hetkessä ja nauttia suhteesta, mutta kyllä minä ainakin vanhempana naisena varautuisin siihen, että mies ennemmin tai myöhemmin haluaa lapsia ja silloin varmaankin haluaa löytää nuoren naisen rinnalleen.
25 - vuotiaana ei voi tietää mitä haluaa kymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta taas ei ole varmaa sekään elääkö kumpikaan teistä vielä kymmenen vuoden kuluttua, joten carpe diem. Rakkaus vaatii rohkeutta.

Vierailija

Aina kannattaa tietysti miettiä ja puhua asioista, mutta itselleni kävi taannoin niin että tapasin itseäni 19 vuotta nuoremman miehen. Meillä synkkasi, rakastuimme ja puhuimme vaikeat asiat halki heti alkajaisiksi. Haluamme samoja asioita elämältä, tapamme, huumorintajumme ja mieltymyksemme ovat samanlaiset, joten oli selvää että niin sopivasta ihmisestä on pidettävä kiinni. Voitpa uskoa että kaikenlaista sain kuulla ystäviltäni ja sukulaisiltani...yritän todistella itselleni ja muille omaa viehätysvoimaani, olen hullu, mies on hullu, ei tule kestämään jne. Olemme nyt naimisissa - ja meillä on vain yksinkertaisesti hyvä olla yhdessä, mikä myös näkyy. Ei sitä kuitenkaan osaa eikä halua elää sellaista elämää kuin muiden mielestä kuuluisi, joten se, onko rakas ihminen ns. väärän ikäinen, väärän rotuinen tai väärää sukupuolta, on merkityksetöntä - tärkeintä on se että molemmat rakastavat toisiaan eli pyrkivät tekemään toistensa elämän hiukan mukavammaksi joka päivä..

Vierailija

Kiitos ihanista sanoista. Suurin ongelmahan on minun päässäni. Se, että uskallan antaa niille sukulaisten ja ystävien puheille siivet. Toisaalta käyttäydyn äitimäisesti ja ajattelen, että "käyttäisinkö hänen nuoruuttaan hyväkseni", onko 25 v kaveri tarpeeksi kypsä tietämämään, että kenen kanssa haluaa olla. No, meneehän nuoret yhdessäkin naimisiin ja eroavat, jos ei ollutkaan hyvä. Eihän tässä ole kyse sen kummemmasta. Onhan hän kuitenkin jo aikuinen ihminen, aikaisemmin vuosia kestäneessä parisuhteessa jo ollut, niin ei ihan kokematon. Ehkäpä uskallankin ...

Vierailija

Miksi estaa onnea astumasta elamaan. Ainahan tuleva pelottaa, mutta sehan on tarkoituskin. Jos kyseessa on rakkaus, se ei katso numeroita. Lisaksi, suhteenne voi olla merkityksellinen myos historian vinkkelista ja helpottaa myos muita samassa tilanteessa olevia naisia seka miehia vaikutuksillaan ymparoivaan yhteisoon. Eletaan 2000-lukua. Miksi paivitella naisen ollessa se ikanumeroiltaan vanhempi. Toiseen suuntaan kun asiassa ei ole mitaan nokan kopauttamista. Mika onkaan kauhistuttavampaa kuin kitua siksi, ettei voisi olla yhdessa rakastamansa (25-v) miehen kanssa vain siksi etta on nainen ja ialtaan sattuman oikusta se vanhempi (+40). Jos et halua etka rakasta hanta niin sitten on asia toinen ja voit antaa hanen karsia ja riutua ilman sinua.

Vierailija

Eihän hänkään kolmea viikkoa voinut erossa olla. Olemme taas päivittäin yhteydessä: soitamme tosilemme aamulla, päivällä, iltapäivällä, illalla ja välissä lähetämme kymmenittäin tekstareita. Rakastan häntä ja valtavasti. Ei häntä ikäeromme haittaa yhtään. Sitäpaitsi minusta tuntuu nyt, että olen enemmän 27 kuin 47 v. Antaa ihmisen ihmetellä ja kadehtia, meillä on toisemme ja rakkautemme. Tunteemme ovat kypsyneet hiljalleen sitä mukaa, sitä mukaa kun olemme oppineet toisemme enemmän tuntemaan. OLEN NIIN ONNELLINEN HÄNESTÄ!

Vierailija

Nauti elämästäsi nyt, elä, ehdit tylsistyä ja katkeroitua sitten myöhemmin, kuolemakin tulee aikanaan.

Elämän tarkoitus on ELÄÄ JA RAKASTAA.

Ja rakkaus voi muuttuaa, uusiutua tai laimeta, loppuakin.

Nutta eihän kaiken tarvitse olla ikuista, emme mekään ole?

Vierailija

Aikanaan tiesin, että en saa koskaan lapsia joten otin kyllä hetkestä kiinni ja seurustelin tovin, mutta omatunto käski aina erota.. nyt kaikilla silloisilla poikaystävilläni on perhe ja useampi mukula. Ota kuitenkin hetkestä kiinni ja katso mitä aika tuo tullessaan.

Vierailija

Eipä sitä voi aina suunnitella elämäänsä joittenkin piirustusten mukaan...ei se ole aina niin sanottua että lapsia tulee vaikka niitä molemmat toivoisivatkin ja olisivat sopivan ikäisiä, joten itse kyllä panisin suuremman arvon sille toimivalle parisuhteelle. No, tietysti oman lapsen saaminen on joillekin tosi tärkeää, mutta sellaiset asiat täytyy selvittää.

Vierailija

Itse olin 25 v jo äiti. Minulla on siis rakastani vuoden nuorempi lapsi ja muutama nuorempi. Rakkaani sanoo, ettei halua lapsia. Toisaalta ymmärrän häntä kun tunnen hänet, sillä harrastuksemme ei ole hänelle pelkästään harrastus vaan elämäntapa, eikä lapselle siinä ole tilaa.

Olen tosin sanonut, että ymmärrän, jos hänelle joskus tulee halu saada lapsi. Sitten elämme sen asian kanssa kun se on ajankohtainen, jos yhteisen elämämme aikana tulee olemaankaan. Itse en usko (miehen tuntien) sen ajan tulevan vielä 20 vuoteen ja enpä taida itse olla enää kykenevä raskauteen silloin. Onhan siihen vaihtoehtoja sitten. Eräskin ystävämieheni teki naisen kanssa vain lapsen noin 40 v, molemmat halusivat vain lapsen, muttei parisuhdetta. Lapsi on nyt koululainen eikä poikkea sen enempi eronneiden lapsista. Tai ehkäpä mieheni haluaa sitten jo nuoremman naisen kuin 60+ vuotiaan. Ei sellaisia kannata vielä murehtia. Nautimme nyt toisistamme, yhteisestä ajasta ja rakkaudestamme.

Vierailija

25-vuotias mies on sinulle aivan liian nuori. Vaikka sinusta nyt tuntuu että olet vain 27-vuotias me molemmat valitettavasti tiedämme ettät totuus on toista. Anna tuon pojan hakea itselleen sellaisen naisen jonka kanssa voi vielä perustaa perheen. Älä ole itsekäs!.

Vierailija

Kiitos kommentista, joka olisi voinut olla omani vielä vähän aikaa sitten. Ja itseasiassa olikin. Toistin lukemattomia kertoja hänelle, että olen äitinsä ikäinen ja en voi riistää häneltä sitä kaikkea, mitä lapset ja oma perhe antaa. Sanoin, etten voi riistää häneltä parhaita vuosia hankkia lapset ja perhe, sillä itse en enää nyttenkään lasta suostuisi tekemään. Ajattelin tismalleen samalla tavalla kuin sinä, etten voi olla niin itsekäs, että suostua suhteeseen noin nuoren miehen kanssa, koska hän ei voi vielä tietää! Siis asennoiduin täysin äitimäisesti häneen.

Koko tämän vuoden ajan toistin tuota samaa mantraa hänelle. Ja hän vastasi aina, että et ole äitini. Olen ollut pitkässä parisuhteessa nuoren naisen kanssa ja tiedän, mitä se on. Veljellä on lähellä perhe ja lapset, olen nähnyt sitä ihan tarpeeks. Ei se o mua varten. Olen hänen mielestään täydellinen nainen hänelle, ymmärrän hänen elämäntapaansa, en kitise kotiin (olenhan usein mukanaan), en kitise siivoamisesta, en kaveri- tai ravintolailloista, koska emme kumpikaan niistä välitä. Meilä on yhteiset ystävät, yhteinen vapaa-aika. Ja ymmärrän häntä täysin, olemme niin samanlaiset. Harrastuksemme on meille molemmille elämäntapa. Olen kasvanut siihen isäni mukana.

On se nyt ihmeellistä, jos en voi luottaa, että 25 v tietää mitä elämältään haluaa NYT. Ei hän tiedä, enkä minäkään tiennyt siinä iässä, mitä haluan 10 tai 20 v kuluttua. Elämässä täytyy elää tätä päivää eikä sitten kun...muuten ei koskaan ole onnellinen. Eikö hänelläkin ole oikeus elää niin kuin HÄN haluaa, onko minulla tai hänen vanhemmillaankaan oikeus vaatia häntä haluamaan elämäänsä perhe?

Jos hänelle joskus tulee halua saada perhe, niin mietimme sitä sitten. Elämme tässä ja nyt - ja olemme onnellisia ainakin tämän yhteisen taipaleen matkaa elämässämme. Voihan olla, ettemme enää sen jälkeen onnea löydä...

Vierailija

Hei! Mukava nähdä miten asiat selviävät kun uskaltaa tehdä niin kuin tuntee hyväksi ja oikeaksi. En muuten ymmärrä tuota lapsijuttua, no itselläni on kaksi lasta, mutta minulla on pari ystävää jotka ovat naimisissa ja valinneet lapsettomuuden. Siitäkin valinnasta he saavat kuulla olevansa itsekkäitä...ikään kuin tuollaista asiaa ylipäänsä pitäisi joutua selittelemään ulkopuolisille.Toivotan teille kaikkea hyvää!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat