Artikkelista: Satu Taiveaho: "Meille on tarjottu jopa sijaissynnytystä"

Kommentit (13)

Vierailija

Onhan tämä tietysti ikävä tilanne, mutta kyllä on Kaikkosenki syytä peiliin katsoa. Ei siellä käräjillä kukaan ihan syyttä ole. On tietysti ikävää jos Kaikkosta on käytetty vain sijaiskärsijänä tai hän on ollut väärässä paikassa väärään aikaan, mutta jos näin on, niin kannattanee vaihtaa puoluetta johonkin rehellisempään.

Vierailija

Eipä ole koskaan tullut mieleeni lainata rahaa edustamaltani yhteisöltä, ei edes varmalla takaisinmaksutakuulla. Pankit ovat sitä varten. Muutenkin säätiön toiminta on vaikuttanut melkoisen holtittomalta ainakin entisen työntekijän ( ja myös syytetyn) lausuntojen mukaan.

Vierailija

Sinä olet taas niitä rukeankielen omaavia, jotka ovat valmiita antamaan vaikka pahalle haisevan henkensä näille julkisuudessa parkuville rosvoille.

Vierailija

Olen sama mieltä. Adoptiohakijoille tehdään kyllä ajoissa selväksi että tällaisia merkintöjä ei papereissa saa olla. Ei tässä Kaikkonen voi syyttää muita kuin itseään. Se, että tekeekö nämä rikosepäilyt heistä huonoja vanhempia on tietysti toinen asia, mutta johonkin se raja on vedettävä. Saman kohtelun kokevat talousrikolliset ja pahoinpitelijät, ei niitä voi erottaa toisistaan.Julkisuudessa on moitittu että syy on heidän käyttämänsä adoptiovälittäjän mutta se ei pidä paikkansa. Jos adoptiovälittäjä on saanut kohdemaasta ohjeet, että kaikki tällaiset pitää ilmoittaa niin sitten ne ilmoitetaan. Ja kohdemaa on tässä tehnyt päätöksen että adoptioon ei lupaa tule. Piste.

Vierailija

Ikävä lukea näin kylmiä ja epäempaattisia kommentteja. Omat sympatiat on kaikesta huolimatta tämän pariskunnan puolella. He ovat olleet niin asialle omistautuneita, että varmasti olisi joku lapsi päässyt rakastavaan kotiin heidän luonaan.

Vierailija

julkisuuden heknkilöitä on pitkässä adopti jonossa kohdeltava samoin kuin "taviksia" -olisi törkeää, jos he saisivat "unohtaa" pikku mokansa ja sitä ei kerrottaisi...kyllä kaikkonen saa katsoa peiliin: en minä tunne ketään ystäväpiiristäni, joka olisi syyteharkinnassa talousrikos tms.epäilyistä...poliitikoille ilmeisen tavanomaista? ja olisiko oikein, että adopitolapsi tulisi suomeen oikeusjutun aiheuttaman kohun keskelle? olisiko vanhemmilla silloin voimavaroja keskittyä lapseen ja sen aiheuttamaan elämänmuutokseen? on ikävää, että kaikkoset eivät ole saaneet lasta -ei sitä kuitenkaan -valitettavasti -saa keinolla millä hyvänsä. kaikkosen kannattaisi miettiä, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää..rehellisyys kunniaan. ei vain taida suuri yleisö ymmärtää, että myös "tavisten" asiat pengotaan ja niistä ilmoitetaan kohdemaahan, mutta "taviksia" ei kukaan puolusta lehtien palstoilla eivätkä he pääse viihdeohjelmiin julkisesti itkemään/lehtien kansiin tilittämään....
kaikkoset eivät ole suomen ainoa lapseton pari -kuka puolustaisi ja tukisi niitä kaikkia muita?

Vierailija

Eivät nämä julkkikset ole Suomen ainoa lapseton pariskunta. He voivat auttaa muiden lapsia, esim. MLL:n kautta, olemalla kummeja kehitysmaiden lapsille, touhuamalla lasten kanssa, joita on ystävä- ja sukulaispiireissä. On lukuisia tapoja olla lasten ystävä ja auttaja. Ei ne aina tarvitse olla omia. Oman

Vierailija

Satu olet äärettömän herttainen ja herkkä, sun olemus puhuttelee tässä ajassa jossa elämme monien paineiden ja pahuuden keskellä.Pienessä ajassa on maailma muuttunut niin ettei mukana pysy.Tarvitaan näkyviä kasvoja ja mielipiteitä sekä asenteita niiden taakse. Krstillinen arvomaailma saisi sijaa maailmassamme jossa elämme jos ihmiset menisivät itseensä rehellisesti ja avoimin mielin,myöntäin että näin ei voi jatkua.Puuttuu lähimmäisistä välittämistä rehellisyytta, rakkautta joka on pyynteetöntä. Puhumattakaan siitä, että jos jollain on voisi jakaa sille jolla ei ole. Vihan katkeruuden ja panettelun sijaan löytyy arvoja jotka rakentavat ja tuovat hyvää mieltä kaiken keskelle.

Vierailija

Täällä näkyy taas olevan monta, jotka ovat heittämässä ensimmäisen kiven. Miten ihmiset voivat olla niin tuomitsevia ja julmia? Lapsettomuus on kipeä asia. Sitä on helppo tuomita, jos ei ole itse kohdannut sitä. Lapsettomuutta voidaan verrata läheisen kuolemaan. Olen itse kokenut seitsemän vuoden lapsettomuuden, joten tiedän, mitä se on. Meille kävi kuitenkin hyvin, me saimme yllättäen lapsen, jo toivomme menettäneenä.

Me suomalaiset olemme ns. mallioppilaita kaikissa ulkopuolelta tulevissa määräyksissä, niin EU:ssa kuin muuallakin. Olen lähes varma, että eteläeurooppalaiset viranomaiset eivät olisi tällaisille rajoituksille korvaansa lotkauttaneet. Me noudatamme kaikkia määräyksiä pilkun tarkasti lopulta niin että se on vahingoksi itsellemme. Maalaisjärkeä ja harkintaa voi myös käyttää. Onko Kaikkosen syyte sellainen, että se olisi ollut vaaraksi lapselle? Ei ollut eikä ole. Kysymyksessähän on vasta syyte, ei tuomio. Hän on saanut jo rangaistuksen vaikka ei ole saanut vielä edes tuomiota. Onko se oikein?

Satulle on varmasti kova paikka adoption peruuntuminen. Tunnen suurta empatiaa sinua kohtaan. Voimia teille molemmille!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat