Karoliina Pentikäisen kolumni: Minulta meni 31 vuotta tajuta, miksi olen sellainen kuin olen

Karoliina Pentikäisen kolumni: Minulta meni 31 vuotta tajuta, miksi olen sellainen kuin olen

Kun Karoliina Pentikäinen muutti uuteen kaupunkiin ja ympäriltä lähti kaikki tuttu – työpaikka, lähikauppa, naapurit ja bussireitit – hän huomasi, ettei ole ollenkaan niin sosiaalinen kuin oli kuvitellut. Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (28)

Ninni

Todella tunnistan itseni!! Lisäksi, kun tekee työtä ihmisten parissa ja on sosiaalisella alalla, tarve palautumiseen lisääntyy entisestään. Joskus huomaa kaipaavansa itseään! Silloin on sanottava ei odotetuillekin vierailukutsuille ja seliteltävä puolisolle miksi pakoilee makuuhuoneessa kirjan ja teekupposen kanssa, vaikka kerrankin olisi kahdenkeskistä aikaa...

Vierailija

Olen just tällainen itsekin. Väitän, että kukaan ei tajuaisi. Ystäväpiirissä on niitä, jotka tekevät omasta epäsosiaalisuudestaan ison numeron. Vähän niinkuin piilottelevat sen takana. Tämän takia käyttäydyn huonosti (En hymyile, en soita tai tekstaa takaisin ihmisille, en tervehdi) kun olen tällainen epäsosiaalinen luonteeltani.

Itse olen aina pyrkinyt olemaan avoin ja puhelias mutta tarvitsen omaa tilaa. En myöskään läheskään aina nauti juhlista tai ainakaan juhliin lähtemisestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Tuttavani kertoi juuri äskettäin olevansa kaltaisesi. Hassua hänessä ja sinussa on se, että olette molemmat koko ajan esillä. Kerrotte elämästänne estottomasti ja välin jopa provosoivasti. Silmissäni olette hyvin rohkeita ja ekstroverttejä. Ihaillen mietin, miksen minä uskalla. Olisitko ehkä kuitenkin ekstrovertti, joka uupuu kuten normaali ihminen? Koska ainakin itse introverttinä kartan todella tilanteita, joissa joudun keskipisteeksi. Hämmennyn huomiosta ja saan helposti paniikkikohtauksia julkisilla paikoilla. En osaa pitää meitä millään lailla samanlaisina.

Vierailija

Nyt osui ja upposi. Olen kyllä ennenkin kuullut, että olen sosiaalinen erakko, mutta tämä artikkeli selvensi paljon. Olen ison perheen äiti, työssäni hyvin sosiaalinen, iloinen ja puhelias. Sen sijaan vanhempainillat, kyläilyt ja juhlat tuntuvat välillä hyvin vaikeilta mennä. Olen silti sinne mentyäni taas iloinen ja seurallinen, mutta ihan uupunut sen jälkeen. En yleensä halua ihmisiä meille kylään, en edes lähimpiä, vaan haluan juurikin linnoitautua työpäivän jälkeen sinne omaan sohvannurkkaan omassa rauhassa. 😊

Vierailija

Osui ja upposi! Päivät ihmisten parissa ja aidosti nautin siitä. Höpötystä ja asioiden jakamista, ei ongelmaa. Mutta vain hyvin harvat, lapsuudesta asti tutut henkilöt todella tuntevat minut. Koti on minun ja perheeni paikka, kutsun hyvin harvoja sinne. Minultakin vei kauan ymmärtää, että olen tällainen eikä tästä tarvitse muuttua.

Tuttua. Pahinta on se syyllisyyden tunne, kun pitäisi jaksaa soitella ja kutsua kylään. Moni tuttu taitaa luulla, että vika on heissä. Nautin kyllä, kunhan saan aikaiseksi. Työ lasten parissa vie voimat.
Olen jo nuorena ollut just tuollainen on-off typpi. En osaa kuitenkaan luokitella itseäni johonkin sosiaalinen introvertti tai masentunut ekstovertti lokeroon. Mä oon mä.

Vierailija

Vai että sosiaalinen introvertti.... Jota ertyisherkäksikin kutsutaan. Onkohan tämä nyt jotenkin uusi mukavampi ilmaus asialle ? Erityisen hermoston omaavia on 20 prosenttia ihmisistä, ei heitä tosiaankaan koko ajan vastaan kävele. Erityisherkän elämä ei tosiaankaan helpolla mene. Vaatii paljon itsetutkiskelua ja omasta jaksamisesta huolehtimista. Tämä on pysyvä hermostollinen ominaisuus, jonka kanssa on itse opittava elämään. Vähän olen oppinut, mutta opinkohan koskaan kokonaan? Ja onko se hektisessä nykymeiningissä kuinka mahdollista?

Koiperhonen

Tästä ihmisryhmästä on puhuttu paljon ja tunnistan itseni ja tunnustan täysin että isekkin kuulun tähän ihmisryhmään. Minua kehutaan aidoksi, positiiviseksi ja kaikkien kanssa toimeentulevaksi. Silti kaipaan omaa tilaa ja nautin paljon yksin olemisesta sekä ihan vain perheeni kanssa oleilusta. Huomaan nyt taas raskaana ollessani kuinka tämä piirre korostuu minussa. Meille on tulossa kolmas lapsi ja välillä mietin että mitenköhän minä halusinkin niin monta lasta vaikka tykkäänkin hiljaisuudesta ja seesteisyydestä elämässäni niin paljon. 😄Tulevat vierailut ja kastejuhlat jo ahdistavat minua ajatuksena. Stressaan vierailuja kovasti etukäteen vaikka sitten kuitenkin nautin niistä. Niin ristiriitaista. Olen helpottunut jos joku joskus tulonsa peruu. Meillä on paljon sukua ja ystäviä jotka ovat viimaikoina nyt paljon meillä halunnut kyläillä. En haluaisi lapsille antaa esimerkkiä ettei meillä saa käydä vieraita tai kavereita kylässä joten itse joustan ja puren hammasta. Ja lapsien kaverit ovat tottakai tervetulleita. Tykkään olla hyvä emäntä kun meille tullaan joten haluan että koti on silloin siisti, on jotain tarjottavaa ja itse on pirteä niin tässäkin osasyy toki siihen miksi vierailut ahdistaa. Tiedän että ei tarvitsisi ja hyvä sanonta onkin että talo elää tavallaan ja vieraat käy ajallaan.

Vierailija

Tuttua käytöstä täälläkin löytyy .Vetäydyn aika ajoin omaan hiljaisuuteen .En halua tällöin radion-,television ääntä enkä jaksa seurustella kenenkään kanssa .Olin koko ikäni työssä jossa tarvitsee sosiaalisia taitoja joten vuosien varrella tuo sosiaalinen kiintiö täyttyi ja aina enemmän tarvitsin omaa aikaa.Nyt oon eläkkeellä ja teen just niinkuin tunnen enkä pakota itseäni osallistumaan esiin tuleviin vuerailuihin ja tapahtumiin .

Vierailija

Ihanaa ja helpottavaa huomata, että meitä kotioloissa erakoituvia on muitakin. Itse työskentele esimiehenä isossa yksikössä ja työ on hyvin sosiaalista. Ja sitten kotioloissa en halua juurikaan tavata muita. Mutta nyttemmin olen alkanut nähdä tämän puolen itsestäni osana persoonaani. Tämä kokemus on ollut vahvistava itsensä hyväksymisen tiellä. Hyvää hiljaisuuden hyssyttelyä teille ihanat vertaiset🧡237

Nainen_40

Kirjoitus voisi olla omasta kynästäni! Tuttua huttua. Kun oman erityispiirteensä tunnistaa ja sen hyväksyy on helpompi olla itselleen armollinen jopa tänä somen ja infotulvan aikakautena. Ihanaa että kirjoitit aiheesta, helpottaa varmasti erityisesti niitä, jotka miettivät "mikä mussa on vialla?".

Vierailija

Et ole introverttiä kyllä nähnytkään! Kukaan introvertti ei kaipaa noin paljon huomiota tai jaksa viestitellä tuntemattomien kanssa somessa jatkuvalla syötöllä. Aivan SAIRAAN uuvuttavaa, en todellakaan voisi ikinä kuvitella kaipaavani sellaista.

Vierailija

Kyllä ekstrovertitkin haluavat välillä vetäytyä ja olla ”oman kullan kainalossa” ihan hiljaa. Eikä kaikki edes tykkää juhlista! Ihme stereotypioita taas.

Vierailija

Tunnistan itseni! Olen miettinyt viime aikoina juuri itsessäni tuota samaa että, tunnen olevani sosiaalinen mutta ahdistun kutsuilla vaikka rakastan olla ihmisten kanssa.

Vierailija

Lähinnä ihmettelen miksi näitä mielestäni hyvin henkilökohtaisia asioita haluaa kertoa kaikelle kansalle. Koko ajan luodaan jotain ihme brändiä itsestä. En vaan ymmärrä.

Vierailija

Siis... Kyllähän kaikki ihmiset väsyvät sosiaalisuudesta ja sosiaalisuuteen! Kukaan ei jaksa aina olla lähdössä johonkin tai jutella jokaisen vastaantulijan kanssa. No, ehkä nyt vähän liioittelen, mutta lähes kaikki tuntemani ihmiset ovat tuollaisia. Joillakin sosiaalisuus vaatii enemmän työtä kuin toisilla, mutta kenelläkään se ei aivan itsestään tule.

Jaminamarian

Taitaa Karoliina puhua ekstrovertistä erityisherkästä. Itse olen samanlainen; usein kuin kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa, mutta kun menee ylivirittyneisyyden puolelle, hiljaisuus ja yksinolo kutsuvat. Kesti minullakin vuosia tajuta, ettei kyse ole ujoudesta tai introverttiydestä, vaan nimenomaan hermostollisesta ominaisuudesta.
Kannattaa lukea lisää erityisherkkyydestä, jos kuvaus kolahti!
Ps. Ihan turhia nuo tylyt kommentit Karoliinan uravalinnasta, miten se nyt liittyy yhtään mihinkään? Minun mielestäni sometyöhän on oiva tapa olla "omin ehdoin sosiaalinen". Saapa ainakin tehdä töitä hiljaisuudessa halutessaan.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat